Suomi ja hänen presidenttinsä osa 9

Suomi ja hänen presidenttinsä on jo edennyt yhdeksänteen jaksoonsa. Mauno Koiviston suosioaikaan pitää mennä hieman etukäteen eli silloin joskus kun hän oli vielä Suomen Pankin pääjohtaja. Sieltä Manu Mauno Koivisto otti suosionsa huippupisteet himaan.

Ja seuraavaksi ei Maammme laulu vaan ”Oi Manu!”

https://www.youtube.com/watch?v=v9AyvAcfYF4

Mauno Henrik Koivisto 25. marraskuuta 1923 oli ensimmäinen Suomen itsenäistymisen jälkeen syntynyt presidentti. Mauno Koivisto ei koskaan edes pyrkinyt kansanedustajaksi, hänellä oli suuremmat kuviot kuin toimia jossain porukassa napinpainajana. Ei hän meni omilla meriiteillään ja Raafael Paasion tuella.

Kansansuosionsa hän lunasti Suomen Pankin pääjohtajana 1968-1982, jopa Irwin Goodman ja Vexi Salmi olivat tätä mieltä, eli rakkaudesta se hevonenkin potkii.

Siinä missä Kekkonen teki sopimuksen demareiden kanssa, Mauno Koivisto oli tehnyt itsestään demareiden maskotin jo nuorena miehenä ja satamajätkänä. Kaikki mitä hän teki oli demareille oli samaa mitä Kekkonen tekin Neuvostoliiton kanssa. Kun Kekkosen toimintaa kutsuttiin suomettumiseksi, olisi Koiviston toimintaa pitänyt kutsua koivistoitumiseksi. Mauno Koiviston ideologiaan ei kuulunut palvella demareita, vaan elää Koivistona demareiden joukossa.

Manu oli Manu vaikka hänet olisi voissa paistanut. Hänelle ei puolue ollut tärkein vaan hänelle oli liike tärkeintä ei päämäärä. Hän ikään kuin imi itseensä sitä tietoa mitä hän kuumeisesti etsi päästäkseen jatkamaan matkaansa. Hänellä oli selkeä kuva siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, kun ensin hiukan fundeerataan, niin kyllä se siitä.

Hänen sanomansa usein oli, että tarttis tehrä jotain. Kun hän sanoi noin, hän kosiskeli jengiä omalle polulleen jota hän kulki edellä. Hänellä ole jo sanoessaan selvää, että päämäärää ei välttämättä ole, mutta porukka ei sitä ymmärtänyt, vaan seurasi Koivistoa kuin hai laivaa tai satamanosturi taakkaansa.

Historian toistettuaan itseään, eli Kekkonen joutui sairautensa takia eroamaan tehtävästä kesken kautensa. Mauno Koivisto oli sopivasti noussut tähän kreivin aikaan pääministeriksi. Hän oli siis jo polulla, vaikka kansa ei tiennyt Kekkosen sairaudesta mitään. Koivisto oli haistanut, että nyt on aika siirtyä Suomen Pankista seuraavalle polulle. Kun Kekkosen sairaus sitten tuli suurelle yleisölle julki, oli Koivisto ”ainoa” vaihtoehto, koska hän oli presidentin sijainen juuri oikeassa hetkessä ja toimikin vuoden 1981 loppuun ”uutena Kekkosena”.

Kun 1982 sitten järjestettiin ennenaikaisen presidentinvalitsijamiesvaalit, niin molemmat Maunon naiset vaimo Tellervo ja tytär Assi Koivisto olivat mukana valitsijamiehinä ja vaimo sai historialliset yli 50 000 ääntä. Kun vaalitaistelun kuluessa Mauno Koivistolta kysyttiin neuvostosuhteista. Koivisto vastasi, että ei niissä ollut juurikaan kehumista. Valmiiksi fundeerattu vastaus lisäsi Koiviston kannatusta entisestään. Hän ei halunnut tulla valituksi Moskovan korttina tai Kremlin ässänä.

Tätä teemaa hän vahvisti sillä, että Koivisto otti kovin yhteen televisiopaneelissa Jake Laakson kanssa. Koivisto halusi salata kaikki sympatiansa Neuvostoliittoa kohtaan eikä hän mainostanut varsin hyvää venäjänkielen taitoaan vaalitenteissä.

Koivisto tulikin valituksi jo ensimmäisellä kierroksella Suomen uudeksi isäksi Manuksi Urkin tilalle. Pohdiskeleva ja kuulijoille tilaa antava presidentti sopi hyvin siihen tyytymättömyyteen, jota pitkäaikainen käskyillä ja myllykirjeillä Suomea hallinnut Kekkonen oli ollut.

Vuoden 1988 vaaleissa Koivisto lisäsi kannatustaan entisestään kaikissa vaalipiireissä. Tällöin sovellettiin uutta vaalitapaa: kansalaiset äänestivät sekä ehdokasta että valitsijamiestä.

Mutta mitä oli Mauno Koivisto suomalaisille lihana ja luina, eli mitä suositun miehen perinnöksi jäi? Mauno Koivisto oli minulle suuri pettymys presidenttinä, ensinnäkin hän oli sittenkin se Neuvostoliiton mies, eli Viron itsenäistymistukea ei Manulta eestiläiset saaneet.

Presidentti Mauno Koivisto muistetaan Suomessa siitä, että hän oli osaltaan lopettamassa Suomen riippuvuutta Venäjästä sekä ryömitti Suomen läpi 1990-luvun lamasta, jota juuri hänen vahvan markan politiikkansa pitkitti, mutta luiskahti sitten Euroopan unionin jäseneksi. Kysymyksessä oli maan historiassa suurten muutosten aika. Valtiomies Koivisto muistetaan myös Suomenlahden toisella rannalla. Presidentti Mauno Koivisto vaikeni Baltian asioista pitkään, ja kun hän tammikuussa 1991 lopulta ilmaisi näkemyksensä, hän teki sen varsin tylysti.

Koivisto päätti tammikuussa 1991 antaa ainoastaan kaksi julkista lausuntoa ; päivät olivat 10. ja 16. tammikuuta. Ensimmäisellä kerralla Koivisto sanoi Suomen suhtautuvan myötätuntoisesti Baltian itsenäistymisliikkeisiin, mutta hänen mielestään Baltian johdon tulisi neuvotella asioista Moskovan kanssa Neuvostoliiton perustuslain pohjalta. Koivisto syytti neuvottelujen kariutumisesta nimenomaan Baltian hallituksia.
Huomautus ei ollut suoranaisen reilu, sillä Tallinna, Riika ja Vilna olivat useasti pyrkineet käynnistämään neuvotteluja, mutta ne eivät voineet hylätä sitä peruslähtökohtaa, että valtiot oli yhdistetty Neuvostoliittoon laittomasti. Moskova puolestaan katsoi valtioiden tulleen vuonna 1940 vapaaehtoisesti osaksi Neuvostoliittoa, mistä johtuen niiden tuli erota liitosta.
Suomi oli sitä mieltä, että se oli tunnustanut yhdistämisen de facto, ja tuli samalla tukeneeksi Moskovan tulkintaa asiasta. (Elokuussa 1991 Helsinki kuitenkin muutti kantansa ja tunnusti Baltian maiden itsenäisyyden valtion jatkumisen pohjalta, ei kokonaan uusina valtioina.) Kyllä tämä oli noloa Suomen kannalta Lennart Meren ja Balttian maiden tueksi.

Toinen pitkä miiinus Maunolle on tuo vahvan markan politiikka ja sen onneton jälkihoito. Kaikki oli kuitenkin alkanut jo paljon aiemmin, kun Mauno Koivisto nosti Harri Holkerin kylmästi omaan taskuunsa päämnisterinä. Harri Holkeri petti Ilkka Suomisen, mutta Mauno Koivisto petti suomalaiset. Tekosyynä käytettiin porvaririntaman toukokuussa 1986 Väyrynen, Taxell ja Suominen salassa kassakaappiin tehtyä sopimusta ns. kassakaappisopimusta, jossa kätilönä olivat Nokian pääjohtaja Kari Kairamo ja ikinuori Kekkosen oppipoika Paavo Väyrynen. Tarkoitus oli nostaa Väyrynen pääministeriksi ja siitä sitten Paavo voisi paremmin ponnistaa Koiviston haastajaksi vuoden 1988 presidentinvaaleissa.

Mauno Henrik Koivisto pelasi omaa peliään ja teki omaa politiikkaansa kansalta katveessa. Vahvan markan politiikan sai synnikseen Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg, vaikka juuri Kullberg oli ensimmäisiä, jotka 1980-luvun loppupuolella julkisesti varoitteli vallalla olleesta huolettomasta velanotosta ja ”kulutusjuhlasta”. Lama iskikin vuosikymmenen vaihteen jälkeen. Kullberg (Koiviston mieliksi)kannatti vakaata markkaa, ja kun valuuttadevalvoitiin 1991, hän olisi halunnut erota Suomen Pankista. Presidentti Koiviston toivomuksesta Rolf Kullberg kuitenkin jatkoi ja Koivisto pesi jutusta omat kätensä. Pääministeri Esko Aho sitten riitautti asian niin, että Koiviston ei tarvimmut liata omia käsiään Kullbergin erossa. Mauno Koivistolla oli tunnetusti isot kädet, mutta ei hän koskaan niitä politiikassa liannut, hän katsoi kauniisti päältä, kun toiset likasivat omia käsiään.

Kun Neuvostoliitto syksyllä 1991 hajosi, ulkopolitiikan suuri kurssinmuutos toteutettiin Koiviston johdolla. Suomi sanoutui irti Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksesta (YYA-sopimus) sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoitteista syyskuussa 1991 ja katse suuntautui välittömästi Euroopan unionin jäsenyyteen ja Nato-yhteistyöhön. Näin Koivisto pesi kätensä Neuvostoliiton orjailusta ja hänen lausumansa Balttian maiden suhteenkin muuttui selitteleväksi, että hän oli koko ajan ollut Baltian maiden itsenäisyyden kannalla, mutta…

Kuten huomaamme tärkeintä on ollut Mauno Koivistolle liike, ei siis päämäärä, hän oli aina matkalla jonnekin; ja matkallahan voi tapahtua mitä tahansa. Mutta matka aina vaan jatkuu ja jatkuu, tarttis tehräkin jotain, mutta kun on tämä matka kesken. Pitää odottaa seuraavaa asemaa, jotta voisi siirtyä odottamaan sitä seuraavaa asemaa. Mauno Henrik Koivisto oli ensimmäinen ns. kahden kauden presidentti ja hän istuikin molemmat kautensa tyylikkäästi loppuun. Kaksi omaa kauttaan ja Kekkosen loppumetrit. Koivisto aloitti demareiden hegemonian, mutta siitä sitten seuraavissa jaksoissa.

Mauno Koivisto menehtyi Alzheimerin taudin uuvuttamana 12.5.2017 korkeassa 93-vuoden iässä.