*

Kaikki blogit puheenaiheesta Udmurttilainen kirjallisuus

Ensimmäisen udmurttilaisen romaanin luoja Kedra Mitrej 125 vuotta


Ensimmäisen udmurtinkielisen romaanin Raskas ies (S'ekyt zibet) julkaisi Kedra Mitrej (Dmitrij Korepanov) vuonna 1929. Tämä historiallinen romaani muistuttaa mielenkiintoisella tavalla myös Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, vaikka onkin kirjoitettu huomattavasti myöhemmin. Sitä pidetään yhtenä parhaimmista udmurttilaisen klassisen kirjallisuuden saavutuksista. 

Musta pääliina, udmurttilainen dekkari


Udmurttilaisessa kirjallisuudessa dekkari ei ole kovin suosittu, mutta muutamia tämän tyylilajin teoksia on jo nähty.


Tänään palasin juuri Jelena Minnigarajevan viime vuonna julkaistun kirjan S'öd s'ulyk esittelytilaisuudesta. Filharmonian kolmannen kerroksen pieni sali oli täynnä kirjallisuudesta kiinnostuneita. 

Ensimmäinen udmurtinkielinen novelli vuodelta 1906 on iäti ajankohtainen


Grigori Vereštšaginia (1852-1930) on sanottu udmurttilaisen kirjallisuuden isoisäksi ja ensimmäiseksi udmurttilaiseksi runoilijaksi, mutta hänen kynästään on lähtöisin myös ensimmäinen udmurtinkielinen novelli vuodelta 1906. 

Ensimmäinen udmurttilainen taideruno on vuodelta 1889


Grigori Vereštšagin (1852-1930) oli udmurttilaisen kirjallisuuden alullepanijoita ja ensimmäinen udmurttilainen runoilija. 1800-luvulla varsin suuri osa udmurtiksi ilmestyneestä kirjallisuudesta oli uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Myös Vereštšagin käänsi paljon kirjallisuutta udmurtiksi.  Neuvostoaikana udmurttilaisen kirjallisuuden ja udmurtin kirjakielen katsottiin syntyneen vasta lokakuun vallankumouksen jälkeen. Sitä ennen ilmestynyt kirjallisuus oli myös aihepiiriltään neuvostovallalle täysin sopimatonta. 

Kirjoitatko useinkin udmurtiksi pöytälaatikkoon? - Osallistu kilpailuun!


Tässä kirjoituskilpailussa tärkein vaatimus on, että tekstien alkuperäinen kieli on udmurtti. Kilpailuun ei siis oteta udmurtiksi käännettyjä teoksia.
Kilpailussa on kuusi kategoriaa. Kilpailu avattiin 15. helmikuuta, mutta töitä otetaan vastaan 15. marraskuuta asti. Kilpailussa etsitään vuoden 2017 parasta udmurtiksi kirjoitettua teosta!

Teit meistä kauniin -tähti esiintyy udmurttilaisessa näytelmässä

 

Tampereelta 12 nuoren teatterityön opiskelijan ryhmä, kolmas vuosikurssi, suoritti Udmurtiassa opintoihinsa kuuluvan vieraalla kielellä näyttelemisen jakson. Näihin kuuluu myös viime viikonlopun Suomen katsotuimmassa elokuvassa Teit meistä kauniin Toni Wirtasta näyttelevä Tatu Sinisalo. 

Bogdan Anfinogenov sai kirjallisuuspalkinnon

Anfinogenovin runokokoelma Ajšet buduštšego (2014) (Tulevaisuuden esiliina) palkittiin M. A. Castrénin seuran kirjallisuuspalkintojen runouskategoriassa pääpalkinnolla:
http://www.myudm.ru/news/2015-10-19/dva-udmurtskih-literatora-stali-obla...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä