*

Joulu

Kristittyjen kopioitu joulu

Mithralaisuus syntyi 4000 vuotta sitten (kuva).

Mithran syntymäpäivää vietettiin 25.12. 

Beetlehemin tähti: Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä. 

Neitseellinen syntymä: Iranissa on järvi, missä uskottiin säilytettävän Zoroasterin siemennestettä. Neitsyet kylpivät järvessä ja tulivat raskaaksi

-> tarina neitsyn Marian neitseellisestä synnyttämisestä.

Joulun odotusta

 

Joulupukki on erään mielestäni varsin onnistuneen määritelmän mukaan "hyvä ja kiltti mieshahmo, joka tuo jouluna lahjoja."   Sanalla viitataan usein  myös kaupallisten tai vapaaehtoisjärjestöjen nimissä työskenteleviin joulupukin hahmoa esittäviin  henkilöihin.

Joulusta jouluun äideistä parhaimmat ...

Taas ovat äidit ahkeroineet. Siivonneet, leiponeet, paistaneet ja koristelleet. Tunnollisimmat ovat tehneet kaiken itse, laiskemmat ostaneet. Laiskimmat fuskanneet ja lintsanneet, pikataikatempuilla luoneet joulutunnelman ilman suurta ponnistusta ja viattomasti ottaneet kiitokset vastaan. Ahkeroiden tai laiskasti, yhtä kaikki, äidit ovat tänäkin jouluna vastanneet perheiden joulutunnelmasta ja ansainneet päänsä päälle onnistuneen äidin sädekehän.

Kolme todella erilaista joulua Australiassa

#  Olen elänyt Australiassa 1980-luvulla kolmena vuonna vahvan jouluhaikeuden vallassa. Siellä kaukana valtamerten takana kuumassa kesäsäässä pystyy todella eläytymään Karl Collanin Sylvian joululaulun nostalgiseen tunnelmaan, kun lauletaan Topeliusta suomeksi mukaillen: ”Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo sinne Suomehen kaukaisehen…”

   Kun muistelen noita vuosia, huomaan. että vähintään puolet tässä mainituista henkilöistä viettää tätä joulua jo autuaallisemmilla metsästysmailla.

Hei, Tonttu-Ukot !!

Vain hetken kestää elämää,

ja sekin synkkää ja ikävää.

Lisäksi on vielä pimeää

ja nyt tuli  kylymäkin.

 

Hei Tonttu-Ukot!

Jos näette tässä jotain riemun aihetta,

niin että oiken hypityttää,

niin onpa kumma.

 

Jos tässä nyt joku

jotain aihettä riemuun on näkevinään,

niin sen täytyy kyllä olla ihan tonttu.

ja lisäksi ihan pihalla.

 

Mutta joo,

tonttujahan tässä maassa riittää.

 

Ensimmäisenä tulevat mieleen  AY- tontut.

Joulun pahin vitsaus - loppuunkulunut musiikki

Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni, mutta joulu on ehdottomasti tylsin juhla kulttuurissamme ja erityisesti joulumusiikki toistettuna täysin samanlaisena vuodesta vuoteen on luotaantyöntävää. Radion kuuntelun olen lopettanut jo noin 15 vuotta sitten lähinnä soittolistojen takia, mutta joulun aikana myös TV on niin täynnä toistoa, ettei sitä voi katsoa tai kuunnella.

Jokainen lapsi on hyvän joulun arvoinen

Kolmevuotias poika kysyy: ”Onko tänään joulu ja mikä se on?” Vastaan, että joulu on kohta. Vastauksena siihen mitä joulu on, sanon että se on Jeesus-lapsen syntymäpäivä. Se on kai joulun ydin, mutta silti jäin miettimään mitä joulu sinänsä lasten kannalta voi tarkoittaa. Jokainen meistä muistaa lapsuutensa joulun. Muistot voivat olla hyviä tai huonoja, mutta hyvät muistot kuitenkin kantavat meitä eteenpäin elämässämme.

Kristittyjen joulu klooni mithralaisilta

Mithra-kultissa on kaste ja ehtoollinen, paimenet todistamassa uuden jumalan syntymää, usko sielun kuolemattomuuteen, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. 

Beetlehemin tähti: Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä.

Kiitos, kun pilasit jouluni

Joulu on jo muutaman yön päässä.
Osaan kuvitella ne perheet, joissa koulut ovat jo loppuneet viime viikolla ja nyt vain odotellaan sitä hetkeä kuin pukki tulee ovesta ja tuo lahjoja säkkikaupalla. Isi valmistaa maailman parhaan kinkun ja äiti tekee laatikot. Kuusi koristellaan perheen kesken ja sitten avataan niitä lahjoja...

Aina puhutaan, että lapsille pitäisi antaa sellainen unelmajoulu, johon eivät päihteet kuulu. Totta. Lapsena saadut negatiiviset joulumuistot seuraavat aikuisiälle asti ja peilaavat omiin tulevaisuuden jouluihin.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä