Perunatarinaa osa 8, maatiaiset

Perunatarina vain jatkuu, tänään puhutaan maatiaislajikkeista ja sellaisista unhoon jääneistä lajikkeista. Joku täällä oli kiinnostunut Sabinasta. Otin selvää ja sitä on ainakin yhdelläviljelijällä Suomessa, hänellä on Suviakin.

No maatiaislajikkeita on enää harvoilla viljelyssä ja jotkut kasvattavat siemenistä, mutta siinä on aina se vaara, että siemen ei olekaan sama peruna enää, kuin miksi sitä otaksutaan.

Itse olen kasvattanut tänä keväänä rhododenronin siemeniä, ja uskon että perunan kasvatus siemenistä on vähintään yhtä kivuliasta.

Maatiaisista ja niihin hurahatmisesta saa kuvan jos lukee Kalevi Tikan  artikkelin: https://yle.fi/uutiset/3-9139409

Kalevilla on viitisenkymmentä lajiketta, mutta tiedän Suomessa yli 300 lajikkeen perunamaakarin eli pariskunnan.

Maatiaislajikkeita on harrastajilla niin pieni määrä aina lajiaan, että heiltä on vaikea niitä itselleen ostella, joten pitää odottaa syksyä, jos sattuisi niin hyvä sato, että kerjääjälle riittäïsi muutama mukula.

Itseäni kiinnosta ainoastaan Wärtsilän musta, mutta voisihan sitä hurahtaa muihinkin lajikkeisiin.

Maatiaislajikkeita ovat ainakin:

Karjalan musta alias Wärtsilän musta eli Vanha musta.

Kainuun musta eli Karungin musta, Kuusamon tumma, Lopen musta, Musta maatiainen, Musta peruna, Vanha musta, Tysk blå, Blå Mandel, Blå Ubbarp, Röpära, Blå Dalsland. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Lemin Punainen, eli Mikkelin peruna eli Sokkalan peruna.

Lemin kirjava, eli Lemin käyrä.

Puikula eli puiko.

Jutkula, alias Vuokatin musta, Ellakka, Jäämeren sininen, Kokko ja myös Puikula tai Punainen puikula.

Aikion puikula.

Vanha punainen.

Haalikas.

Kullervo.

Elo.

Jaakko.

Koto.

Ja on niitä paljon muitakin, mutta tässä muutama.

Itse siis olen kiinnostunut Karjalan mustasta. Tämä peruna on minulle hyvinkin tuttu, sillä isäni kotona viljeltiin ainoastaa tätä Karjalan mustaa. Se on perunapiirakan täytteenä paras lajike jonka tiedän. Se myös säilyy hyvässä kellarissa itämättä syksystä syksyyn, eikä minun isovanhempani juhannuksena mitään uutta perunaa kaivanneet, kun vanhakin oli vielä aivan herkkua.

Kun pappa sitten kuoli ja mamma muutti kaupunkiin kerrostaloon niin perunansiemen katosi, kun lapsista ei kukaan ymmärtänyt sitä lajiketta säilyttää. Kaikilla oli omat juttunsa, eikä vanha kanta heitä kiinnostanut, eiväthän osanneet oikein piiraitakaan itse paistaa. Yksi miniöistä peri piirakan salat, mutta hänen pienellä omakotitontilla ei ollut tilaa perunamaalle. Niin katosi suvun ylpeys kuin tina tuhkaan.

Äitini joka oli kaikkien kasvien perään oli joskus halunnut noita Karjalan musta siemenperunoita, mutta mamma oli sanonut, että mitä sinä näillä teet, kun eihän näitä erota mullasta ylös nostaa. Sen oli sanonut siksi, kun eivät välit olleet heillä täysin kunnossa. Ehkä minulle olisi antanut, mutta minä olin silloin vielä lapsi, enkä ymmärtänyt että kyseeessä oli peruna joka 60 vuoden päästä jo kiinnostaisi kovastikin.

Sitten on nykyaikaisia lajikkeita joita ei enää tahdo löytyä, kuten Rekord, josta sanottiin sen olevan Kinder-peruna, kun koskaan ei tiennyt oliko se mustunut sisältä. No aikoinaan se oli Suomen yleisin peruna, eikä se huono ollut. Rekord oli äitini suosikkiperuna.

Mutta sellaisetkin perunat kuin Van Gogh ja Sabina ovat tyystin kadonneet viljelystä. Lajikkeet katoavat siis hyvin nopeasti, jos ne taantuvat tai yleisö ei tykkää. Ja vaikka tykkäisikin, ne jäävät silti uusien lajikkeiden vyöryn alle.

Yksi asia tässä perunatarinassa kuitenkin ihmetyttää, miksi Suomi ei enää itse halua olla jalostuksessa mukana. Mitä jos hollantilaiset alkavat innostua vaikka tulppaaneista uudelleen ja unohtavat perunan, niin silloin meillä ei ole mitään omaa enää jäljellä.

Ei kai Perusta muutaman pussillisen siemeniä luulisi niin paljon maksavan, etteikö kannattaisi vielä kokeilla. Siellä kuitenkin tunnetaan yli 7000 eri perunalajiketta.