Suomi ja hänen presidenttinsä osa 9
Suomi ja hänen presidenttinsä on jo edennyt yhdeksänteen jaksoonsa. Mauno Koiviston suosioaikaan pitää mennä hieman etukäteen eli silloin joskus kun hän oli vielä Suomen Pankin pääjohtaja. Sieltä Manu Mauno Koivisto otti suosionsa huippupisteet himaan.
Ja seuraavaksi ei Maammme laulu vaan ”Oi Manu!”
https://www.youtube.com/watch?v=v9AyvAcfYF4
Mauno Henrik Koivisto 25. marraskuuta 1923 oli ensimmäinen Suomen itsenäistymisen jälkeen syntynyt presidentti. Mauno Koivisto ei koskaan edes pyrkinyt kansanedustajaksi, hänellä oli suuremmat kuviot kuin toimia jossain porukassa napinpainajana. Ei hän meni omilla meriiteillään ja Raafael Paasion tuella.
Kansansuosionsa hän lunasti Suomen Pankin pääjohtajana 1968-1982, jopa Irwin Goodman ja Vexi Salmi olivat tätä mieltä, eli rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Siinä missä Kekkonen teki sopimuksen demareiden kanssa, Mauno Koivisto oli tehnyt itsestään demareiden maskotin jo nuorena miehenä ja satamajätkänä. Kaikki mitä hän teki oli demareille oli samaa mitä Kekkonen tekin Neuvostoliiton kanssa. Kun Kekkosen toimintaa kutsuttiin suomettumiseksi, olisi Koiviston toimintaa pitänyt kutsua koivistoitumiseksi. Mauno Koiviston ideologiaan ei kuulunut palvella demareita, vaan elää Koivistona demareiden joukossa.
Manu oli Manu vaikka hänet olisi voissa paistanut. Hänelle ei puolue ollut tärkein vaan hänelle oli liike tärkeintä ei päämäärä. Hän ikään kuin imi itseensä sitä tietoa mitä hän kuumeisesti etsi päästäkseen jatkamaan matkaansa. Hänellä oli selkeä kuva siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, kun ensin hiukan fundeerataan, niin kyllä se siitä.
Hänen sanomansa usein oli, että tarttis tehrä jotain. Kun hän sanoi noin, hän kosiskeli jengiä omalle polulleen jota hän kulki edellä. Hänellä ole jo sanoessaan selvää, että päämäärää ei välttämättä ole, mutta porukka ei sitä ymmärtänyt, vaan seurasi Koivistoa kuin hai laivaa tai satamanosturi taakkaansa.
Historian toistettuaan itseään, eli Kekkonen joutui sairautensa takia eroamaan tehtävästä kesken kautensa. Mauno Koivisto oli sopivasti noussut tähän kreivin aikaan pääministeriksi. Hän oli siis jo polulla, vaikka kansa ei tiennyt Kekkosen sairaudesta mitään. Koivisto oli haistanut, että nyt on aika siirtyä Suomen Pankista seuraavalle polulle. Kun Kekkosen sairaus sitten tuli suurelle yleisölle julki, oli Koivisto ”ainoa” vaihtoehto, koska hän oli presidentin sijainen juuri oikeassa hetkessä ja toimikin vuoden 1981 loppuun ”uutena Kekkosena”.
Kun 1982 sitten järjestettiin ennenaikaisen presidentinvalitsijamiesvaalit, niin molemmat Maunon naiset vaimo Tellervo ja tytär Assi Koivisto olivat mukana valitsijamiehinä ja vaimo sai historialliset yli 50 000 ääntä. Kun vaalitaistelun kuluessa Mauno Koivistolta kysyttiin neuvostosuhteista. Koivisto vastasi, että ei niissä ollut juurikaan kehumista. Valmiiksi fundeerattu vastaus lisäsi Koiviston kannatusta entisestään. Hän ei halunnut tulla valituksi Moskovan korttina tai Kremlin ässänä.
Tätä teemaa hän vahvisti sillä, että Koivisto otti kovin yhteen televisiopaneelissa Jake Laakson kanssa. Koivisto halusi salata kaikki sympatiansa Neuvostoliittoa kohtaan eikä hän mainostanut varsin hyvää venäjänkielen taitoaan vaalitenteissä.
Koivisto tulikin valituksi jo ensimmäisellä kierroksella Suomen uudeksi isäksi Manuksi Urkin tilalle. Pohdiskeleva ja kuulijoille tilaa antava presidentti sopi hyvin siihen tyytymättömyyteen, jota pitkäaikainen käskyillä ja myllykirjeillä Suomea hallinnut Kekkonen oli ollut.
Vuoden 1988 vaaleissa Koivisto lisäsi kannatustaan entisestään kaikissa vaalipiireissä. Tällöin sovellettiin uutta vaalitapaa: kansalaiset äänestivät sekä ehdokasta että valitsijamiestä.
Mutta mitä oli Mauno Koivisto suomalaisille lihana ja luina, eli mitä suositun miehen perinnöksi jäi? Mauno Koivisto oli minulle suuri pettymys presidenttinä, ensinnäkin hän oli sittenkin se Neuvostoliiton mies, eli Viron itsenäistymistukea ei Manulta eestiläiset saaneet.
Presidentti Mauno Koivisto muistetaan Suomessa siitä, että hän oli osaltaan lopettamassa Suomen riippuvuutta Venäjästä sekä ryömitti Suomen läpi 1990-luvun lamasta, jota juuri hänen vahvan markan politiikkansa pitkitti, mutta luiskahti sitten Euroopan unionin jäseneksi. Kysymyksessä oli maan historiassa suurten muutosten aika. Valtiomies Koivisto muistetaan myös Suomenlahden toisella rannalla. Presidentti Mauno Koivisto vaikeni Baltian asioista pitkään, ja kun hän tammikuussa 1991 lopulta ilmaisi näkemyksensä, hän teki sen varsin tylysti.
Koivisto päätti tammikuussa 1991 antaa ainoastaan kaksi julkista lausuntoa ; päivät olivat 10. ja 16. tammikuuta. Ensimmäisellä kerralla Koivisto sanoi Suomen suhtautuvan myötätuntoisesti Baltian itsenäistymisliikkeisiin, mutta hänen mielestään Baltian johdon tulisi neuvotella asioista Moskovan kanssa Neuvostoliiton perustuslain pohjalta. Koivisto syytti neuvottelujen kariutumisesta nimenomaan Baltian hallituksia.
Huomautus ei ollut suoranaisen reilu, sillä Tallinna, Riika ja Vilna olivat useasti pyrkineet käynnistämään neuvotteluja, mutta ne eivät voineet hylätä sitä peruslähtökohtaa, että valtiot oli yhdistetty Neuvostoliittoon laittomasti. Moskova puolestaan katsoi valtioiden tulleen vuonna 1940 vapaaehtoisesti osaksi Neuvostoliittoa, mistä johtuen niiden tuli erota liitosta.
Suomi oli sitä mieltä, että se oli tunnustanut yhdistämisen de facto, ja tuli samalla tukeneeksi Moskovan tulkintaa asiasta. (Elokuussa 1991 Helsinki kuitenkin muutti kantansa ja tunnusti Baltian maiden itsenäisyyden valtion jatkumisen pohjalta, ei kokonaan uusina valtioina.) Kyllä tämä oli noloa Suomen kannalta Lennart Meren ja Balttian maiden tueksi.
Toinen pitkä miiinus Maunolle on tuo vahvan markan politiikka ja sen onneton jälkihoito. Kaikki oli kuitenkin alkanut jo paljon aiemmin, kun Mauno Koivisto nosti Harri Holkerin kylmästi omaan taskuunsa päämnisterinä. Harri Holkeri petti Ilkka Suomisen, mutta Mauno Koivisto petti suomalaiset. Tekosyynä käytettiin porvaririntaman toukokuussa 1986 Väyrynen, Taxell ja Suominen salassa kassakaappiin tehtyä sopimusta ns. kassakaappisopimusta, jossa kätilönä olivat Nokian pääjohtaja Kari Kairamo ja ikinuori Kekkosen oppipoika Paavo Väyrynen. Tarkoitus oli nostaa Väyrynen pääministeriksi ja siitä sitten Paavo voisi paremmin ponnistaa Koiviston haastajaksi vuoden 1988 presidentinvaaleissa.
Mauno Henrik Koivisto pelasi omaa peliään ja teki omaa politiikkaansa kansalta katveessa. Vahvan markan politiikan sai synnikseen Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg, vaikka juuri Kullberg oli ensimmäisiä, jotka 1980-luvun loppupuolella julkisesti varoitteli vallalla olleesta huolettomasta velanotosta ja ”kulutusjuhlasta”. Lama iskikin vuosikymmenen vaihteen jälkeen. Kullberg (Koiviston mieliksi)kannatti vakaata markkaa, ja kun valuuttadevalvoitiin 1991, hän olisi halunnut erota Suomen Pankista. Presidentti Koiviston toivomuksesta Rolf Kullberg kuitenkin jatkoi ja Koivisto pesi jutusta omat kätensä. Pääministeri Esko Aho sitten riitautti asian niin, että Koiviston ei tarvimmut liata omia käsiään Kullbergin erossa. Mauno Koivistolla oli tunnetusti isot kädet, mutta ei hän koskaan niitä politiikassa liannut, hän katsoi kauniisti päältä, kun toiset likasivat omia käsiään.
Kun Neuvostoliitto syksyllä 1991 hajosi, ulkopolitiikan suuri kurssinmuutos toteutettiin Koiviston johdolla. Suomi sanoutui irti Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksesta (YYA-sopimus) sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoitteista syyskuussa 1991 ja katse suuntautui välittömästi Euroopan unionin jäsenyyteen ja Nato-yhteistyöhön. Näin Koivisto pesi kätensä Neuvostoliiton orjailusta ja hänen lausumansa Balttian maiden suhteenkin muuttui selitteleväksi, että hän oli koko ajan ollut Baltian maiden itsenäisyyden kannalla, mutta…
Kuten huomaamme tärkeintä on ollut Mauno Koivistolle liike, ei siis päämäärä, hän oli aina matkalla jonnekin; ja matkallahan voi tapahtua mitä tahansa. Mutta matka aina vaan jatkuu ja jatkuu, tarttis tehräkin jotain, mutta kun on tämä matka kesken. Pitää odottaa seuraavaa asemaa, jotta voisi siirtyä odottamaan sitä seuraavaa asemaa. Mauno Henrik Koivisto oli ensimmäinen ns. kahden kauden presidentti ja hän istuikin molemmat kautensa tyylikkäästi loppuun. Kaksi omaa kauttaan ja Kekkosen loppumetrit. Koivisto aloitti demareiden hegemonian, mutta siitä sitten seuraavissa jaksoissa.
Mauno Koivisto menehtyi Alzheimerin taudin uuvuttamana 12.5.2017 korkeassa 93-vuoden iässä.
Joskus sanotaan, että mikään ei ole muuttunut maailmassa ja joskus näyttää tietenkin kaiken muuttuneen. Jotakin on säilynyt. Olen viime vuosina pohdiskellut historiaa pitkältä ajalta ja muistellut vuosituhansien takaisia aikoja, kun olen lukenut eri aikakausien kirjoja. Ihmeen eläviä kirjailijat tekevät ihmiskunnan ja maapallon historiasta. Ennen ajanlaskun alkua, siis ennen kuin vuosia alettiin lukea numeroina, aikaa muisteltiin tunnettujen hallitsijoiden aikana. Sillä tavalla on mahdollista jäsentää menneisyyttä ja tunnetun johtajan ja myös tunnettujen johtajien menneisyys nostaa esille valtakauden muitakin ihmisiä. Tämä on siis säilynyt meillä ihmisillä.
Muistamme myös Suomen lähihistoriaa menneiden presidenttiemme avulla. Mielestäni Suomella on ollut hyvää presidenttituuria ja niin jatkossakin pitää olla. Ehdokasasettelussa pitää ottaa jo huomioon sopivuus tehtävään, sitä ei pidä jättää vain äänestäjille. Presidentti näkyvimpänä johtajanamme edustaa toimikautensa aikaa virassa ollessaan ja sen jälkeenkin. Sekä Urho Kekkonen että myös Mauno Koivisto olivat presidenttejä, jotka käyttivät paljon aikaa myös ajattelemiseen. Tämä on tärkeää Suomelle.
Mielestäni presidentin, vaikka onkin johtohahmo, ei pidä olla vain selostamassa asioita kansalle, vaan hänen asiansa on myös tietää Suomen tilanne ja olla selvillä maailman politiikasta kulloinkin. Arvojohtajuus ja edustavuus ovat Suomelle tärkeitä. Mielestäni myös Sauli Niinistö hyvin täyttää tämän tehtävän ja suo kansalaisille vakautta ja rauhaa. Taidanpa vilkaista tämän sarjan aiempiakin kirjoituksia. Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä ajattelevista presidenteistä, Kekkonen ja Koivisto olivat hyvin perillä asetelmista joita politiikka aina itselleen järjestää. Esimerkiksi noottikriisi ja kassakaappivuoto, eli kummatkin osasivat hyödyntää politiikan kompastuskiviä itselleen parhain päin. Ketterästi kuin kissat he olivat aina asioiden niskan päällä.
Ilmoita asiaton viesti
Alkuvuonna 1981 suurelle yleisölle markkinoitiin käsitys, että UKK olisi ollut heittämässä Koivistoa ulos pääministerin kansliasta. Mikähän oli totuus, kun Kekkosen on (jälkeenpäin) saatu tietää olleen tuona ajankohtana ulkona vähän kaikesta?
Joka tapauksessa Manu totesi hallituksen toimivan eduskunnan luottamuksen varassa, eikä sen jälkeen Tamminiemestä kuultukaan yhtään mitään, ei presidentin eikä edes hänen jees-miestensä kautta!
Ilmoita asiaton viesti
Suurta teatteriahan se oli, kun nyt aikaa ajattelee niin kyllä siinä politiikkaa annettiin yleisölle määrätietoisen vääristelevästi.
Ilmoita asiaton viesti
Ja vilkaisin sarjan aiempia kirjoituksia. Lähdin liikkeelle osasta yksi ja huomasin pian tarvitsevani tuon tiiviin sadan vuoden katsauksen rinnalle pidemmän katsauksen. Avasin luettavaksi myös Sinebrychoffin historian. Tämä antaa perspektiiviä Suomen talouselämän puolelta. Paitsi politiikkaa, politiikan johtoa, maa tarvitsee myös taloutta. Siitä mm. Sinebrychoffit ovat kantaneet huolta jo pitkään. Kippis Suomi!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tarja, näinhän se on, että kovin suppea on lyhyt blogi. Minua kiehtoo Leo Mechelinin rooli tuolla historiassa. Onhan Helsingissä Mechelininkatukin, mutta moniko tietää Leon roolista Suomen historiassa juuri mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Googlasin Leo Mechelin ja hänestä on runsaasti kuvia ja varmaan kirjotuksiakin löytyy. Näkyvimpien maan johtajien, joita presidenttimme ovat, on yleensä monia muitakin johtajia ja johtohenkilöitä ja asiantuntijoita, jotka eivät ole näkyvästi kärkihahmoja, mutta tekevät paljon työtä maan hyväksi. Hän näyttää Wikipedian mukaan olleen aatelisena vahva taustavaikuttaja ja oikeusoppinut. Suomen monipuoluejärjestelmä on siitäkin hyvä, että taustavaikuttaminen voi olla monipuolista eikä ole sidottuna pelkästään kulloinkin vaikuttavaan valta-asetelmaan, joka syntyisi kahden puolueen järjestelmässä. Suomessa elää runsaasti vahvoja vaikuttajia ja nykyaika oikeastaan aiempaa paremmin suo äänen kuuluviin monille.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen Tarja Sinulle myös tutustumista Leon tyttären tarinaan.
aloittaa voi täältä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cely_Mechelin
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkistä! Wikipedia kertoo suvun naisten aktiivisuudesta. Lisää mielenkiintoista tietoa. kun Celyn nimellä avaa kuvahaun Googlella, löytyy kuvista myös laulajatar Alma. Kuinkahan yhtenäisiä nykyään suomalaiset vanhat aatelissuvut ovat? Aateliset yleensä ovat henkilöinä aktiivisia osaajia ja nyky-Suomen aateliset saattavat monesti olla näkyviä hahmojamme myös Lahtisina ja Virtasina. Laulajatar Almakin näyttää olevan Miettisiä. Hyvä Suomi edelleen!
Ilmoita asiaton viesti
Leo Mechelin vaikutti suuresti Nokian syntyyn, ja tytär vaikutti Marttaliiton ja sokeiden asioihin, eli ei naiset ole jääneet toimettomiksi, joskaan heistä ei niin paljoa porua pidetä. Hyvä Suomi ja hyvä suomalaiset naisimmeiset aina Almaan saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kun lukee Almasta onkin kohta jo Natalia Kallion sivuilla lukemassa runoja;)))
Ilmoita asiaton viesti
Runottaret ja laulajattaret kimpassa! Kaunista ja haikeaa, suvun geenit löytävät tiensä pään.
Ilmoita asiaton viesti
– suvun geenit löytävät tiensä pään.
Nykyaikaa on katkaista perinne,
juosta alasti yleisön edessä,
ottaa irti kaikki elämästä,
ei enää kahleita suvun jatkamiseen,
meitähän on jo yli seitsemän miljardia,
lainataan geenit jostain joskus sitten,
elämäähän tämä vain on, eikä geenien säilöntää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo tie päättyy sitten,
avustukset, luontoisedut, bonukset ja osingot.
Tuo kaikkihan perustui juuri siihen,
suvun ja geenien jatkuvuuteen.
Miksi tehdä vieraalle hirveästi töitä,
oma perhe, oma suku, oma tulevaisuus,
on tärkeämpi motiivi.
Miten saada naisväki ymmärtämään,
kosintaan myöntävästi vastaamaan?
Mitä hyötyä on naisille suvusta,
koreasta asunnosta, perinteistä, laulannasta?
Parempi on vapaana juosta, muistankin
runon tuosta, jonka lausui lapseni kummitäti:
Koira metsään meni, kipin kapin tuli taikaisin.
Mitenköhän käy tässä,
Suomenmaassa armaassa?
Kaikki teki hurjasti töitä,
väsyi siihen, ei jaksanut enää kukaan.
Miten kukaan vieras osaa pitää huolta,
omasta perheestä, kodista armaasta.
Taiteilijakodeissa kansa lappaa,
nöyrin mielin nuo ylpeät pöytää kansalle kattaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oli aika toinen,
kun mies nai naista,
nyt on meillä me too- kaista,
ei ole nainen eikä mikään,
jos ei nainen naista maista.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt on naiset koulutetut,
johtopaikat hallussaan.
Kotona on kullakin ukkokulta,
joka pitää kodin turvan näpeissään.
Vaan kuka vastaa, kuka päättää,
johtopaikan omistaja kääntyy
vahtimestarin puoleen uskaltaakseen.
Kumpi on hiiri, nainen vai mies?
Miehen pitäisi vietellä, kosia nainen avioon.
Johtopaikka kuitenkin on sillä, kellä on oikeus johtoon.
Nainen hakee päättäjän miehestä,
vahtimestarista tai talonmiehestä,
tällä on vastuu kaikesta,
valkoisen miehen vastuunsa.
Voivat naiset tietenkin vapaudessaan
maistella ja haistella mitä haistelevatkaan.
Mainioilla konttoritaidoillaan marmorilattioita kulutella.
Totuus on kuitenkin sellainen, etteivät oikein sitä siedä
kuullakaan, mitä toilailija tekevät kaikesta kilpaillessaan.
Kun kilpaillaan kulloisestakin potista,
potti särkyy ja lattialla on vain siruja.
Meillä on nyt Suomenmaa jo ollutkin sata vuotta.
Kilpailtu on monesti, kukin käynyt vuorollaan kuolemassa saakka.
Nyt kun kirjoitin kirjoissani, että elämä voisi jatkua,
vaikuttaa siltä, ettei jatkukaan, monen mielestä parempi vaan
maistella vapauden makuja vaan.
Kurinalaisuutta Suomessa opittiin kuitenkin,
kun hyvinvointia luotiin jokaiselle, mihin nyt siis pyritään.
Takaisin varmaan kuolemaan, Tuonelaan, tuttuun paikkaan,
luonnon syliin armaaseen.
Tuonelasta kuitenkin voi nousta,
äidin armaaseen sylihin.
Suomen lapsen paras turva on isän suoja ja äidin syli.
Siinä se keinuu esiliinoissa, tuudittelee maamme pienoista.
Elämään pääsy on aina sama,
rakkaitaan voi jälleennähdä,
lasten leikkien tiimellyksessä.
Ilmoita asiaton viesti
Onko nainen hiiri, vaiko mies?
Hullua, jos joku senkin ties,
mies taikka nainen ei ole mitään,
on vain hengittäviä olentoja,
sukupuolettomia otuksia,
joiden elämä on luokiteltu mieheksi ja naiseksi.
Naisella on naisen kujeet,
mies kulkee muniensa mukana,
menee sinne minne muna näyttää,
joskus se muna myös naisen toiveen täyttää,
vaikka eihän siitä ole näyttöä,
kun mies ei hillitse sapelinsa käyttöä.
Naisella on halu,
miehellä on kalu.
Mies on aina valmis,
naisen hätään,
tökkisi vaikka kehoon mätään.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä niin 🙂
Ilmoita asiaton viesti