Mistä kilpakävelyssä on kyse?

Kilpakävely on urheilua, mutta mistä siinä on perimmäinen pointti? Olen aina pitänyt 50 kilometrin kilpakävelyä maailman raskaimpana lajina urheilun saralla. Nyt sitten naisetkin ovat sen matkan tasa-arvon nimissä suorittaneet jo muutaman vuoden, Onneksi viisikymppisistä ollaan luopumassa niin naisten kuin miestenkin puolella.

Kävely on tekniikkalaji ja siksi on tarvittu 50 km koska tuomarit ja heidän lepsuutensa ei ole saanut kilpailijoista eroa muuten. Nyt ovat tuomarit terhakoituneet, sääntöjä on uusittu ja matkat tulevat lyhenemään.

Samalla, kun matkat lyhenevät tuomareiden merkitys korostuu. Heidän on oltava valppaita antamaan huomautuksia ja pidettävä kisa tiukasti hyppysissä, muuten joku voi juosta voittajaksi.

Kävelyn kaksi perussääntöä ovat, että maakosketus säilyy ja polvi ojentuu etummaisen jalan kantapään iskiessä maahan. Helpot säännöt, mutta niin pirun vaikea tuomaroida. Jokaisella kävelijällä on liitovaihe, jota ihmissilmä ei erota, mutta videokuvanpysäytyksistä se voidaan todeta. Nyt on tulossa tekniikka joka mahdollistaa tuomareille tiedon siitä jos kilpailija rikkoo tämän silmännäkemän rajan, Tämä tekniikka mahdollistaa kävelymatkojen lyhentämisen radikaaalisti,. jyvät saadaan erottumaan akanoista paljon lyhyemmillä matkoilla.

Jatkossa eli jo nyt tulee valmentajien ja kävelijöiden ja kävelijäksi aikovan kilpaurheilijan hioa tekniikkaa ja hioa tekniikkaa loputtomasti, enää ei fuskulla pärjää, eli sillä että juoksentelee tuomareiden välit ja juotto- sekä kääntöpaikkojen ”villit” juoksut avittaisivat parempiin sijoituksiin. Muistan kun aloitin kävelytuomarina ja uskalsin antaa huomautuksia, siitähän eivät kilpailijat aluksi tykänneet. Mutta kun kilpailujen jälkeen otimme muiden tuomareiden kanssa yhdessä muutamia kilpailijoita ja heidän valmentajiaan puhutteluun ja kerroimme, että tämä on heidän tulevaisuus opetella kävelemään oikein, niin ymmärsivät.

Kilpailijat alkoivat kävelemään eivätkä enää palvoneet tuomarin silmää pelkästään, he omaksuivat tekniikan jolla ei huomautuksia tullut, silti he saivat samalla lisää menestystä ja jalat eli lonkat pysyivät terveempinä.

Tämä ”juoksemattomuus” oli myös oikein muita kilpailijoita kohtaan, oli siis löydetty yhdessä kilpaurheilun ydin, eli rehti kilpailumieli.

Katselin Dohan MM-kävelyitä ja ilokseni totean, että tuomaristosta löytyi myös suomalainen Anne Fröberg. Suomesta siis löytyy edelleen kaksi kansainväliset mitat täyttävää kävelytuomaria, toinen on Jenni Lahtinen.

Naisten 20 km kävelyssä huomasin myös miten vilkkaasti tuomareiden laikat heiluivat, se on positiivinen näky siinä mielessä, että enää ei stadionin ennätys ole tärkeämpi kuin urheilusuorituksen puhtaus. Sari Essayah sai Helsingin Olympiastadionilla juosta muilta karkuun kun piti saada uusi satdionin ennätys ja mahdollisesti uusi Suomen ennätyskin. Tuomarien kädet pysyivät vaiti, kun tämä suomalainen kävelyn ikoni viiletti muilta karkuun, niin, että katsomo huokaili, että tuohan juoksee!!!

Kävelyssä on menty nyt oikeaan suuntaan, tekniikasta on tullut ohjenuora myös valmennuksessa, enää valmentajat eivät opeta kuinka tuomareiden pimeitä kulmia voidaan hyödytää ja kuinka kilpakumppaneiden keskellä voidaan juosta. Tulevaisuudessa jalkineisiin sioitettavat mikrosirut paljastavat rikkomukset ja tuomareiden ulottumattomiin ei enää päästä. Siksi voidaan kilpailumatkoja lyhentää.

Nyt pitää aloittaa kävelyn seuraaminen taas uudelta pohjalta. Kävely tulee aina olemaan raskaampi laji kuin juokseminen, siksi on oikein, että kävelymatkat eivät kilpailtuna ylitä mitassa maratonin kuninkaallisena pidettyä matkaa.

Eläköön kävelyn uusi tulevaisuus.

Kiinalaiset ovat opetelleet tekniikkaa ja se näkyy tuloksissa, naisten 20 kolmoisvoitto. Tekniikka ei ole mahdoton opetella suomalaistenkaan ja kun matkat lyhenevät ei oksentaminen ole pakollista nestetankkausten jäädessä pienenpään rooliin kuin itse kävelytekniikka. Härmäläisellä sisulla ei enää pelkästään pärjätä, nyt pitää osata olla teknisesti parempi muita.

 

arialsio

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me. I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu