Kaikki blogit puheenaiheesta Kaste

Rukoilu on manaamisen lievä muoto

 

Rukoiltaessa sanat tai ajatukset kohdistetaan ”korkeammalle taholle”. Ajattematta, että kyse on manaamisesta. 

Kaste on manaamisen rankempi muoto. Luterilainen kirkko peittää nykyisin kasteen todellisen tarkoituksen.

Kasteessa Saatanaa manataan pois lapsesta, vaikka vuodesta 1886 alkaen Suomessa luterilainen kirkko on väittänyt, että kaste ei poistakaan demoneja vauvoista. 

Vanha kastekaava:

Kuopuksen kastejuhlan menu

Nuorimmaisemme kastejuhlaa varten tuli taas kokeiltua uusia reseptejä, ja ne osoittautuivat niin hyviksi, että ajattelin jakaa ne täällä blogissakin.


Kinkkuhyrrät saivat usealta taholta kehuja. Tein taikinan itse valmiin voitaikinan sijaan, vaikka toki näissä voisi käyttää myös valmista voitaikinaa. Täytteen ainekset otin Myllyn Parhaan reseptistä. Onneksi kyseessä on superhelppo rahkavoitaikina, jonka sisään olen aiemmin tehnyt kaali-porkkanapiirakkaa. Seuraavaksi aion kokeilla pasteijoita vastaavaan taikinaan.


Kinkkuhyrrät

Hyvää kristittyjen mithralaista joulua!

 

Mithra-kultti on jo 4000 vuotta vanhaa. Kristinuskolla on paljon samoja piirteitä sen kanssa: muun muassa kaste ja ehtoollinen, paimenet todistamassa uuden jumalan syntymää, usko sielun kuolemattomuuteen, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon.

Kristinusko on mithralaisuuden jäljitelmä:

"Mithra Vapahtaja", joka syntyi joulukuun 24.-25. päivien välisenä yönä 272 ennen ajanlaskumme alkua ja nousi isänsä Ahura Mazdan luo vuonna 208 verensä vuodatettuaan.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä