Mustikan veri

Tänä keväänä mustikan kukinta ja kasvu näyttää hyvältä. Tietysti vielä on monta mutkaa, ennen kuin mustikan veri on pullossa ja kokonaiset mustikat pakkasessa. Maailma huutaa nyt kimalaisia apuun, mutta olen seurannut täällä Oulussa, että kimalaiset eivät ole viimevuosina ainakaan täällä olleet mustikkaa hedelmöittämässä ja silti mustikkaa on saatu kerätyksi.

Tutkijat vannovat, että kimalaiset ovat tärkeä lenkki mustikan muodostumisessa, mutta mihin se tieto perustuu, koska ilman kimalaisiakin mustikoita vain siunaantuu? Luulen, en siis ole tutkija, että metsän pienet kukkakärpäset tekevät sen, mistä kimalaisia kiitellään.

Hyönteispölytys on välttämätön muun muassa mustikalle, puolukalle ja hillalle. Mutta on muitakin hyönteisiä kuin kimalaiset. Suomessa on pelkästään mesipistiäisiä 235 lajia ja yksi niistä on kimalainen. Tai kimalaisia on noin 37 lajia, eli pari sataa mesipistiäislajia unohdetaan ja sen lisäksi kukkakärpäset ja kovakuoriaiset, kun mustikan hedelmöityksestä puhutaan tutkijoiden suulla.

Pienimmät mesipistiäislajit ovat pituudeltaan alle 2 millimetriä ja ovat tutkijoiden silmissä hyvinkin olleet näkymättömiä. Kimalaisten eri lajien kuningattaret heräävät eri aikoihin. Kaikkein myöhimmin yhteiskuntakimalaisista liikkeelle lähtevät pohjoisen kimalaiset vasta juhannuksen aikoihin.

On huomattava, että silloin heräävät vasta kuningattaret ja mustikan kukinta on jo silloin pohjoisessakin ohitse. Kimalaiset eivät siis voi olla marjojen itseoikeutettuja pölyttäjiä, kuten annetaan ymmärtää.

Nyt tänään täällä Oulussa mustikka aloittelee kukintaansa ja reilu viikko sitten ensimmäiset kimalaiskuningattaret olivat ensilennollaan, joten eivät  ennätä täällä kimalaiset pölytyshommiin kuin vasta kahden viikon päästä. Silloinkin  mustikka vielä kukkii, mutta pääkukinta on jo ohitse.

No aivan sama kuka ne kukat pölyttää, kunhan yöpakkaset pysyvät poissa ja syksyllä saa taas kerättyä mustikkaa säilöön ja syötäväksi.

On se vaan niin hyvää tuo mustikan veri, että sitä juo talven mittaan ihan mielikseen.

+3
arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu