Perunatarinaa osa kaksi – maaomena
Tässä tarinassa en ota esille yhtään perunalajiketta niistä myöhemmin sitten lisää. Yritän selvittää miten minä ymmärrän kaupallisen perunatarjonnan. Suomessa on lopetettu perunoiden jalostus. Sama juttu on nyt perunoilla, hedelmillä kuin monilla muillakin tuotteilla, eli olemme muiden armoilla.
Meillä on noin tuhat ammattimaista perunatilaa ja ulkomailla jalostetut lajikkeet. Kotimaisia jalostuksia ei juurikaan enää viljelyssä 50 eniten viljellyn joukossa ole. Vielä niitä muutama on ja ne muutamat on kehitetty kasvamaan meidän sääolosuhteissa, Paljon esillä ollut ”huoltovarmuus” kyllä kärsii, kun meillä ei enää perunanjalostusta ole.
Otetaanpa esimerkki jalostuksesta päätetään jalostaa X peruna paremmaksi maultaan ja kestävyydeltään, myös muotoon ja väriin halutaan saada parannuksia. Äksän kumppani valikoidaan ja X ja Y saavat 500 erillaista siemenjälkeläistä joita sitten kasvatetaan ja karsitaan, kunnes löytyy tai on löytymättä uusi uljas lajike. Aikaa ja rahaa palaa, mutta se luo sitä turvallista huoltovarmuutta ja tulevaisuutta.
Kun tämä uusi ”kallis” peruna sitten pitää saada kuluttajalle pöytään on siinä kova kilpailu. Hollannista ja Saksasta tulee uusia lajikkeita halvemmalla. Oma pottumme jää jalkoihin, vaikka se olisi kuinka hyvä tahansa, koska eivät kuluttajat päätä mitä perunaa heille tarjotaan ostettavaksi.
Kun bonuskortit tulivat, niin meille markkinoitiin suuria rahallisia etuja ja myös sitä, että kauppias voi ”tutkailla” mitä ihmiset haluavat ostaa. Mutta eihän osto kaupassa noin mene, me saamme vapaasti valita niistä muutamasta lajikkeesta joita kauppias on suostunut myyntiin ottamaan. Siinä ei kysytä miltä peruna maistuu, vaan ostamme värikoodin mukaan tarvettamme varten vihreällä linjalla salaattiperunaa eli kaikista kiinteintä, keltaisella merkitty pussi on yleisperunaa, punainen jauhoista ja musta merkki on Lapin Puikulalle varattu.
Pusseihin on kyllä merkitty lajiketietokin, mutta uskon, että suurin osa kuluttajista ostaa värin mukaan, jos ei heti löydy vanhaa tuttua lajiketta. Ja suomalainen ei tunnetusti valita laadusta, jos pussin sisältö ei miellytä ostetaan seuraavaksi makaroonia tai bataattia, kunnes taas alkaa tehdä perunaa mieli. Kauppias ei siis missään vaiheessa osta sisään sitä perunaa jota sinä haluaisit, vaan sitä mitä tukku tarjoaa edullisimmin.
No miten tukkuun sitten perunat valitaan? Viljelijä yrittää pysyä kustannusjahdissa mukana ja viljelee perunaa joka tuottaa eniten, hän voi jopa viljellä itselleen erillään jotain herkkulajiketta omaan käyttöönsä. Näin sikaloissakin tehdään, eli omaa joulukinkkua syötetään ja ulkoilutetaan eri tavalla kuin tuotantoon menevää porsaskarjaa. Miksi muuten kotona viljelty peruna aina muuten voittaisi kaupanperunan?
Minä uskon, että muutama herkkuperunalajike olisi ostajien suosiossa jos sitä vain saisi jostakin ostaa. Mutta niin kovaa hintaa emme olisi valmiita maksamaan mitä sen herkun viljelykustannukset olisivat nykyisellään, kun meille halpatuodaan aina vain suurempi tuottoista siemenperunaa Hollannista tai muualta etelästä. Olen pannut merkille, että vaikkapa erittäin satoisaksi mainittu uutuus tulee markkinoille, perunanviljelijän on otettava riski, miten se menee syksyllä kaupaksi tai sitten hänen on vain viljeltävä sitä mitä sopimuksissa häneltä edellytetään. Tulee uusi lajike joka menee vaikkapa joka kolmannelle ammattitilalle ”kokeiluun”, jos lajike on menestys sitä on seuraavan keväänä lähes jokaisella. Jos peruna ei ole hyvä palaa viljelijä kokeilemaan jotain toista uutuutta. Näin homma kierii eteenpäin, eikä kuluttajalla ole mitään sanomista siihen mitä hän haluaa kaupasta itselleen ostaa.
No onhan mahdollisuus joillakin kasvattaa itse, mutta silloinkin tarvitaan siemenperunaa. Jos siemenperunakaupasta ei omaa herkkua löydy on tyydyttävä siihen mitä saa.
Peruna on liian hyvä kasvi tuhottavaksi markkinoiden mittelössä tuottavimmasta lajikkeesta. Milloin otetaan vaikkapa maku edellä markkinatutkimus. Kysytään kuluttajilta mitä he haluavat ostaa. Nythän kauppias myy mitä viljelijä on kuluttajalle valinnut, eikä se ole markkinataloutta, vaan suunnitelmataloutta. Viljelijä suunnittelee pärjäävänsä omilla valinnoillaan ja pärjääkin kuin pöhkö, sillä kaikki menee kuin kuumille kiville, kun yleisö ei paremmasta tiedä.
Suomalaiselle perunalle on käymässä samoin kuin kirurgin suojaimille, kotimaisia ei saa ja ulkolaiset ovat mitä ovat.
Perunalle on käynyt samoin kuin monille muille tuotteille, jota lähiruokanakin nykyisin mainostetaan. Tarina siitä miten lähiruka menetettiin. Pohjois-Karjalassa oli pari kuntaa jossa oli mahdollista tuottaa varhaisperunaa maakunnan tarpeisiin. Pienviljelijät yrittivätkin sitkeästi viljellä maakunnan markkinoille varhaisperunaa joka olisi tuottanut heille hieman särvintä leivän jatkeeksi. No niinhän siinä aina kävi, että kun sesonki alkoi ja pientilalliset alkoivat myydä hartaudella tuottamaansa perunaa, niin etelästä saapui torin laidalle perunarekka jossa peruna oli hiukan halvempaa.
Ihmiset kun ostavat sitten halpaa ja hyvää, sillä eihän etelän perunassa mitään vikaa ollut ja hävystelivät kotimaakuntansa viljelijät kun hinnoittelevat itsensä ulos markkinoilta. Näin ehtyi lähiruoka, sillä tunkio ei maksa elinkustannuksia viljelijöille, tunkio jonne siis paikkakuntalaiste perunat lopulta aina päätyivät.
No sitten tuli EU ja lähiruoka-projektit, EU myönsi rahaa lähiruoan elvyttämiseksi. Kun mitään saamaton projekti sitten loppui oli projektipäällikkö hypännyt jo uuteen projektiin, joka sekin loppui kun rahat EU:sta tulivat jo kolmenteen ja neljänteen saman aiheiseen projektiin. EU:n rahoilla sai siis maatalouskeskus palkattua aina vain saman projektipäällikön höynäyttämään maajusseja.
Meiltä uupuu kokonaisvaltainen ajattelu ja Paavo Haavikon kaltaisia kirjailijoitakaan ei enää ole, joten me vain odotamme omaa kuolemaamme ja katselemme maailman menoa josta sitten nyrkki taskussa kirskautamme pari kirosanaa hiljaa itseksemme. Eihän kukaan jaksa ponnistella ikuista kusetusta vastaan.
Nyt sitten syömme hollantilaista perunaa ja kun tulee oikein tukala paikka meillä ei ole enää mitään omaa ruokahuoltoa. Kumaraselkäiset maajussimme ovat eläköituneet ja tilalle on tullut ulkomailta halpatyövoimansa ja siemenensä ostavat agronomit. Meillä on varmuusvarastot jotka hapertuvat ajan oloon käyttökelvottomiksi, koska kukaan ei välitä mitä meidän elämälle tapahtuu. Ainoa mitä osaamme on huutaa, että valtio maksakoon tappiomme.
Ilmoita asiaton viesti
Ykkösosaan en ottanut kantaa vahvasta maataloustaustastani huolimatta. Tuli hieman mieleen 1970-luvun alun Harjun maatalousoppilaitoksen (olenhan myös talikkoteknikko) tiukat traktorimerkkikeskustelut, josta ei koskaan päästy yksimielisyyteen. Hieman samanlaista se on tuon potun kanssa: jokainen tykkää omalla tavallaan jostakin lajikkeesta ja hyvä niin.
Mutta tämä toinen osiosi sai heti suositukseni. Juuri näin ovat pottuasiat nykyään. Hollantilaiset pottujalostajat ottivat niskalenkin, harmittavasti kylläkin.
Terveisin,
entinen agronomi, nykyisin mieluimmin taas agromantikko
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Ilmari, ei ole tarkoitus lainkaan kiistellä perunalajikkeiden hyvyydestä, vaan siitä saako kuluttaja kaupasta sitä haluamaansa lajiketta?
Kuten sanottua on makuasioista ei toinna kiistellä.
Minusta Nicola on hyvä peruna, mutta mieluimmin syön parempia;)
Ilmoita asiaton viesti