Hämeenlinnassa mennään Askel kerrallaan!
Kyseessä on tietenkin Hämeenlinnan teatterin syksyn ensi-iltanäytelmä eli maineikkaan Peter Quilterin näytelmä Askel kerrallaan. Hämeenlinnassa oli Suomen ensi-ilta; uutuutta esitetään samanaikaisesti Espanjassa, Norjassa, Bulgariassa, Kroatiassa ja Alankomaissa. Näytelmän on suomentanut Kari-Pekka Toivonen. Askel kerrallaan ohjaaja on Tiina Pirhonen.
Niin sanottu juoni on yksinkertainen. Kolme naista lähtee kipuamaan vuorelle muistelemaan kuollutta ystäväänsä. Naiset ovat erilaisia, heillä on erilaiset elämät ja kuitenkin jokin yhdistää. Paula on vakuutusmyyjä, jonka roolin kuljettaja on Henna-Maija Alitalo, Sofia puolestaan museovirkailija Sinikka Salmisen roolittamana ja kolmas leidi on Monika Liisa Peltosen vetämänä.
Täysimittaisen teatterinäytelmän vetäminen kolmen roolin varassa on itsessään haaste. Kun kyse tässä näytelmässä on poikkeuksellisen runsas sanasto ja sanailu, joihin näytelmä itse asiassa perustuu, näyttelijöiltä vaaditaan paljon. Tulee ajatelleeksi, että olipas vuorosanoissa opettelemista!
Näytelmän naiset ovat erilaisia, mikä merkitsee myös erilaisia roolisuorituksia. Tähtiosan on saanut Monika, siis alias Liisa Peltonen. Monika on tulevien häiden muurahaisissa ja käyttäytyy arvaamattomasti, kananpäisesti. Hänestä kuoriutuu kuitenkin päätöksentekokykyinen naisihminen. Peltosen roolisuoritus oli huima, myös fyysisesti. Hänessä on ilotulittajaa, joka istuu tähän levottomaan Monikaan.
Sofian Sinikka Salminen jaksoi hyvin haikailla mennyttä naissuhdettaan. Rooli oli ehyt, juuri sellainen kuin itseään tyhjentävällä ystävällä on. Sofia on vähän tylsä siis. Paula, eläkeläisvakuutuksien myyjä odottaa selvästi jotain: vanha kondomi kulkee mukana, kuten myös lohtusuklaat.
Komediaa tässä näytelmässä on sanallinen moniulotteisuus, josta jokainen nainen löytää varmasti omaan elämään liittyvää komiikkaa. Suomentaja Kari-Pekka Toivonen on ollut sumeilematon sanankäyttäjä, kieli on vapaata, kaukana tekopyhästä, mutta rouheanakin se toimii oikeaan suuntaan. Naisista kasvaa uskottavat hahmot. Tragediaa on pirstaloituneet unelmat, joita ei saa kiinni. Mutta eletään silti!
Erilaisia naisia yhdistää naiseus, vuosien yhteiset kokemukset ja armahtavainen mieli toisiaan kohtaan.
Jos nyt jotain huomauttaa, näyttelijöiden kieli kulki liiankin kerkeästi. Vähän samaan tyyliin kuin pianistilla liian nopsa tempo. Pieni rauha sinne, tänne olisi helpottanut hahmottamista. Toisaalta tällainen tekstivyörytys ei alleviivaa mitään, vaan katsoja on analysaattorin osassa.
Sanojen iloa tämä näytelmä.
Kommentit (0)