Perunatarinaa osa 7, varhaisperunat
Varhaisperunakauppa käy nykyisin jo ennen pääsiäistä ja silloin saamme espanjalaista varhaisperunaa, sitten tulevat ruotsalaiset ja virolaiset. Mutta minusta ne on ”viron pottuja”, eikä kunnon suomalaista varhaisperunaa voita mikään, paitsi ehkä venäläinen kartoska. Venäläisethän ovat suomalaisten kanssa samaa saunovaa jengiä.
Varhaisperunan sesonkion perinteisesti hiukan ennen juhannusta ja siitä sitten noin kuukausi eteenpäin. Minusta varhaisperunan makunautinnnolle on haitaksi, jos tuppaamme jo ennen mämmisesonkia syömään espanjalaista uutta perunaa, eihän se ole sitä mitä me oikeasti haluamme. Se on tekopeliä.
Minä jopa odotan rauhassa juhannuksen ylikin, jos ei omaa varhaisperunaa vielä kannata nostaa pienen kokonsa takia. Ei väkisin pidä mitään tehdä ja kapallisuus on tässä vain turha kiima. Uusi peruna on pyhä makuelämys, kun kaikki natsaa kohdalleen.
Ensiksi pitää olla juri nostettua pottua tai aikaisin aamulla, mutta kuitenkin samana päivänä. Peruna pestään huolellisesti niin, että kaikki kuori lähtee pois, ja sehän lähtee kun on vasta nostettua perunaa. Mummoni jo oapasti, että kuoressa on kitkeryyttä ja siksi se peruna pitää nylkeä, eli puhun nyt uudesta perunasta. Kuoriperunasta nautimme sitten syksymmällä, kun tärkkelys ja sokerit ovat kehittyneet niin, että kuoren maku ei enää haittaa, vaan ainoastaan korostaa perunan omaa makua.
https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000763029.html
Tuolla linkissä keitto-ohje jos joku ei hallitse varhaisperunoiden keittämistä.
Itse olen huomannut, että vaikka keitinvedessä on suolaa, niin kun sen kaataa pois on hyvä ripauttaa hieman suolaa kuivien perunoiden päälle ja sitten laittaa hetkeksi tekeytymään, myös tilli kannataa laittaa tässä vaiheessa, vaikka ei haittaa jos tillin varret ovat jo kiehuneet perunoiden kanssa, niin ne lehdekset kannattaa lisätä kuiville potuille.
Ja sitten yllättävä makukisa, eli mikä varhaispottu maistuu parhaiten.
Varhaisperunalajikkeita Suomessa on vähemmän kuin ruokaperunalajikkeita. Yleisin varhaisperunalajike Suomessa on odotetusti Hankkijan Timo. Timon risteytysjälkeläinen Jussi on nopeasti yleistyvä uusi tulokas varhaisperunoissa. Nyt lajikejalostajat ovat panostaneet myös tähän varhaisperunaan ja uusia hyviä lajikkeita on tullut monia. Niistä selvästi suosituimmat ovat Timo, Annabelle, Colomba, Carrera ja Jussi.
Mutta missä on takavuosien Siikli? No Siiklihän on paremminkin syysperuna ja valmistuu hitaammin. Kun kilpailu on siitä kuka aiemmin tuo varhaisperunoita hyllyyn on Siikli auttamattomasti siinä liian hidas, mutta kun itselle viljelee niin ja malttaa hiukan odotella, niin Siikli on kyllä ylivoimaisesti paras varhaisperuna maultaan.
Mutta makuasioistahan ei saa kiistellä. Jokainen valitkoon oman pottunsa ja tottumuksensa. Minulla on pikkuerä Timoa ja sitten hiukan isompi siemenerä Siikliä ja sitten Puikulaa, Rosamundaa ja jotain muuta esim. Pitoa talviperunoiksi. Timo ennättä juhannukseksi, eikäö siihen ennätä vielä kyllästyä, kun jo pääsee Siiklin kimppuun. Siikliä riittä sitten siihen saakka, kun Rosmundasta saa jo uutta perunaa, Pito ja Puikula menee sitten suoraan kellariin kypsymään. Ne ovat parhaimmillaan hiukan aikaa kellarissa muhineena.
Hyvää saunailtaa ja odotelkaa juhannusta vesi kielellä. Älkää erehtykö espanjalaiseen perunaan, ei se tuota mielihyvää;)))
Jos haluaa aikaistaa sesonkia, niin se on aivan sama kun avaisi joululahjat jo elokuussa. Se ei vain ole sama asia, jokaisella nautinnolla on omat hetkensä.
Onko tuo espanjalainen samanlaista maultaan, kuin ruotsalainenKerran työreissulla poika osti noita ruotsalaisia varhaisperunoita. Mausteiksi oli vain suolaa,ja voita. Ei ehki ruohosipulia.
No hukkaanhan tuo sipulikin olisi mennyt. En ole koskaan ennen jättänyt syömättä uusia perunoita. Peruna oli kuin märkää apulantaa,ja maistuikin siltä.
Itselläni ei ole enään ollut pitkään aikaan erillistä varhaisperunalajiketta. Täällä Keski-Pohjanmaalla itse pyrin kylvämään ensimmäiset perunat vapun tienoilla harson alle. Niitä sitten yleensä pääsee maistelemaan juhannuksena.
Tuosta voi halutessaa jättämään siemenen kasvamaan,jolloin uusia saa syksymmälläkin. Tai sitten kuten salaattiakin. Parin viikon välein pieniä eriä.
Ilmoita asiaton viesti
Toimiihan se noinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Noin se varmaan monissa paikoissa juuri toimii, mutta kun olen ihminen joka etsii muutosta, niin minulla se ei toimi noin.
Tänäkin kesänä tulen kokeilemaan jotain aivan uutta, eihän sitä muuten voi arvostella vanhaa jos ei uudesta tiedä hönkäsen pölähtämää.
Teen itse ruoan ja olen koko ikäni osannut ruokaa tehdä. Ruokaa teen niin sanotusti rakkaudella ja respteistä viis. Minun ruokaon kuin korvakuulolta soitettu musiikkikappale, se joka tanssittaa oksettaa, mutta mitään tavallista se ei ole.
Minä annan ruoalleni koko sieluni, koska en ole ammattilainen en osaa takertua perinteisiin, eli näin se on aina prkl tehty. Sellaisetkin ideat jotka ovat toimineet niin seuraavalla kerralla niihinkin tehdään viilauksia ja sitten palataan takaisinpäin jos ne uudistukset eivät toimi ja vaihdetaan hiukan jotain toista muuttujaa.
Meillä ei sis koskaan ole samaa ruokaa, mutta joka kerta se on syötävää.
Olisihan se varsin ikävää, jos maailamssa olisi vain yksi tapa tehdä musiikki tai ruokaa. Kuka sitä yhtä ja samaa Säkkijärvenpolkkaa kjaksaa aina kuunnella, sama se on perunoissa, tomaateissa, omenoissa, niitäkin on useita eri makuja.
Omenoista tuli mieleeni siiderit. Kun teen itse siiderit, niin aluksi minulle kelpasi mitkä tahansa omenat, vaikka puusta pudonneetkin kun niitä vain oli. Kun siiderin pano alkoin lutviutua ja oli mahdollista kokeilla eri omenalaatuja niin siidereiden maku petraantui tottakai.
Luulin, että nyt on hyvä, mutta sitten paneuduin vielä syvemmälle asiaan ja huomasin, että omenan tanniinipitoisuudella on jokin erityinen merkitys. Onnekseni paikasta josta olen viimevuodet omenaa hakenut kasvoi yksi omenapuu joka oli tunnettu tanniineista, eli Hibernal. Tein siitä viimesyksynä ensimmäisen kerran siideriä ja nimesin siiderin Hibrakaksi.
Nyt kun siideri on jo muutaman kuukauden kypsynyt niin maistoin., maku oli hyvä, mutta sitten suussa tapahtui tanniinipotku ja tuntui, kuin koko suu olisi vuoratt pienillä pienillä asioilla, jotka maistuivat tosi mahtavalta. Puhuin vaimollenni asiasta, mutta hänelle kaikki minun siiderit olivat hyviä ja parhaita. No sitten avasin hänelle Hibrakka pullon ja sanoin, että maista toki. Tunnin ylistyssanojen jälkeen uskoin jo, että kyllä tanniinit kuuluvat siiderin tekoon.
Tuollaisia hetkiä elämässä ei saa, jos aina vain tyytyy siihen mitä aina on ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Jäikö minulta jotain kertomatta? No kerrotaaan sitten. Kiinteistö on puoli hehtaaria,ja siitä puutarhaa suurin osa. Siitä kyllä löytyy kymmeniä marjoja ja muitakin juureksia syödä asti. Olenkin sanonut leikilläni,että elän pari kuukautta syksyllä ”pyörtänöstä”.
Tokihan toteutan itseäni. Kun mesimarja väheni luonnosta siirryin sen pienimuotoiseen viljelyyn pihallani penkissä. Nyt uutan Mesimarjaliköörini oman puutarhan tuotteesta.
Ilmoita asiaton viesti