*

Jääkiekko MM-kisat

Puljujärvi jalustalla ja Aaltonen kiirastulessa

MTV3:n katsojaäänestyksessä Jesse Puljujärvi valittiin eilenkin Leijonien parhaaksi pelaajaksi - taitaa olla valittu joka pelaamassaan pelissä, toivottavasti ei sentään niissä, jolloin oli viltissä tai poissa kokoonpanosta. Juha-Matti Aaltonen on taas jatkuvassa kiirastulessa, some-kommentteja katsoessa esimerkiksi kritiikki läpiajon päättymisestä torjuntaan on aivan absurdia. Mitenkäs ne suosikit Puljujärvi, Aho ja Rantananen onnistuivat aiemmassa pelissä rangaistuslaukauksissa?

Suomi ja jääkiekko

Alimpaan helvettiin jo manattu jääkiekkojoukkueemme nousi parrasvaloihin  voittamalla USA:n kaksi-nolla.

Median on vaikea nousta siitä suosta johon se sätti valmentajan ja koko joukkueen kisojen alkutaipaleen konttauksen johdosta.

Nyt sitten suitsutetaan, että on se  Lauri laatuvalmentaja.

Jos joukkue sitten häviää kullan on Lauri taas paska jätkä.

 

Ihmeellinen on tämä media. Välillä kylmä kuin kuluva kevät ja välillä lämmin kuin huominen päivä.

Loppuottelu Venäjä - USA (USA at Russia)

Jääkiekon maailmanmestaruudesta kamppaillaan juuri nyt (toukokuu 2016) Venäjällä.

Kävi miten kävi, tilanne ennen "loppuottelua" on hauska. Loppuottelu on nuoruuteni suurvalta-aikaa. Vastakkain ovat Venäjä (kotiottelu) ja USA.

Jalkapallon ystävät tietävät, että "maaotteluja" Skotlannin, Walesin ja Englannin välillä pelataan.  Pohjois-Irlantia unohtamatta!

PuLaAho-ketju

Nyt kun tappara voitti mestaruuden olisi Kari Jalosella oikein oiva paikka pistää jääkiekon mm-kisoihin nuorista koostuva PuLa-Aho ketu... Eli Puljujärvi, Laine ja Aho. Kyseinen ketju dominoi nuorten alle 20v kisoja ja joukkue toi suomelle kultaa. 

Laine, Aho ja Puljujärvi ovat kuitenkin pelanneet sm-liigaa lähes koko kauden ja osoittaneet että nuoresta iästä huolimatta, heistä on miesten peleihin. Varsin mallikkaasti ovat näyttäneetkin sen, koska ovat pistepörssin kärkipäässä ja ottelukohtaisten pisteiden mukaan kirkkainta kärkeä.

Näin määräytyy Suomen lohkosijoitus

Suomi otti tänään nihkeän 3-2 voittomaalikilpailusta saadun voiton Valko-Venäjää vastaan. Suomi nousi lohkossa tasapisteisiin Venäjän kanssa, molemmilla on 14 pistettä. Lohkoa johtaa USA 15 pisteellä. Valko-Venäjälle tappio tietää tällä hetkellä neljättä sijaa 11 pisteellä.

 

Slaavilaista juhlaa ja melankoliaa

Kuten tunnettua, Venäjä meni ja nappasi jääkiekon maailmanmestaruuden itselleen jälleen kerran. Täällä Venäjällä meno kiihtyi ottelun jälkeen hulvattomaksi ja en ole kenties koskaan seurannut ottelua niin jännittyneenä kuin osana yksinäistä suomalaisporukkaa aggressiivisten venäläisten täyttämässä ravintolassa – kyseiset lätkäfanit kun eivät tienneet suomalaisopiskelijoidemme ymmärtävän aivan hyvin myös heidän omaa kieltään.

 

Venäjän skandaalin käryinen voitto

Venäjä voitti taiturimaisten tähtien ylivoimapelin turvin. Siihen tarvittiin tosin apua. Kotisohvalta moni näki venäläisten teatraaliset kaatumiset suomalaisjäähyineen. Vastaavasti pelin alussa Malkinin poikittainen Haulan kasvoille ei tuonut tuomiota lainkaan. Venäläisyleisö sai tuomarit puolelleen.

 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä