Rakkaus niinku: arvostelu

Rakkaus niinku -kansi

Johannes Ekholmin Rakkaus niinku oli vuoden 2016 sukupolviromaani, ja kenties myös vuoden 2019 sukupolviromaani. Jos se on jotenkin vanhentunut, en ole oikea henkilö kertomaan miten.

Mikä oikeastaan on sukupolven kokemus? Että ahdistaa mutta ei keksi mitä tekisi, se että keksii mitä tekisi mutta muita ei ahdista tapreeksi, vaiko se että ei ahdista eikä kiinnosta? Kolmas vaihtoehto on varmaan yleisin, mutta saako siitä mitään Tarinaa? Fiktion suurimmat uskottavuusongelmat liittyvät usein siihen, että ihmiset välittävät asioista liikaa. Periaatteessa ei ole enää mitään muuta paitsi Tarinoita omasta Kokemuksesta, mutta ne Kokemukset jotka eivät ole samaistuttavia eivät koskaan tule Tarinoiksi.

Ovatko esimerkiksi kokemukset ylisuorittamisesta, paineista menestykseen ja burnouteista oikeasti universaaleja sukupolvikokemuksia? Vai pidetäänkö niitä universaaleina vain siksi että kirjakustantamoihin, valtamedian kriitikoiksi ja kirjallisuuspalkintojen jakajiksi valikoituu vain ylisuorittajia? Minä olen ainakin alisuorittaja sikäli, että olen lähes kykenemätön tekemään mitään mikä minua ei kiinnosta, riippumatta siitä kuinka paljon siitä maksetaan rahaa.

En pysty samaistumaan maailmaan, jossa ahdistusta esimerkiksi päivänpolitiikasta, kapitalismista tai ympäristöstä purraan kavereiden kanssa, mutta asialle ei tehdä mitään. Jos minua häiritsee joku globaali ongelma, pyrin tekemään asialle jotain. Tosin 95% tapauksissa totean ettei asialla ole riittävästi mobilisaatiopotentiaalia muutoksen tekemiseen. Joskus harvemmin yritän järjestäytyä, vaikka projekti olisi tuhoontuomittu. Itse en ole joutunut kamppailemaan jotta ”ahdistuksesta huolimatta voisin elää tavallista elämää”, vaan sen kanssa että selvästikään joku ongelma ei kiinnosta ihmisiä tarpeeksi.

On ratkaisujen kannalta huonompi juttu kun joku (oma tai laajempi) ongelma ei niin samaistuttava että siitä kiinnostuttaisiin. Rakkaus niinku ja samanlaiset sisällöt kertovat päinvastaisesta ongelmasta, että joku tila on niin samaistuttava (”milleniaalinen prekaarisuus ja ahdistus jne”) että ”kaikki” jakavat sen, eikä ole mitään ratkaisua tai ulospääsyä. Mutta jos ei pääse sisään, niin ei ole sitä ongelmaa ettei pääsisi ulos. Jos ei osaa sosialisoida, ei ole sitä ongelmaa että aina pitää networkata. Jos on liian laiska, lahjaton, mauton tai epäkiinnostava että voisi kunnolla työllistää itsensä freelancerina, ei ole milleniaalin prekaarin luovan alan työläisen ongelmia.

anttirautiainen

Esittelyni löytyy täältä: http://anttirautiainen.livejournal.com/profile Ask.fm: http://ask.fm/AnttiR Ensisijainen venäjänkielinen blogini: http://avtonom.org/people/antti-rautiainen Ensisijainen englanninkielinen blogini: http://avtonom.org/en/people/antti-rautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu