Maiseman taikaa Hämeenlinnan taidemuseossa: Berndt Lindholm tuli näkyväksi

Hämeenlinnan taidemuseossa avautui Berndt Lindholmin (1841-1914) taiteen näyttely Polkuja maisemaan. Näyttelyn yhteyteen julkaistiin myös hänestä kertova kirja. Dosentti, taidehistorioitsija Teppo Jokisen uutuus maisemoi Berndt Lindholmin suomalaiseen maisemamaalaukseen ja oman aikansa yhteiskunnan jäseneksi.

Hämeenlinnassa nähdään jälleen suomalaisen kuvataiteen 1800-luvun helmiä, voitaneen sanoa jopa perinteisesti. Werner Holmberg ja Hjalmar Munsterhjelm saavat upeaa näyttelyseuraa Lindholmista.  Holmberg-näyttely oli vuonna 2017 ja Munsterhjelm vuonna 2020.

Jokinen toteaa, että Lindholm oli tavallaan mystinen taiteilija, suomalaisuuden lähettiläs, joka henkilönä jäi varjoon.

Teppo Jokisen teos Polkuja taiteeseen on monitasoinen ja kiinnostava käytettävissä olleen ajan ja materiaalien puitteissa. Teos kattaa Lindholmin taiteen suomalaisen osuuden, mutta Ruotsissa olevia maalauksia ei ole vielä kartoitettu. Luvassa on erillisen teosluettelon julkaisu. Lindholm herää kuitenkin henkiin kirjassa suomalaisena vaikuttajana ja sivistyneistön jäsenenä, josta nousee oman aikansa taiteen eturivin tekijä.

Maantieteelliset pääpaikat Lindholmin elämässä olivat Loviisa, Porvoo, Turku, Helsinki, Eurooppa (Düsseldorf ja Pariisi) ja Göteborg, josta tuli Lindholmin perheen koti- ja työkaupunki. Kiinnostavaa on, että hän oli Runebergin lasten koulutoveri.

Impressionistinen ei-impressionisti

Vesien, kallioiden, rantamaisemien, polkujen ja puiden kuvaaja Lindholm olisi voinut olla impressionisti.

Jokinen toteaa, että Lindholm ei ollut impressionisti, vaikka käyttikin valoa. Jokisen mukaan Lindholm rakensi teoksensa ei-impressionistisesti. Katsoja nauttii valoista, kirkkaista maisemista ja maisemien keskelle maalatuista ”mittapuista” eli ihmisestä, veneestä, maisemaan liittyvästä ihmisen jättämästä jäljestä. Täytehahmojen joukosta voi etsiskellä Lindholmin puolisoa Karoliinaa.

Jokisen teos lähettää katsojan taidemaalari Lindholmin jäljille ja innostaa katsomaan jotenkin tuttuja maisemia uusin silmin. Sanotaanko, että lavea maisema alkaa kulkea katsojan mukana. Vähän näitä teoksia on päässyt näkemään, totta, sillä valtaosa Lindholmin töistä on yleisön ulottumattomissa. Siksi Hämeenlinnan näyttely onkin tärkeä.

Kiehtovaa on, että Lindholm maalasi luonnossa kuten impressionistit, mutta hän rakensi maisemansa ateljeessa, eivätkä teokset usein ole tarkkoja kuvauksia, vaan paremminkin kollaaseja. Metsäiset maisemat ovat satumaisia, ihmisen tekemiä. Taulut näyttävät pieteettisen tarkoin tehdyiltä, mutta ne ovat kuitenkin ”vain tekniikkaa”. Lindholmin sammal on hänen ”patenttisammalensa”, so. hän osasi kuvat metsään sammalta ja neulastoja aidon näköisinä.

Keskeistä Lindholmin tuotannossa valööri, joka poikkesi aikanaan siitä, mitä ihmiset ajattelivat maiseman olevan. Värit eivät olleet aitoja, vaan vähän sumuisia. 1880-luvulla värit kirkastuivat maisemiin.

Göteborgin taidemuseon intendentti oli taitava.

Teppo Jokinen on kartoittanut Berndt Lindholmin paikan taiteessa. Vaikka Lindholm oli kosmopoliitti, hän oli myös pragmaattinen patriootti, Suomi-kuvan tekijä. Järnefeltien, Gallén-Kallelan ja aikalaisten joukkoon niveltyi myös Lindholm, satumaisen taitava maalari.

Todettakoon, että vuonna 1885 oli Ritarihuoneella 10-vuotiskatselmus, josta tsaari osti Lindholmin kaksi taulua. Näin ne jäivät Suomeen.

Suomi on tallennettu Berndt Lindholmin teoksiin lähes sibeliaanisen isänmaallisesti. Rannat ja metsät hengittävät suomalaisuutta.

Kuvassa Berndt Lindholmin teos Metsänsisusta, aihe Laajasalosta vuodelta 1886.