Kamarimusiikin helmeilyä rakkaudella – Kaakon Kamarimusiikki soi!

Kuudes Kaakon Kamarimusiikki -festivaali on soinut jälleen 2-6.7. Virolahdella kirkoissa, museaalisissa rakennuksissa, vesien äärillä ja luonnon lähellä. Sanat ja kirjoitukset tarjoavat välähdyksiä hetkistä ja tunnelmista, joiden aito sisältö jää jälleen elämään päänsisäisessä elämyskeskuksessa. Torstain 4.7. konserteista elämyskirjanpitoa seuraavassa.

Fagotin taikaa -päiväkonsertissa Harjussa Bence Bogányi fagottinsa kanssa näytti, mitä kaikkea tyylillisesti ja ajallisesti fagotista irtoaa, kun taituri soittaa. Konsertissa oli veli Gergely Bogányin kantaesitys fagotti- ja pianosonaatille. Mitä sanoa sävellyksestä, jossa väreili rytmejä ja väreitä kuin koskipurossa kierteitä?

Ensimmäinen huomio on, että tätä sonaattia ei joka fagotisti soita. Pianisti-säveltäjäveli tietää, mitä fagotista lähtee ja tulos on sen mukainen. Kolmiosaisesta sonaatista valmiina ovat toinen ja kolmas osa; ensimmäinen osa ”mestariteos” on vielä kirjoittamatta. Toisen osa nimi on Mesto, ja siinä on paastonaikaisia kärsimystunnelmia, melankoliaa ja melodioita. Pianossa on impressionismia, värikylläisyyttä. Mesto-osa sisältää myös hauskoja intervallijuoksuja. Kolmannessa osassa on laulullisia ja tanssillisia teemoja ja ennen kaikkea hengästyttävän nopeita rytmivaihteluja. Veljekset Bogányi soittivat taiturillisen sonaatin maailmaan, jossa selvästi kaivataan lisää fagottimusiikkia. Säveltäjä Gergely Bogányi on säveltäjänä nuori, sillä hän on unkarilaisen flyygelien suunnittelutiimin jäsen, jolle säveltäminen konkretisoitui nyt. Flyygelin suunnittelija osoitti, miten se soi ja miten instrumentin koko skaala otetaan käyttöön. Nyt odotellaan ensimmäisen osan valmistumista ja veljesten seuraavaa kantaesitystä. Ensi kesänä? Upea juttu tämä.

Musiikin sielussa

Illan konsertti oli perinteisesti Miehikkälän kirkossa. Ohjelmassa oli Richard Straussin sonaatti sellolle ja pianolle F-duuri, op 6, Dimitri Šostakovitšin pianotrio nro 2 e-molli, op 67 ja Johannes Brahmsin pianokvartetto nro 1 g-molli, op 25.

Straussia kuuntelee sitä intensiivisemmin mitä enemmän kuuntelee. Tämän illan Straussissa oli suurta soittoa. Tuomas Turriago, piano ja Samuli Peltonen, sello päästivät irti suuret tunteet, kuten Straussiin kuuluu. Tahtotila ja uskallus musisoida ”esteettä” on kamarimusiikin parhautta. Kolmannen osan Allegro vivo soi suurella intohimolla, sointirikkaasti. Ach.

Sitten Dimitri Šostakovitšiin. Pianotrio vuodelta 1944 e-molli on synkeää kerrontaa. Maailmansota, holokausti ja niihin liittyvä kauhu ovat läsnä tässä triossa. Tuomas Turriago, Lauri Kankkunen, sello ja Petteri Iivonen, viulu loivat hiuksia nostattavan näkymän sävellykselle. Pianotriossa on kaikuja 7. ja 8. sinfoniasta, Leningradista ja Stalingradista. Mutta viis historiasta, tämä trio soi sodan surua universaalisti.  

Kankkusen sello ja Iivosen viulu aloittavat hiljanhiljaa surulla, ohuen ohuesti. Kansanlaulu ja marssin askeleet ajavat kuulijansa tämän trion syöveriin. Toisessa osassa soittajat päästivät volyymit irti, tykkitulta kuultiin rokan voimin. Miten kolme soitinta voivatkaan tykittää kirkon täyteen… Viimeisen osan allegretto oli hurja, hurja. Šostakovitš tietää, miten puhua ja puhutella, ja se toimii tänäänkin. Viulu ja sello olivat mestarien käsissä.

Turriago, Kankkunen ja Iivonen osasivat nostattaa tunteen lakipisteeseen, sellaiseen, jossa ei kuule soittoa, vaan sävellyksen puheen. Kamarimusiikissakin on suurta tulta, ja tämä e-molli on mustaa sellaista. Ei unohdu tämä hetki, ei.

Illan kolmas sankari oli Johannes Brahms ja hänen ikirakastettunsa g-mollipianokvartetto. Jukka Merjanen, viulu, festivaalitulokas Kirsikka de Leval Jezierski, alttoviulu, Samuli Peltonen, sello ja Tuomas Turriago, piano loivat upean soinnin, juuri sellaisen Brahms-soinnin, jossa kaikki on yhtä tasapainoa ja täyteläisyyttä, kamarimusiikin ikuista kauneutta.

Brahmsin nuoruuden kvartetto oli haikea, kaunis ja jälleen kerran mustalaisvärit veivät mennessään. Brahmsin intohimon tulkinta vaatii tasapainon hallintaa, jotta sen kauneus tulee esille. Nämä jouset soivat loistavasti yhdessä, ja uusi tulija on tervetullut virtuoosien joukkoon. Jälleen kerran Brahms tuli lähelle – ehkä siksi, että soittajat rakastavat selvästi tätä konserttoa ja sen soittamista.

Säveltäjien kultatomua sai jälleen kerran mukaansa. Hehän elävät aina uudelleen soittajiensa kanssa.

Onnittelut ja kiitokset Jukka Merjaselle ja hänen joukoilleen upeasti rakennetusta konsertista, joka oli osuvasti koostettu. Kuulimme parasta kamarimusiikkia aitona, ainutkertaisina esityksinä, ainutkertaisten soittajien kanssa. Kiitos myös festivaalin aktiiveille  ja festivaalin toiminnanjohtaja Siru Ahopellolle, jotka vuodesta toiseen tarjoavat puitteet elämyksille upeissa maisemissa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu