Kaikki blogit puheenaiheesta Ammattitaito

Esa Pulliainen - rauhallinen ammattimies

Nyt, kun kuuman kesän viimeiset vihreät kasvustot ovat vielä hetken verran näkyvissä (meillä suli yöllä ensilumi), niin tässäpä oivallinen juutuubi siihen olotilaan. Esa Pulliainen on hieno ammattimies, jonka kitaransoitto jäi kunnolla mieleeni Rauli Baddingin levyistä, mutta livenä näin hänet eka kerran Tuomari Nurmion Joensuun konsertissa aivan 1980-luvun alussa. Ainutlaatuinen soittotyyli ja umpirauhallinen ammattitaito käyvät ilmi tästäkin yle-nauhoituksesta (Yle Satumaa Leirinuotiolla). Täydet pisteet myös muille ammattilaisille!

Suruaika potkujen jälkeen: Julkaisin 7 kirjaa 6 kuukaudessa

Näinä päivinä tulee vuosi siitä, kun Helsingin yliopisto irtisanoi työsuhteeni puolen vuoden irtisanomisajalla. Työskentelin viidettätoista vuotta perustamani Palmenian kirjoittajakoulutuksen toisena suunnittelijana. Kursseja oli käynnissä viisi tai kuusi, kaksi niistä jatkui vuodenvaihteen yli, toinen jopa toukokuun loppuun. Silloin olin ollut työttömänä jo yli kaksi kuukautta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä