Hytti nro 6: arvostelu

Podcast-versiot: Spotify, Soundcloud
Videoversiot: Youtube, IGTV

Arvostelujen perusteella elokuva ei kiinnostanut, mutta arvostelijat olivatkin väärässä.

Veli-Pekka Lehtosen arvostelun  perusteella päättelin, että Liksomin ahdistavasta kirjasta latistettiin jonkinlainen romanttinen komedia. Kalle Kinnusen arvostelun perusteella päättelin, että leffa olisi unenomaista art house-haahuilua. Kaveri facebookissa kirjoitti, että elokuvan juoni on palikkamainen, melkein ei juonta laisinkaan, ja kenellä tahansa Venäjällä enemmän matkustelleella on kiinnostavampia kokemuksia.

Arvostelujen perusteella en olisi elokuvaa katsonut, mutta se tuli eteeni puoliksi sattumalta ja vaihtoehtojen puutteessa. Lehtosen ja kaverini näkemyksissä on hieman perää, mutta Kinnusen kertomaa unenomaisuutta elokuvassa ei ole, vaan se on ultrarealistinen. Kaikki henkilöhahmot ja kohtaukset ovat niin realistisia kun se elokuvassa on ylipäätänsä mahdollista. Pääjuoni ehkä ei, mutta se ei ole kovin olennaista. Juonen yksinkertaisuus ei haitannut, todellisuudenkaan juoni ei ole monimutkainen.

Ehkä maailmasta on tullut ennustettavampi, eikä odottamattomia kohtaamisia enää tapahdu samaan tapaan kuin 90-luvun Venäjällä tai Balkanilla. Mutta jokainen 90-luvun Itä-Euroopassa matkustellut on kohdannut elokuvan hahmoista jokaisen.

Lehtosen tekemä vertailu Kaurismäkeen ei sekään natsaa. Kaurismäen elokuvien ”realismi” on täysin yliampuvaa, hän on rakentanut työväenluokan elämästä fantasiamaailman joka on jokaisessa elokuvassa entistä kauempana todellisuudesta. Kuosmasen elokuvassa ei tällaista ole.

Marvelin, Star Warsin ja James Bondin loputtomien jatko-osien dominoidessa elokuvien katsojalukuja voi tietysti kysyä kuka edes haluaisi nähdä elokuvia todellisuudesta. Todellisuutta voi katsoa joka päivä ilmaiseksi. Tästä elokuvasta nautin, koska tekemieni elämänvalintojen ja mahdollisesti myös ajan kulumisen takia minulla ei ole enää pääsyä sen esittämään todellisuuteen.

Antti Rautiainen