*

Kaikki blogit puheenaiheesta Arkiruoka

Kaunista ja makeaa

Tämäkin herkku voi olla varsinainen arkiruoka kurpitsan kukinta-aikaan. Kukkia voi silputa suoraan lettutaikinaan ja paistaa lettuja, niin ovat hiukan ruokasempia, kuin nuo herkkukakkarat.

Myös sallaatiin sopivat kukat mainiosti tai ihan vaan raakana suuhun ja pureskella nielusta alas. Jos joka haluaa sitä smoothieta tehdä niin siihenkin kukat sekoittuvat makua antamaan. Myös kukan varret kannattaa hyödyntää smoothiessa.

Arkiherkku: Uunissa tehty salaatti

Tämä resepti on oikeastaan yhdistelmä kahta ruokaohjetta: Valion lämmintä bratwurstisalaattia ja Nigella Lawsonin makkarapaistosta.

 

Kassler vegetableilla vs. Kake Randelinin Suomalainen sisu

Kake Randelin on suomalaisen syntetisaattoripopin mesenaatti jonka tiukat peruskompit erilaisine koristeellisine välisoittoineen loivat miehestä tavaramerkin jo 80-luvulla.  Randelin on julkaissut 2000-luvulla levyjä säännöllisesti, joskin suurin osa niistä on jäänyt listasoiton ulkopuolelle ja vaille suuren yleisön huomiota. Uusin Kaken tuotos on Suomalainen Sisu joka on ilmestynyt jo 7. päivä maaliskuuta ja on jäänyt näkymättömiin, joskin se on syytä käsitellä nyt.

Uusi aamiaisherkku

Aamiaisen valmistaminen tuntuu joskus ylivoimaiselta. On aamuja, jolloin pitäisi vain äkkiä saada suuhunsa jotain – mielellään maistuvaa ja ravitsevaa, nopeasti valmistuvaa purtavaa.

 

Kasvisruokapäivä: Kreikkalainen uunimunakas

Olen löytänyt uudelleen munakkaat ja keksinyt, että niitähän voi tehdä myös uunissa. Jotenkin niin paljon helpompaa kuin pannulla sählääminen!

 

Munakas on siitä loistoruoka, että ainekset ovat yleensä valmiina kaapissa ja ruoka valmistuu nopeasti. Minulle munakas ei ole pelkästään aamiaisruoka, vaan voin hyvin syödä sitä millä aterialla hyvänsä.

 

Mullistava totuus suosikkipizzasta

 En tiedä, miten päin olisin. Olen saanut suuren pizzaheurekan.

 

Kaikki lähti siitä, kun piti väsätä itselle nopeasti joku kiva lounas. No, päätin tehdä pienen pizzan ohuesta rieskasta. Havaitsin, että Fazerin neliskulmainen rieska on täydellisen kokoinen pizzapohja: nälkä lähtee, muttei tule ähky.

 

Ei, tämä ei vielä ollut se heureka.

 

Testissä: “Maailman paras makaronilaatikko”

Birgitta Valonen jakoi täällä Vapaavuorossa “maailman parhaan makaronilaatikon” reseptin.

 

Uskalias väite! Oli pakko testata aurajuustomakaronilaatikkoa Birgitan reseptillä. Tein puolikkaan annoksen (eli 400 g jauhelihaa jne.). Tein muuten ruoan uskollisesti ohjeen mukaan, mutta lihaseoksen sekaan sujautin oreganoa chilin sijaan. Olisin voinut laittaa chiliäkin, jos olisin muistanut.

 

Arkiherkku: Appelsiinibroileri

Appelsiinien sesonki on käynnissä! Mehukkaita appelsiineja ahmii ilokseen sellaisenaan, mutta niitä voi myös käyttää simppeliin mutta maistuvaan kanaruokaan, jos vaikka se tavallinen currykastike ei tällä kertaa nappaa.

 

Toki kastikkeen voi tehdä myös tuoremehusta, mutta tuoreista appelsiineista tulee aina parempaa. Kastikkeen voi viimeistellä kalvoistaan irrotetuilla appelsiiniviipaleilla. 

 

Appelsiinibroileri

 

Maailman paras makaronilaatikko

Joku joskus jossain lehtijutussa kehui aurajuustolla maustettua makaronilaatikkoa lempiruuakseen. Tartun useinkin tuollaisiin heittoihin — ja eikun kokeilemaan, silloin muutama vuosi sitten. Nyt resepti on jo hioutunut, ja täytyy myöntää, että kyllä tämä arkiruoka-top3:ssa on minullakin.

Arkiherkku: Bolognese-perunat

Tulee aina onnistunut olo, kun tähteeksi jääneestä ruoasta keksii tehdä jonkun uuden ruokalajin. Näin kävi tässä hiljattain, kun päätin kokeilla laittaa perinteistä pastan kanssa tarjottavaa bolognese-kastiketta kermaperunoiden väliin. Näin perunalisäkkeestä tulikin pääruoka.

 

Sama homma toimisi varmasti myös esimerkiksi tähteeksi jääneen chili con carnen tai oikeastaan minkä vain lihakastikkeen kanssa.

 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä