Kaikki blogit puheenaiheesta Toivo

Yksi kauneimmista lauluista elämässään kompastuneille - Rakastettu

Raavaankin hevimiehen silmät kostuvat kuunnellessani Juha Tapion laulua Rakastettu. Omien musiikkisuuntausteni ulkopuolelta kauniit ja oivaltavat lyriikat kiinnittävät usein huomioni. Alasti-klubilla haastattelujen ohessa Juha Tapio esitti tämän laulun ja se palautti mieleeni tämän yhden kaikkien aikojen hienoimmista lauluista elämässään kompastuneille tuoden lohtua, armoa ja toivoa selviämiseen. Jos tämän laulun sanoma toteutuisi läheisten ja myös yhteiskunnan taholta nousisi paljon nykyistä useampi polviltaan takaisin merkitykselliseen elämään.

Yksinäisyydestä ystävyyteen

Muistan lukeneeni joskus jonkun kirjoituksen. jossa oli mainittu käsite 'yksin ihmisten keskellä'. Yksinäisyys voi olla silti todellista, vaikka ympärillä pyörii koko ajan lukuisia ihmisiä.

Yksinäisyys on nähdäkseni kokemuksellinen asia, josta ei pääse pois ennen kuin ymmärtää yksinäisyyden kokemisen oman elämän kannalta sen hyväksyen osana elämän realismia. Onko yksinäisyys sitten jotain tavoittamatonta kaipuuta vai kokemus siitä ettei kukaan kumminkaan välitä aidosti?

Taivas kuulee, taivas näkee, taivas tietää kyyneleet...

Löysin erään lyhyen kirjoituksen muistiinpanoistani. En muista kuka on kertonut, kirjoittanut. Sai minut pohtimaan, ja kirjaamaan tännekkin... Tuli sellainen ilonhetki, että tästä turvallisesta näkökulmasta voisin kirjoittaa. En koe olevani kenenkään yläpuolella, erikoislaatuisempi, arvokkaampi. Näitä näkökulmia kirjaan omalta aatokselta. Rukouksesta, rukousvastaus/rukous...

Tässä jotain muistiinpanosta… löytämääni kirjoitukseen:

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä