Kaukorakkaus syttyi Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan teatterissa ensi-iltansa 5.3. sai Minna Lindgrenin käsikirjoittama ja Kari-Pekka Toivosen ohjaama Kaukorakkaus. Dramatisointi on Merja Larivaaran. Näytelmä on odotettu kevään kohottaja, sillä Juhani Laitalalla on päärooli Kauko Koskisena, ja ovathan näytelmät nikkarit maineikkaita.

Kauko Koskinen on suomalaisen symppis 82-vuotias virkamies, jämpti Tilastokeskuksen entinen arkistonhoitaja, jonka elämä on kulkenut järjestyksessä, ehkä tylsän turvallisesti. Juhani Laitalan hahmo on sydämet sulattava vaarien arkkihahmo villatakissaan. Hänellähän on edessään digiloikkaa ja älytekniikan haltuunottoa, aikuisen lapsen ja lapsenlapsen yöelämää netissä. Toinen tärkeä päähenkilö on poissaoleva vaimo Pirkko, joka on hoivakoti Unholassa, kuinkas muuten.

Minna Lindgren on rakentanut aiemminkin näytelmän vanhuudesta, itsenäisyydestä ja laitosvallasta. Kaukorakkaudessakin kulki sama teema varioituna. Kuulijakatsoja pohtii, ollaanko tragedian vai komedian, mahdollisen vai mahdottoman puolella, sillä näytelmän askelmat eivät ole oikein tasapainossa suhteessa toisiinsa. Totta on, että vanhuudessa, hoivakodissa, digiloikissa ja yksinäisyydessä ovat läsnä kaikki elementit, mutta näyttämölle ei monta raitaa mahdu.

Juhani Laitalan rooli Kaukona kannattelee osan hyvin ja hän pitää sen kasassa alusta loppuun ehyesti.  Kauko on myös äijä (isä) ja isoisä, vähän kaukana nettimaailmasta. Poika ja pojanpoika ovat tyyppeinä vähemmän uskottavia, mutta he ovat silti hyvä ikäpolvikontrasti. Vähemmän näyttelemistä olisi ollut uskottavampaa.

On harmaata elämää viettävällä Kaukolla muisteltavaakin vanhana. Oli nuoruudessa Liisa, työkaveri kesätyöstä hautausmaalta (Hietaniemi), oli myös romanttiset hetket Liisan kanssa työmatka selkänojana. Samalla vakuuttelut, miten Pirkon kanssa elämä oli hyvää.

Elämän uusi ulottuvuus on älykännykkä, jolla tavoittaa maailmaa, vanhoja kavereita. On Kaukossa vielä älliä, jonka avulla ottaa haltuun älykännykkä.

Jos Kaukorakkauden ensimmäinen puolikas junnasi vähän paikallaan, väliajan jälkeen tahti tiivistyi. Asiat lähtivät liukumaan, Kauko sai haluamansa. Lopussa oli pientä tähtien kimallusta, kuten teatterissa kuuluukin.

Juhani Laitala on kyllä ehdoton Kaukona, hänessä tragikomedia yhdistyy juuri kuten pitää. Tämän näytelmän ikimuistettava vähän pienempi roolitus on Markku Huhtamon nuoruuden lähes unohtunut kaveri Kyösti Korpinotko, joka löytyi älypuhelimesta. Vaarit kohtasivat. Tällaisia Korpinotkoja todella on olemassa, oikeastaan ihan parhaita. Ja sitten tämä Johanna Reilinin luoma Hillevi Hirvonen, Kaukon elämään tunkeutuva täti-ihminen. Näitä hiestyttäviä tätejä löytyy, eikä niiden kieltä ja mieltä pidä oikein kurissa mikään. Olipas herkku tätyli, katsomossa tuli hiki.

Hämeenlinnan teatterin Kaukorakkaus on paikoin todellinen herkku, jonka kanssa viihtyy. Jää jopa miettimään, miten asiat oikeasti arjessa kulkevat. Lavastus toimi ja tuki itse sisältöä hyvin, nykyaikaista kaljahanakuppilaa myöten.

Teatteri on takaisin! Ihanaa!

Näytelmän teksti Minna Lindgren

Dramatisointi Merja Larivaara

Lavastus Anne Laatikainen

Ohjaus Kari-Pekka Toivonen

Rooleissa

Kauko Koskinen, Juhani Laitala

Timo, hänen poikansa, Mikko Leskelä

Mickey, Timon poika,  Elias keränen

Hillevi Hirvonen, Johanna Reilin

Kyösti Korpinotko,  Markku Huhtamo

Liisa, Katriina Sinisalo

www.hameenlinnanteatteri.fi