Kaikki blogit puheenaiheesta Muistojen levyt

Tärkeät muusikot

Eivät taida nykyajan kakarat juuri levyjä ostaa, kun suoratoistolla saa kuultavaksi kaiken, minkä liikemiehet sopivaksi määräävät.

Käytännön muuttosyistä kuusikymppinen äijä joutui miettimään, keiden muusikoiden albumeja on vuosikymmenten varrella eniten omaan hyllyyn tarttunut. 

Määritellään albumi yhdeksi lp:ksi tai cd:ksi.

Kunkin levyn virallisen nimihenkilön mukaan viisi kärjessä näyttäisivät olevan:

Duke Ellington 153

Louis Armstrong 117

Miles Davis 85

Thelonious Monk 71

Nostalgiaa - ei ihan tätä päivää

Musiikki heijastaa aikaansa. Sen huomasin, kun katselin vanhoja  savikiekkoja, 40- ja 50-luvulta. En ihan tosissani haikaile menneiden perään, mutta levyjä noilta ajoilta on säilynyt. Ei ollut  rockia eikä twistiä. Valikoima oli vaatimattomampi, mutta melko monen tyylin musiikkia.  Joistakin tuon ajan kappaleista on tullut  ikivihreitä, cover-levyjä kuten Emmasta. Monet muut on unhola häivyttänyt.

Julkaise syötteitä