*

Kaikki blogit puheenaiheesta Havainnot

Lumilukeminen

Täällä pohjoisessa pysyvä lumi alkaa taas olla vuodenajan tosiasiaa. Se tuo mukanaan hauskan ominaisuuden: lumiluku. Jokaisena aamuna pystyy havaitsemaan mitä lähiseudulla viime yönä on tapahtunut, etenkin tuoreen lumisateen jälkeen mutta muulloinkin. Kaikista liikkumisistä jää jälki, varsinkin sille joka pitää silmänsä auki. Jopa linnut jättävät käyntikortinsa lumeen. Myös hirvenmetsästyksessä lumesta on valtava apu vaikka kyseinen harrastusmuoto muuten alkaa olla aivan liian digitaalista (tutkapannat, kännykkäplotterit jne).

MAMUNA MOSKOVASSA

Seitsemisen kuukautta sitten mieheni palasi töistä kotiin ja kysyi haluttaisiko minua lähteä Moskovaan , sillä hänelle oli tarjottu kansainvälisen yrityksen Moskovan toimintojen vetäjän paikkaa.Primitiivireaktio oli: KYLLÄ. Lapsi on jo aikuinen ja asuu ulkomailla, meitä ei juuri kotimaassa pidätellyt mikään.

Prosessi laitettiin käyntiin, mutta koska kyseessä ei ole Euroopan Unionin jäsenmaa, ennakkotoimet veivät rutkasti aikaa ja voimia.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä