*

Kaikki blogit puheenaiheesta Uskonto

Myytti suomalaisten käännyttämisestä

Kaikki mitä koulussa opittiin Piispa Henrikistä on Agricolan ja Juustenin luoma myytti. Henrik ei tullut tekemään lähetystyötä, vaan järjestämään kirkkoa. Kristinusko tuli Suomeen Simo Heinisen mukaan

"vähittäisesti ja rauhallisesti, sekä idästä että lännestä".

"Kristinusko levisi yhteiskunnan yläkerroksista käsin." 

Turun tuomiokirkon fresko, jossa piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä on fiktiota.

Kun menetin uskontoni

Se oli traumaattinen tapahtuma, koska menetin samalla myös uskoni oikeudenmukaisuuteen ja vastakkaiseen sukupuoleen. En tiedä olenko vieläkään toipunut siitä.

Olosuhteiden johdosta isoisäni oli käytännössä huoltajani. Yleiseen koulujen aikatauluun sovitettuna kävelin itse Kallelankadun lastentarhaan. Eräänä aamuna olin lähes järkyttynyt, kun portilla minua kohtasi syytös, että olisin jo ennen saapumistani lyönyt jotain tyttöä. Että tytöt olivat ällöjä silloin. Ei niitä voinut koskea edes lyödäkseen.

Kirkon kreationistinen uskontunnustus

Kaiketi muuten järkevät ihmiset  kytkevät aivonsa pois uskonnollisissa asioissa, kun vuodesta toiseen toistavat kreationistista uskontunnustustaan. Toisaalta tuo aivojen poiskytkeminen tulee usein krooniseksi ja voidaan sanoa, että uskonnot altistavat monenlaisen hömppään kuten astrologia, grafologia, homeopatia ja muut uskomushoidot kaikenkarvaisista terapioista puhumattakaan. 

Ylipäätänsä uskonnot perustuvat maagiseen ajatteluun.  

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/159908-uskonto

Sulhasesta Morsiameksi

 

Kun Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen, niin voidaan kysyä, mikä se kuva oikein on ? Adamista tehty Eeva oli yhtä  lihaa Adamin kanssa, niin mitä se tarkoittaa ? Paavali selittääkin ja  että mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi, mutta minä puhun Kristuksesta  ja seurakunnasta, mutta se salaisuus on suuri.

Piispallista höpöä

Emeritus piispa Mikko Heikka ohjelmassa Isäntänä Tapani Ruokanen:

"Paratiisissa elettiin ekologisesta tasapainossa ja luonnonmukaisessa viljelyssä."  

Samassa ohjelmassa Heikka levitti konsulttien populaareista kirjoista omaksumaansa höpöä tekoälyn singulariteetistä.

 

Ikoni

Hyvää loppiaista kaikille.

Ajattelin maalata keväällä ikonin itselleni huoneen nurkkaukseen. Sellaisen perinteisen ikonin, jossa äidillä on lapsi sylissään. No haeskelin netistä tietoa aiheesta ja päädyin siihen, että en maalaa ikonia.

Ensiksikin ikoneissa on tarkoin määrätty mitä värejä saat käyttää ja mitä kuvioita vaatteisiin saat maalata jne...

Periaatteessa ikonimaalaus on kuin värityskirjan piirroksen värittämistä annettujen väriohjeiden mukaisesti. Missä luovuus ja missä jokaisen ikonimaalarin oma usko ja sen toteutuminen.

Suomenusko tulee, oletko valmis?

Luin tänään vanhan uutisen jonka mukaan uuspakanallinen karhun kansa sai vihki-luvan. Uutinen ilahdutti mieltäni useammalla tasolla.

Mihin hyvinvointi johtaa?

Hyvinvointivaltio arvatenkin pyrkii maksimoimaan ihmisten hyvinvoinnin. Määrän? Laadun? 

 

Mutta osaavatko ihmiset "hyvinvoida"? Useimmat ihmiset eivät ole tiedostaneet elämänsä tarkoitusta, vaan tyytyvät  kaupan, urheilun, viihteen, uskonnon jne. markkinamiesten toitottamiin tavoitteisiin. Tai ovat raatajamuurahaisia, kuva 2.

 

 

 

Nujertaako suvaitsemattomuus suvaitsevaisuuden?

 

Uskonto kehittyi ja löytyi avuksi, kun ei ymmärretty tai osattu selittää jotain tuntematonta ja ennen kokematonta. Ihminen yksilöllisyydessään oivalsi itselleen monia uskontoja – kullekkin tarpeensa *] ja halunsa kuin tuntonsakin mukaisesti. Maailma odottaa nyt uskontojen sotaa – vaikka esimerkiksi meillä Suomessa valtionuskonnostamme evankelis-luterilaisuudesta erotaan kiihtyvällä tahdilla – rahanko vuoksi ?

 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä