Minä, Paraske. Sinä, Arhippa.

Viime Kalevanpäiväksi ilmestyi Ilona Korhosen ja Taito Hoffrénin cd-levy Minä, Paraske. Sinä, Arhippa. Levyn julkistus oli Oodi runonlaululle -festivaalin ohjelmaa, joka supistui koronan takia. Mutta levy elää ja Korhosen ja Hoffrénin laulut elävät.

Molemmat runolaulajat kuuluvat alansa eliittiin. Kukapa unohtaisi Ilona Korhosen tohtorin tutkintoon sisältyvät konsertit tai Taito Hoffrénin esiintymiset runolaulusessioissa. Minä, Paraske. Sinä, Arhippa on ladattu suurilla odotuksilla. Voi todeta kuivasti, että odotukset täyttyvät. Paraske huolehtii Larin Parasken perinnöstä, ja Arhippa vienalaisesta perinnöstä.

Jälleen kerran säestyksetön, arkaainen runolaulu vie mennessään.

Runolaulu, ikiaikainen itämerensuomalainen laulu poljentoineen on Ilona Korhosen ja Taito Hoffrénin mukana loputtoman kiinnostava, monikasvoinen ja koskettava. He tuovat viestejä menneestä, hyvin kiinnostavasta sellaisesta, johon sisältyvät sanaleikit,  elämän kirjot, arki, ihminen ja elämänpiiri.

Korhosen lauluryppäästä mieleen jää heti Kullervo, jonka hahmo ja kohtalo on helppo siirtää tähän päivään. On tiedetty aikojen alussa, mitä seuraa lapsen pahoinvoinnista. Kullervon mittelö pahuuden kanssa kosketta, sillä Korhonen laulaa sitä vesisilmin. Tai morsiamen (naisen) kohtalo, naisen vähäinen arvo naimakulttuurissa.

Toinen koskettava laulu on Annin kohtalo, sillä sulho runtelee hänet. Tragediaa reunustaa Ilona Korhosen syvälliseen suruun laajeneva ääni. Suruista on laulettu menneisyydessä suurella intensiteetillä, jolle tällä levyllä löytyy ihmisen läpäisevä tulkinta.

Ilona Korhosen ääni on hienovaraisen notkea, runolaulun rytmejä tarkoin noudatteleva. Hän taivuttaa äänensä pieniä finessejä myöten tekstille ja pitää silti kokonaisuuden hallussa. Laulaja Larin Paraske on saanut Ilona Korhosessa arvoisensa tulkin ja runolaulujen istuttajan tähän päivään. Kaiken lisäksi Korhosen lauluääni on luonnostaan harvinaisen kaunis.

Arhipan, Taito Hoffrénin laulut ovat vienalaisia, sanoista, naisista, Väinämöisestä ja lappalaisesta, joka ampuu hevosen. Tarinat puhkeavat sana sanan jälkeen. Arhipan lauluissa perinteiset Kalevalan nimet ja tapahtumat kulkevat ja hipaisevat kuulijaa kuin salaiset unikuvat. Kalevala elää näissä säkeissä ja säetoistoissa.

Hoffrénin basso istuu lauluihin keveänä, tarkkana ja vetävänä. Hänen käyttämänsä rytmi on keveydessään tehokas ja kuuntelemaan pakottava, viihdyttävä. Viimeinen laulu Kerin virteni kerälle on hiljaisuudessaan mestarillinen, yöllinen pyyhkäisy.

Korhonen ja Hoffrén ovat jälleen antaneet laululliset kasvot kalevalaisille lauluille, henkilöille ja mielikuville. Paraske, Ilona ja Arhippa, Taito ovat Heikki Laitista lainaten tämän päivän Paraske ja Arhippa. Kummankin laulutekniikka on ihailtavan tarkka ja heitä on helppo kuunnella.

Tämäkin cd on loistava muistutus siitä, miten kaunista runolaulu on ja miten siihen voi sisäistyä. Olemme rikkaita, me Kalevalan perilliset.

Laulut

Ilona Korhonen: Kultatammi, Kanteleen synty, Kullervo, Morsian mäjellä itki, Pilviin viety tyttö, Sulhon tehtävät, En itke.

Taito Hoffrén: Alkulaulu ja Vienan naisia, Sampo, loppulaulu.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu