Suomi ja hänen presidenttinsä osa 1

Edellisestä aikajanasarjasta jatkokertausta presidenttien ja Suomi-neidon seurassa.

Mummoni syntyi kuukausi helmikuun manifestin julistuksen jälkeen 1899. Voidaan perustellusti sanoa, että itsenäisen Suomen aikajana alkaa viimeistään helmikuun manifestistä. ”Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Manifest” oli tarkoitettu kaventamaan Suomen autonomiaa ja saattaa suomalaiset venäläisen asevelvollisuuslain piiriin.

Tästä poliittisesta manifestista alkoi poliittinen kädenvääntö esi Suomen ja äiti Venäjän välillä. Venäjä halusi pikku hiljaa hivuttaen lannistaa suomalaiset kiinteästi venäläisiksi. Autonominen Suomi haluttiin pienillä lainsäädännöillä luiskauttaa pikkuhiljaa pois autonomiasta.

Voin sieluni silmillä nähdä tuon ajan venäläisten kiilusilmineen ohjailemassa omien tarkoitusperiensä politiikkaa, vetäen suomalaisia rajusti jopa kölin alta kohti suurta äiti Venäjää. Kun Venäjä oli lähtenyt vyörytykseen, niin vastapainoksi syntyi sortoa vastaan perustettu ”kagaali” eli me suomalaiset olimme siirtyneet suomalisuuden seurakuntana vastarintaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia vastaan.

Tässä ajassa eli vahvasti tulevaisuuden itsenäisen Suomen yksi tulevista presidenteistä, joka uskoi Suomen itsenäisyyteen vahvasti. Hän oli syntynyt Sääksmäellä 1861 ja hänen nimensä on Pehr Evind Svinhufvud. Hän osallistui säätyvaltiopäiville aatelissäädyn edustajana ensi kerran 1894. Helmikuun manifestin aikaan Svinhufvudilla oli jo neljä lasta. Vaimo Ellen Timgren oli tarttunut tiukasti kainaloon Turusta lakiopintojen myötä, mutta rakkauden kylkiäisenä.

Helmikuun manifestista 1899 alkoi ensimmäinen sortokausi josta Wikipedia kertoo mm näin:

– Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon. (Wikipedia)

Ensimmäinen sortokausi runnoi nuorsuomalaisten joukkoon siirtyneestä Svinhufvudista tiukan laillisuuden puolestapuhujan ja passiivista vastarintaa kannattavan, jyrkän perustuslaillisen.

Toinen sortokausi oli jatkoa Venäjän pyrkimyksistä kaventaa Suomen autonomiaa, tämä kesti lähes kymmenen vuotta aina vuoteen 1917 saakka, jolloin Suomi julisti itsenäisyyden.
Vuonna 1905 eduskuntauudistuksen jälkeen Leo Mechelin leipoi Svinhufvudista, tunnetusta laittomuuksien vastustajasta, vuonna 1907 eduskunnan ensimmäisen puhemiehen. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1913 asti.

Sitten Venäjälle vaikeuksia ja harmaita hiuksia tuottanut järkähtämätön Svinhufvud oli kenraalikuvernöörille liikaa ja hänet komennettiin Siperiaan vuonna 1914.

Heti kun Venäjällä marraskuun kuudes 1917 puhkesi vallankumous, tämä kuuden lapsen isä Pehr Svinhufvud kävi ilmoittamassa vartijoilleen, että nyt tämä ukko lähtee kotiin lapsiaan lukemaan.

Saman marraskuun lopulla eduskunta jo nimitti Siperiasta puntikselle palanneen Svinhufvudin muodostamaan uutta senaattia. Tämä itsenäisyyssenaatti antoi 4.12. eduskunnalle esityksen Suomen julistamisesta riippumattomaksi tasavallaksi. Esitys hyväksyttiin 6.12. ja 29.12. Svinhufvud lähti senaatin lähetystön johtajana Pietariin pyytämään maalle Venäjän tunnustusta.

Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto V. I. Leninin johdolla hyväksyi itsenäisyyssenaatin lähetystön esittämän Suomen itsenäisyyden ja antoi sille virallisen tunnustuksen 4.1.1918.

Mutta Suomen ensimmäinen presidentti oli jo syntynyt vuonna 1865 Suomussalmella apulaispapin perheeseen.. Hänen isänsä oli Johan Gabriel Ståhlberg, isä kuoli pojan ollessa kahdeksanvuotias. Carl Johan eli myöhemmin Kaarlo Juho syntyi perheeseen joka edusti fennomaaneja eli suomenmielisyys ja -kielisyys oli heille sydämenasia.

Suomessa kuohui, sisällissota oli alkanut, veli nousi veljeä vastaan. Suomi oli kaikenlaisen taistelun tanner, mutta vuoden 1918 alussa Svinhufvud onnistui pakenemaan punaisten hallussa olleesta Helsingistä Saksan ja Ruotsin kautta Vaasaan, jossa hän johti sinne sotaa paennutta senaattia.

Itsenäisessä Suomessa oli edelleen n. 70 000 venäläistä sotilasta.

Nuoren valtion yhteiskunnallinen tilanne oli räjähdysaltis ja valtiolla ei ollut käytössään omia joukko-osastoja. Pehr Svinhufvud turvautui saksalaisiin ja siellä koulutettuihin jääkäreihin ja Venäjällä sotilasuran tehneeseen Karl Gustaf Emil Mannerheimiin.

Kun tilanne rauhottui, niin Suomeen haluttiin jopa kuningasta, mutta Saksan hävittyä 1. maailmansodan sodan niin jo kuninkaaksi kysytty saksalainen prinssi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel kieltäytyi. Prinssi oli tuolloin jo 78 vuotta vanha eikä hänestä koskaan siis Väinö ensimmäistä tullut. Suomeen valittiin tasavaltalainen järjestelmä ja ensimmäiseksi presidentiksi nousi K. J. Ståhlberg.
Ensimmäinen presidentinvaali toimitettiin 25.7.1919 kevättalvella aloittaneessa ensimmäisessä itsenäisen Suomen eduskunnassa.K. J. Ståhlberg valittiin vasemmiston, maalaisliiton ja edistyspuolueen 143 äänellä kokoomuksen ja RKP:n tukeman Mannerheimin 50 ääntä vastaan. Maalaisliittolainen Kyösti Kallio ei halunnut tässä vaiheessa asettua itse ehdolle, mutta arvosteli myöhemmin kovastikin Ståhlbergin heikkoutta hoitaa asioita.

Presidenttikausi 1919–1925 oli vaikea. Hajanaisessa ja köyhässä Suomessa oli paljon lakeja säädettävänä, jotta maasta saatiin moderni oikeusvaltio. Sosiaaliset uudistukset olivat etunenässä. Kuohuntaa oli sekä oikealla että vasemmalla. Hallitukset olivat lyhytikäisiä ja joutuipa presidentti hajottamaan kerran eduskunnankin järjestyksen aikaansaamiseksi. Myös ulkoministerinä toiminut presidentin luottoministeri Rudolf Holsti sai epäluottamuslauseen.

K. J. Ståhlberg oli Suomen presidenteistä ensimmäinen, ja hänet olisi voitu valita presidentiksi toiselle kaudelle, mutta Ståhlberg ei suostunut ehdokkaaksi, koska hän halusi varjella demokratiaa pitkäaikaisilta johtajilta Suomen pitkälti vielä presidenttivaltaisessa poliittisessa järjestelmässä. Myöhemmin hän tuli toisiin aatoksiin ja pyrki uudelleen presidentiksi, mutta häntä ei enää koskaan valittu uudelleen.