*

Kaikki blogit puheenaiheesta Masennus

Luuletteko etten häpeä?

Olette väärässä, minä häpeän.

Häpeän työttömäksi joutumistani.

Häpeän olla työtön.

Häpeän etten ponnahtanutkaan takaisin menestyjien joukkoon.

Häpeän väsymistäni ja sairastumistani.

Häpeän  tuottamattomuuttani yhteiskunnalle.

Häpeän tuottamaani häpeää puolisolle ja vanhemmille.

Lista jatkuisi loputtomasti, mutta ymmärrätte jo varmaan?

Häpeänkö olla elossa?

En vielä - on siis toivoa.

Osa 22: Ei saa jäädä tuleen makaamaan

Viime syksynä aloitin tämän blogisarjan. Olin seurannut masennusta sairastavien blogeja ja saanut sen käsityksen, että useimmat lopettavat kirjoittamisen alkaessaan toipua sairaudestaan. Ja se on aivan oikein sillä sairaudesta ei saa tulla elämän sisältö. Siitäkin huolimatta olisin halunnut lukea ne toipumistarinat - en pelkkiä sairauskertomuksia.
 
Osa 21: Isänpäivä on peruutettu

Isä, täällä on kylmä. Täällä ei ole ketään muita ihmisiä ja kaikkialla on pimeää. Aina välillä joku liikuttaa minua, kukaan ei koske ja sitten tulee taas hiljaisuus. Eikä kukaan vastaa kun kysyn.
 
Palasin rogaining-kisasta kotiin. Minulla oli hyvä mieli ja hyvä olo. Olin toteuttanut jälleen yhden unelmani ja tuntui, että painajaiseni olivat takanapäin. Masennuskin oli joku kaukainen asia menneisyydestä. Suihkun ja aamiaisen jälkeen pääsisin nukkumaan. Oli lauantai. Seuraava päivä olisi isänpäivä.
 
Osa 20: Hullu, mutta terveeksi julistettu

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.
 
Oli lokakuu 2015 ja minä elin kevättä. Olin kaksi kuukautta ollut täysin oireeton ja varsin onnellinen siitä, että kuluneiden kymmenen kuukauden aikana olin onnistunut tekemään juuri oikeat asiat parantumiseni edistämiseksi.
 
Osa 19: Jälkeen Hampurin

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.
 
Osa 18: Se juoksu joka muuttaa kaiken

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.

Hampurin maraton 26.4.2015

Osa 17: Jos jalat ei jaksa niin pää jaksaa

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.
 
Osa 16: Minä luovutan

Aloin toden teolla väsyä sillä oloni kohentuminen oli epätoivoisen hidasta. Fyysinen pahoinvointi kouristuksineen oli jäänyt, mutta lamaava tahdottomuus ja toistuvat ajatukset vaivasivat ajoittain yhä edelleen. 
 
Osa 15: Tinder ja terapeuttiluettelo

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi  teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.

Osa 14: Yksin tällä tyhjällä tiellä

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.
 
Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä