On hienoa, jos tietää!  Mutta miksi pitää sanoa se ääneen?

“Sillä on tosi paha lonkkavika”, minua informoidaan ravintolan terassipöydästä, kun kuljen vanhan koirani kanssa ohitse. No, olen elänyt koiran kanssa 15 vuotta, käynyt erinäisiä kymmeniä kertoja eläinlääkärillä ja tiedän, että sillä ei ole lonkkavika. En sano mitään. Jatkan matkaani kiinnittämättä sen enempää huomiota lounastavaan pariskuntaan. Ihmettelen!

“Tuo pitäisi viedä jo piikille”, totesi ohikulkija naapurilleni, joka niin ikään ulkoilutti vanhaa, hitaasti kulkevaa koiraansa. Kadullakulkijan satunnainen diagnoosi loukkasi!

Sulatan jollain tavoin ne kaikki säälivät ja vihamielisetkin katseet, jotka saan, kun kuljetan vanhaa koiraa lähipuistossa. Oletan, että mulkoilijat pitävät minua eläinrääkkääjänä, kun en ole jo lopttanut välillä vaivalloisesti etenevää koiraa. Monet hellittelyt ja hyvän voinnin toivottelut hauvavanhukselle vievät onneksi terän näiltä ikäviltä kokemuksilta. Ihmisten ärtymyksen jotenkuten ymmärrän, mutta ääneen lausuttuja diagnooseja ja viisasteluja inhoan.

Koirien omistajat saavat kokea uskomattomat määrät “katuviisautta”, mutta eihän se koiriin lopu.  Jokainen meistä on saanut eläessään hyviä neuvoja, joita ei ole pyytänyt tai tarvinnut. Parisuhteesta, lasten kasvattamisesta, painonhallinnasta, työpaikan valinnasta…lista on loputon.

Ihmisen mieli toimii niin, että se hahmottaa mielellään kokonaisuudet hyvin vajavaisten tietojen pohjalta. Puuttuvat aukot se täyttää omilla oletuksillaan. Yleensä ihmisaivot kaivavat täytteet omista kokemuksista – usein aiemmin koetuista ja nähdyistä asioista. Tämä on evoluution viisautta, koska näin ihmisen pystyy hahmottamaan asiat nopeammin ja toimimaan myös ripeämmin. Miinukseksi jää virhetulkinnat ja mutkien vetäminen suoraksi väärissäkin kohdissa. Mieli ei hevin pysähdy pohtimaan sitä, tuliko ajattelun aukot täytettyä ihan oikeilla asioilla. Oliko oma tulkinta oikea. Entä jos tappotuomion “ansainnut” koira on vain hidas, ei kivulias tai elämänhaluansa menettänyt?

Ihmisen ajattelussa on toinenkin valuvika. Evoluutio ei ole ottanut huomioon ihmisluonteen yletöntä itsevarmuutta ja pöyhkeyttä. Se ei riitä, että “kriitikko” on saanut mielensä aukottoman kuvan valmiiksi ja tietää, miten asiat ovat. Joillakuilla on pakonomainen tarve jakaa tämä tietonsa toisille.

Mieletöntä, miten moni uskoo näkevänsä toisten ihmisten asiat paremmin kuin nämä itse. Uskomatonta, miten usealle on sydämen asia kertoa oma tulkintansa tapahtuneesta neuvojen kera.

Pyytämättä.

MarjaHeinonen

Pitkän linjan ajattelija ja kirjoittaja. Tieteen ja taiteen maailmoissa viihtyvä moniottelija. Kirjoittanut väitöskirjan verkkomedian tulosta Suomeen ja runokirjan elämän ihmeellisyydestä - ja muita kirjoja niiden välimaastosta. Lisäksi satoja lehtijuttuja ja blogeja. Intohimoina ajattelun haastaminen ja kestävä kehitys (laajasti ymmärrettynä).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu