*

Kaikki blogit puheenaiheesta Väkivalta

RauhanNobel minulle?

Rauhan Nobel 2017 myönnettiin ydinaseiden vastustamiseen. Jotkut ovat sitä mieltä, että ellei ydinaseita olisi niin sotia olisi enemmän.

Itse näen asian niin, että seuraava rauhan Nobel pitäisi myöntää minulle. Vastustan kaikkea väkivaltaa - myös henkistä. Jos joku on kanssani samaa mieltä niin voi klikata tuota -suosittelen- painiketta.

Luotan siihen, että samalla tavalla ajattelevia, eli siis kaikkea väkivaltaa vastustavia, on hyvin vähän - miksikö?

Welcome to San Francisco

Suhteellisen leppoisasti käynnistynyt Amerikan-matkani sai heti kolmantena päivänä ikävän käänteen, kun tyttöystäväni kimppuun hyökättiin San Franciscon keskustassa keskellä kirkasta päivää. Kameraamme tavoitellut musta mies ei tosin huomannut laitteen remmin olevan kiedottuna tyttöystäväni kaulaan, ja väliintuloni jälkeen koko porukkamme kaatuikin hienosti jalkakäytävältä keskelle autotietä.

Miksi väkivalta on ihanaa, mutta sodat eivät?

Jouko Heino vastasi edelliseen blogi-artikkeliini (27.12.) elokuva-aihe-ehdotuksellaan eräästä Petsamon taistelusta Talvisodan aikana.

Kyseisessä daavid-goljat -asetelmassa olivat vastakkain Puna-armeijan noin 50 000 sotilasta ja osasto Pennasen 862 suomalaista sotilasta. Venäläisten epäonnistuneen operaation Leningradin lehdet uutisoivat menestyksenä.

Pelon ilmapiiri ja väkivallan uhka

Viimeisimmän Inhimillinen tekijä - ohjelman innoittamana ajattelin tarttua kynään.

Vaikuttaako tutulta: Nainen pahoinpidellään, raiskataan ja sitten tapetaan. Näemme noiden tapahtumien kulun ruudusta olohuoneisamme joka päivä. Uudestaan ja uudestaan. Valinnan mahdollisuutta juurikaan ei ole.

Koin itse kammottavan läheltäpiti tilanteen viime viikolla, Pohjois – Espoossa, tutuksi tulleessa Aurora Karamzinin kartanon edustalla olevassa, luonnonvaraisessa metsikössä.

Mellakka ja patoutunut turhauma

Tampereella mellakointiin itsenäisyyspäivänä – yläluokka ja kutsutut juhlivat sisällä Tampere-talossa, media arvioi pukujen kankaita ja ulkoasua, myös hameen helman pituutta. Ulkona kypsyneet ”riehuivat”, poliisit sanoivat heidän olevan rosvojoukkoa. Helsingin Makasiineilla mellakointiin jo vuosia sitten – 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä