Kultaisen vasikan rahat Espoon Kaupunginteatterissa
Maria Jotunin Kultainen vasikka nousi näyttämölle Espoon Kaupunginteatterissa ensi-iltaansa 22.9. Kultainen vasikka on Kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteisproduktio. Näytelmän ohjasi ja sovitti Erik Söderblom, Espoon Kaupunginteatterin johtaja ja sen lavasti Kati Lukka Kansallisteatterista.
Maria Jotunin Kultainen vasikka leijuu muistoissa useina sovituksina, ja näin odotus on korkealla, kuten tutuissa teoksissa aina. Söderblomin ohjauksessa Kultainen vasikka nivoutui omaan aikaansa, mutta siihen ilmestyivät myös tämän hetken glitterit, lähes huomaamatta. Osoite on selvä: raha ja vielä kerran raha on seksikästä, sitä himoitaan yli omien inhimillisten rajojen ja sillä saa kuvittelemiaan asioita eikä halullisuus rikkauteen todellakaan ole vuosiluvusta kiinni. Rouva Jotuni on tiennyt, mistä kirjoittaa ja ennen kaikkea miten! Kääntäen Erik Söderblom ja tiiminsä ovat tienneet, mitä nyt-hetki tavoittaa.
Tämä Kultainen vasikka oli vahvaa, väkevää ja klassista teatteria, nautittavaa kuunneltavaa ja katsottavaa sujuvuudessaan.
Ensimmäisen maailmansodan huminoissa elävät ihmiset haistavat rahan mahdollisuudet ja haluavat osansa keinottelusta, rahasta ilman työtä. Liikemies Jaakko Hongan vaimo Eedit haluaa raharikkaan elämän, johon hänen miehensä ei sitoudu. Elsa Saision Eedit on ahneudessaan herkku naiseksi. Saisio rakensi roolin hyvin, ilkesi näyttää naisen alhaisen puolen. Kyllästyminen ja pettymys köyhyyteen purkautuivat tosin näyttämölle liiankin kanssa, vähemmän voi olla joskus enemmän!
Eeditin vastapaino on aviomies Jaakko Honka Janne Reinikaisen roolittamana. Reinikaisen aviomies on arvoja ja elämää ylläpitävä mies, vähän tavis. Reinikaisen Honka on ehyt, uskottava mies tasaisuudessaan huolimatta vaimonsa aiheuttamista tunnetiloista.
Eeditin äiti Katariina alias Pirjo Luoma-aho paljasti ahneuden kaikessa alastomuudessa. Hän antoi rehelliset kasvot vanhenevan naisen elämänhalulle, tahdolle omistaa ja hallita. Samainen köyhyys ja pettymys kuin tyttärellä ovat olleet myös äidin elämässä. Pirjo Luoma-ahon äiti on ehyt, muistettava roolitus ja osoitus näyttelijän uskalluksesta olla paljas, näyttää ihmisen rujoutta ja turhautumista.
Vasikan herkku, se naurua irrottava tyyppi oli ehdottomasti kauppaneuvos Aksel Somero Harri Nousiaisen nostattamana. Hänessä näytelmä kiinnittyi omaan aikaan suoraan. Turkki, glitteriset rullaluistimet, aurinkolasit ja ehdoton häijyläinen kaiken komistusten alla. Mennäänkö1980-luvulta 2000-luvulle juppikulttuurilla? Mainio pakansekoittaja ja myös muistutus naurettavasta rikkaudesta ja moraalittomuudesta.
Ja mikä parasta. Espoon Kaupunginteatterin Vasikka on täyteläinen toteutus, hyvin etenevä tarina, jossa näyttelijätyö on saumatonta.
Tämän Jotunin kokeminen oli tervehdyttävää. Erik Söderblom oli sekoittanut Jotunin ajan tehokkaasti tähän aikaan. Näytelmän pähkinä on rahaan perustuvan elämänarvojen naurettavuuden valaisu, mikä onnistui teatterin keinoin. Keinottelut, rahan kokoaminen ja ahnehtiminen ovat täällä tänään. Ajatuksiin tunkeutuvaa teatteria tarvitaan!
Rooleissa
Janne Reinikainen
Elsa Saisio
Petri Manninen
Pirjo Luoma-aho
Terhi Suorlahti
Harri Nousiainen
Chike Ohanwe
Karin Pacius
Misa Lommi
@EspoonTeatteri
Kiitos kirjoituksesta. Olen nähnyt Kultainen vasikka -näytelmän Kivenlahden paikallisteatteri Hyökyvuoren kesäteatteriesityksenä vuonna 2013. Maria Jotunin esitys sopii mihin tahansa aikakerroksiin ja vuosikymmeniin. Se elää meidän teatterinystävien mukana.
Blogisti viittaa Suomen talouteen jutussaan. En ihmettele rahariemua tässä esityksessä ja sitä, että ihmiset ilmentävät tarvettaan rikastua ja elää kevyemmin. Toinen suomalainen tunnettu näytelmäkirjoittaja Minna Canth ennen Jotunia pureutui kansan kurjuuteen ja rahattomuuteen tuoden sen katsojien nähtäville. Maria Jotunin kuvattavana on ollut selvästi parempi elintaso Suomessa jo tarttuessaan kynään joskus Minna Canthin jälkeen. Täytyy muistaa myös, että suomen kielen nostaminen yleisesti käytettäväksi kieleksi ja kulttuurikieleksi on ollut vasta aluillaan. Suomeksi näytelmiä kirjoittavat naiset ovat joutuneet ikään kuin kohdistamaan sanomansa sen aikaisille päättäjille ja vetoamaan heihin näillä näytelmillä. Mikä on syvempää vuorovaikutusta kirjoittajan ja yleisön välillä kuin hyvin toteutettu näytelmäesitys teatterissa.
Ilmoita asiaton viesti