*

Kaikki blogit puheenaiheesta Urheilu

Maailmanmestaruuden filosofia

Kilpaurheilun filosofia: 

Olla paras jossakin tyhjänpäiväisessä.

Penkkiurheilun filosofia: 

Ajantappamista, usein laumoittain, katsellen kuinka urheilijat suoriutuvat tyhjänpäiväisyyksistään.  

 

Verottaja kieltä vääristämässä

Kilpailu ja urheilu eivät ole synonyymejä. Verottajan mielestä ovat, kuva. Vanhimpia kielen vääristymiä on puhe elokuvateollisuudesta. Sana INDUSTRY tarkoittaa sekä teollisuutta että toimialaa. Pitäisi siis käyttää termejä elokuvatoimiala, ohjelmistotoimiala, pelitoimiala jne.  

Karmeimipia kielen vääristymiä on termin suunnitelma korvaaminen termillä tiekartta: 

Urheilija yrittää yrittämästä päästyään

Teini-iässä eräs kaverini harrasti seurustelua. Tavallaan sekin on urheilua aivan kuten biljardikin. Hän harjoitteli, toivoi parasta ja teki kaikkensa, mutta se ei riittänyt; joukkueeseen valittiin toinen poika (helsinkiläinen basisti).

 

Urheilukanavat - koti-isän paras ystävä?

Tänään ajattelin kirjoittaa vähän toisenlaisesta näkökulmasta eli mitä tehdä kotona silloin kun aikaa olisi mutta ei oikein jaksa lähteä minnekään: Eli kun vaipat on vaihdettu, tuttipullot pesty ja lapsi nukutettu, on usein niin puhki, ettei jaksa tehdä mitään kovin aktiivista. Urheilun seuraaminen on siitä hyvää, että sitä voi seurata silloin kuin haluaa, eikä juurikaan haittaa mikäli täytyy keskeyttää välillä, kun lapsi täytyy herätä syöttämään kesken urheilun.

Viihde ja taide

Suomalainen pakenee taidetta (Guggenheim) ja pakenee viihteeseen (Saara Aalto). 

Kansa pakenee muukalaisuutta ja pakenee muukalaisviihteeseen. 

Taide on pakoa todellisuuteen, viihde on pakoa todellisuudesta.

Urheilun filosofia: olla paras jossakin tyhjänpäiväisessä.

Viihteen filosofia: turruttaa aivonsa kaikella tyhjänpäiväisyydellä.

Kilpaurheilu on viihdettä. Suomen surkea  urheilumenestys kompensoidaan viihdekilpailuilla.

Viihdekilpailut ovat markkinointia, joissa äänestäminen manipuloidaan. Kansa luulee, että paras on paras.

SUOMEN URHEILUN TILASTA

Halu kirjoittaa Suomen urheilun tilasta on ollut jo muutaman vuoden ajan, kun menestys on ollut mielestäni luokattoman heikkoa, ja tasaisin välein on ilmaantunut uutisia HuMu:n tai olympiakomitean rahankäytöstä. Samoin polte iski ennen Rion kisoja, kun tulostavoitteita ei asetettu, vaan tärkeintä oli ”hyvä fiilis”. Maltoin kuitenkin mieleni kisojen ajaksi, nyt on kuitenkin aika purkaa tuntoja asiaan liittyen.

Kuka nostaisi suomalaisen urheilun suosta?

Rion olympiakisojen aikana on takaraivossani alkanut jälleen kerran jyskyttämään - missä ovat suomalaisen urheilun lahjakkuudet? Lahjakkuuksia meillä on aivan varmasti ihan yhtä paljon kuin millä tahansa maalla. Se miten lahjakkuudet ohjataan oikeiden lajien pariin, siinä piilee menestymisen salaisuus. Suomessa pitäisi olla asiantunteva järjestelmä, joka ohjaisi oikean tyyppiset nuoret urheilijat oikeiden lajien pariin. Toki urheilun pitää olla kivaa ja sen pitää tuottaa nuorille urheilijoille tyydytystä, lasten sekä nuorten pitää saada urheilla mitä he haluavat.

Mihin hyvinvointi johtaa?

Hyvinvointivaltio arvatenkin pyrkii maksimoimaan ihmisten hyvinvoinnin. Määrän? Laadun? 

 

Mutta osaavatko ihmiset "hyvinvoida"? Useimmat ihmiset eivät ole tiedostaneet elämänsä tarkoitusta, vaan tyytyvät  kaupan, urheilun, viihteen, uskonnon jne. markkinamiesten toitottamiin tavoitteisiin. Tai ovat raatajamuurahaisia, kuva 2.

 

 

 

eKilpailuja eikä eUrheilua

Assembly Winter 2016 Counter-Strike-turnauksessa olivat termit eUrheilu ja eSport harhaisesti esillä. Pelaajia ei sentään nimitetty urheilijoiksi. Kilpailleminen ja urheilu eivät ole synonyymejä. Turnauksen katsojat eivät ole penkkiurheilijoita. 

Puhutaan  siis peleistä, pelaajista,  eTurnauksista, katsojista,  kilpapelaamisesta ja eKilpailusta, mutta ei urheilusta. Sama pätee myös shakkiin.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä