Perunatarinaa osa 8, maatiaiset
Perunatarina vain jatkuu, tänään puhutaan maatiaislajikkeista ja sellaisista unhoon jääneistä lajikkeista. Joku täällä oli kiinnostunut Sabinasta. Otin selvää ja sitä on ainakin yhdelläviljelijällä Suomessa, hänellä on Suviakin.
No maatiaislajikkeita on enää harvoilla viljelyssä ja jotkut kasvattavat siemenistä, mutta siinä on aina se vaara, että siemen ei olekaan sama peruna enää, kuin miksi sitä otaksutaan.
Itse olen kasvattanut tänä keväänä rhododenronin siemeniä, ja uskon että perunan kasvatus siemenistä on vähintään yhtä kivuliasta.
Maatiaisista ja niihin hurahatmisesta saa kuvan jos lukee Kalevi Tikan artikkelin: https://yle.fi/uutiset/3-9139409
Kalevilla on viitisenkymmentä lajiketta, mutta tiedän Suomessa yli 300 lajikkeen perunamaakarin eli pariskunnan.
Maatiaislajikkeita on harrastajilla niin pieni määrä aina lajiaan, että heiltä on vaikea niitä itselleen ostella, joten pitää odottaa syksyä, jos sattuisi niin hyvä sato, että kerjääjälle riittäïsi muutama mukula.
Itseäni kiinnosta ainoastaan Wärtsilän musta, mutta voisihan sitä hurahtaa muihinkin lajikkeisiin.
Maatiaislajikkeita ovat ainakin:
Karjalan musta alias Wärtsilän musta eli Vanha musta.
Kainuun musta eli Karungin musta, Kuusamon tumma, Lopen musta, Musta maatiainen, Musta peruna, Vanha musta, Tysk blå, Blå Mandel, Blå Ubbarp, Röpära, Blå Dalsland. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Lemin Punainen, eli Mikkelin peruna eli Sokkalan peruna.
Lemin kirjava, eli Lemin käyrä.
Puikula eli puiko.
Jutkula, alias Vuokatin musta, Ellakka, Jäämeren sininen, Kokko ja myös Puikula tai Punainen puikula.
Aikion puikula.
Vanha punainen.
Haalikas.
Kullervo.
Elo.
Jaakko.
Koto.
Ja on niitä paljon muitakin, mutta tässä muutama.
Itse siis olen kiinnostunut Karjalan mustasta. Tämä peruna on minulle hyvinkin tuttu, sillä isäni kotona viljeltiin ainoastaa tätä Karjalan mustaa. Se on perunapiirakan täytteenä paras lajike jonka tiedän. Se myös säilyy hyvässä kellarissa itämättä syksystä syksyyn, eikä minun isovanhempani juhannuksena mitään uutta perunaa kaivanneet, kun vanhakin oli vielä aivan herkkua.
Kun pappa sitten kuoli ja mamma muutti kaupunkiin kerrostaloon niin perunansiemen katosi, kun lapsista ei kukaan ymmärtänyt sitä lajiketta säilyttää. Kaikilla oli omat juttunsa, eikä vanha kanta heitä kiinnostanut, eiväthän osanneet oikein piiraitakaan itse paistaa. Yksi miniöistä peri piirakan salat, mutta hänen pienellä omakotitontilla ei ollut tilaa perunamaalle. Niin katosi suvun ylpeys kuin tina tuhkaan.
Äitini joka oli kaikkien kasvien perään oli joskus halunnut noita Karjalan musta siemenperunoita, mutta mamma oli sanonut, että mitä sinä näillä teet, kun eihän näitä erota mullasta ylös nostaa. Sen oli sanonut siksi, kun eivät välit olleet heillä täysin kunnossa. Ehkä minulle olisi antanut, mutta minä olin silloin vielä lapsi, enkä ymmärtänyt että kyseeessä oli peruna joka 60 vuoden päästä jo kiinnostaisi kovastikin.
Sitten on nykyaikaisia lajikkeita joita ei enää tahdo löytyä, kuten Rekord, josta sanottiin sen olevan Kinder-peruna, kun koskaan ei tiennyt oliko se mustunut sisältä. No aikoinaan se oli Suomen yleisin peruna, eikä se huono ollut. Rekord oli äitini suosikkiperuna.
Mutta sellaisetkin perunat kuin Van Gogh ja Sabina ovat tyystin kadonneet viljelystä. Lajikkeet katoavat siis hyvin nopeasti, jos ne taantuvat tai yleisö ei tykkää. Ja vaikka tykkäisikin, ne jäävät silti uusien lajikkeiden vyöryn alle.
Yksi asia tässä perunatarinassa kuitenkin ihmetyttää, miksi Suomi ei enää itse halua olla jalostuksessa mukana. Mitä jos hollantilaiset alkavat innostua vaikka tulppaaneista uudelleen ja unohtavat perunan, niin silloin meillä ei ole mitään omaa enää jäljellä.
Ei kai Perusta muutaman pussillisen siemeniä luulisi niin paljon maksavan, etteikö kannattaisi vielä kokeilla. Siellä kuitenkin tunnetaan yli 7000 eri perunalajiketta.
Puikula on hyvää. Laitan sitä kasvimaalle melkein joka vuosi.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan puikula maistuu…
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista tarinaa perunasta. Kiitos.
Sen mitä muistan lapsuudestani noista ajoista kotiseudultani vanhempieni rintamatilan ajoilta,on se,että perunaa viljeltiin paljon.
Muutama kymmenen aaria vähintään.Mieluummin puoli hehtaaria. Omassa talossame oli täyskokoinen kellari,ja sinne sopi perunoita paljon. Se antoi tarvittavaa uskoa selvitä tulevasta,niin ihmisten kuin karjankin osalta.
Kellarista sitten kannettiin noita perunoita eläimille pitkin talvea.Jossain vaiheessa keväällä sitten loput kanettiin tunkiolle,kun varastoinnin alussa tulleet viat pilasivat perunat.
Noita lajikkeita ei täälläpäin ollut useita.
Muistaakseni Jaakko oli vaalea suurikokoiseksi kasvava peruna,jota syötettiin lähinnä elukoille.
Toinen jonka muistan niin oli punakuorinen peruna. Sitä sanottiin laivaperunaksi.
Taisi se Rekordkin tulla tutuksi
Toki matkan varrella lajikkeetkin vaihtuivat nykyisen suuntauksen mukaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Laivaperunaa on muutamilla harratajilla yhä viljelyksessä. Muistaakseni sellainenkin peruna oli kuin Hiitolan peruna, mutta se ei ole noussut nyt viikolla esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa antamassasi linkissä oli Lohtajan laivaperuna. Sopisi hyvin tälle alueele. Ellen väärin muista,niin ei se kertomani laivaperunakaan ollut mikään poikanen,ja silmät oli syvällä kuopissa.
Ilmoita asiaton viesti
Laivaperunat, eli varmaan valtaosa on meille laivoilla tullut, mutta muutamaa maatiaista vain kutsutaan kuljetustavan mukaan laivaperunoiksi. Onko ne saatu laivojen keittiöistä eikä ruumasta?
Ilmoita asiaton viesti
Haalikas-Haalikainen. Onko kyse samasta lajikkeesta? Luulen että on. Haalikainen on murreilmaisu. Lapsuuden kesät vietin entisessä Säämingissä, nykyään Savonlinna. Naapurin isännällä oli perunapelto jossa hän viljeli Jaakkoa ja Haalikaista. Haalikaisen kuori oli punertava. Se oli ns. nuorta perunaa. Muistan ikuisesti sen kun kesäkuisena perjantaina laittauduin naapurin perunapellolle kuokkimaan ja latjaamaan puulaatikkoihin kananmunan kokoiset perunat. Jaakko ei ollut siinä vaiheessa vielä kasvanut kuokkimiskuntoon mutta punertavat haalikaiset olivat valmiita myytäväksi. Isäntä kysyi urakan jälkeen, lähetkö uamulla torille myömään hualikaiset poikkeen? Toki. Kymmenvuotias nulikka ei voi sanoa ei vaikka äiti sanoisi mitä. Siis lauantaiaamuna seitsemältä perunalootat keskimoottoriveneeseen ja keula kohti Savonlinnan toria. Myynti torilla oli räväkkää. Isäntä huuteli torikansalle: Hualikaista, hualikaista, tulokee ostamaan eilen nostettua nuorta hualikaista. Kaikki oli myyty ennen torivalvojan rahastuskierrosta.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan sama laijke, en voi, enkä osaa muuta vastata. Mukava tarina kiitos, että jaoit sen kanssamme.
Ilmoita asiaton viesti