Onnettoman onnellinen lensi teatteritaivaalla Hämeenlinnassa

Petja Lähteen käsikirjoittama ja ohjaama Onnettoman onnellinen eli ensi-iltansa Hämeenlinnassa 15.9. Komedia-musiikkinäytelmä tragikomedialla ryyditettynä on varmasti syksyn teatterihelmiä, hyvää viihdettä ja ennen kaikkea loistoteatteria.

Jos ei pidä musikaaleista tai musiikkiteatterista, pitää silti Onnettoman onnellisesta. Petja Lähde on kirjoittanut musiikin osaksi teostaan ja valinnut musiikkikappaleet valtakunnallisesti tunnetuista ja kaikille läheisistä kappaleista. Esimerkkeinä Sininen ja valkoinen, Pidä huolta, Maailma on kaunis, Pikkuveli… Kun Hämeenlinnan teatteri tunnetusti osaa istuttaa laulut näyttämölle, myös tästä kokonaisuudesta syntyi iloa.

Petja Lähteessä asustaa selvästi nauruhermoja lähentelevä irvihammas, joka tietää, mikä puree. VR on mainion pilan kohteena asemineen (näytelmässähän kaksi veljestä on matkalla Helsingistä Ouluun junalla), mitä kaikkea lavastus tukee. Katariina Kuisma-Syrjä oli ehdoton taksikuski muiden rooliensa ohella. Tai mielisairaalan potilaana Birgitta Putkonen ja lääkärinä Jarkko Tiainen. Tässä on todettava, että kaikkien näytelmäroolien esittäjät olivat ehjiä ja hyvin tehtyjä, mikä ei aina onnistu. Lavastus ja koreografia olivat onnistuneesti aivan näytelmän näköisiä – tai päinvastoin.

Kirkkain ”tähti” oli kuitenkin Miika Laakso, joka herätti eloon Pyy Salon, kahden veljeksen toisen puoliskon, sen varjoisan, joka asusteli psykiatrisessa sairaalassa. Päiväpuoliveljeksen eli Päiviö Salon esitti Janne Raudaskoski, joka teki hyvän roolityön myös. Miika Laakson ja ohjaaja Petja Lähteen suuri oivallus oli luoda Miika Laakson Pyystä tasainen, hiljaa itsessään etenevä rooli hullutusten keskelle. Näin Pyystä kasvoi rauha ja kantava kontrasti koko näytelmään.

Komedia ja tragikomedia ovat vaativia kirjoitettavia. Surunäytelmä kulkee yhteen suuntaan, mutta toimivan tragikomedian tekeminen vaatii taitoa. Kyynelsilmäinen nauru tarvitaan. Ja se, että nauraa ja itkee ihmisen kanssa, ei hänelle. Onnettoman onnellisessa tämä on onnistunut. Ihminen tulee lähelle, jokainen on arvokas, jopa lääkäri alushousuissa ja tukisukissa, pultsari-narkkari ja konnari. Kaikista sivurooleista ikimuistettavin on Katariina Kuisma-Syrjän hahmottama klovni, joka tarttuu veljesten matkaseuraksi. Hänen itkevän klovninsa elekieli ja liikkuminen klovnin puvussa jäävät luultavasti monen mieleen. Omaani ainakin.

Onnettoman onnellinen on napakymppi Hämeenlinnan teatterilta!

Ohjaus ja käsikirjoitus Petja Lähde

Koreografia Elina Lähde

Musiikin tuotanto Antti Paranko

Rooleissa

Janne Raudaskoski, Miika Laakso, Johann Reilin, Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen, Katariina Kuisma-Syrjä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu