*

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuntematon sotilas 2017

Tuntematon sotilas ja tunnettu sota

Kävin katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan jo marraskuun alussa, melko pian ensi-illan jälkeen. Olen kuitenkin malttanut pantata julkista mielipidettäni elokuvasta melkein itsenäisyyspäivään asti. Nyt kun kaikki muut ovat jo siitä sanottavansa sanoneet ja elokuvaa kritisoitu, kiitetty, juhlittu ja hehkutettu, minä haaveilen saavani siitä ns. viimeisen sanan.

Aku Louhimies tekemään Mannerheim-elokuva loppuun ja Talvisota uusiksi?

- Niin, miksei? Tuntemattoman sotilaan lisäksi voitaisiin kai joitain muitakin tuttuja leffoja jo päivittää ajan tasalle filmatisoinnin teknisen  vanhentuneisuuden tai muunkin syyn vuoksi. Koko pätkän kuvaamatta jäämisen esimerkiksi tai ehkä joskus ultraedistyksellisyydenkin. Pekka Parikan 1980-luvun Talvisota lienee jo ainakin joiltain osin samaan tapaan vanhentunut kuin Mollen hiukan vanhempi Tuntematon. 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä