Osaatko käyttää liesituuletinta?

Suomessa on miljoonia rivitaloasuntoja ja niissä milijoonia asukkaita. Osa asuu vuokralla ja loput joko omistaa osittain tai kokonaan asuntonsa.
Paljon puhutaan asuntojen sisätilaongelmista. Varsinkin 80-90 -luvuilla rakennetuissa rivitaloissa (ja toki myös kerrostaloissa) alkaa olemaan peruskorjauksien huippuvuodet edessäpäin. Tällä hetkellä korjataan 60-70 -luvuilla rakennettuja taloja.
Osa 90-luvulla rakennetuista kerrostaloistakin alkaa olemaan melkein helpompi purkaa ja rakentaa uusi kuin peruskorjata, kuten kävi esimerkiksi Jakomäentie 6:n taloille viime syksynä.
Todella monessa asunnossa jossa minäkin olen vuosia kestäneen kiinteistöhuoltourani aikana käynyt, on liesituuletin, mikäli rivitaloasunnossa on koneellinen ilmanvaihto. Kerrostaloissa on usein huippuimuri ja asunnoissa liesikupu, jota ei itse pysty säätämään.
Kuvassa oleva Ilmo -liesikupu on yleisin malli, toki eri variaatioita löytyy, vaikka toimintaperiaate on sama.
Osalle ihmisistä tuntuu riittävän se, että laite on ykkösellä. Ykkösasennossa tehdään ruokaa, saunotaan, käydään suihkussa ja vessassa. Väsyttää ja kylppäri on aina kostea.
"Jotain perkeleen pilkkujakin ilmestyy kaakelin saumoihin. Mitä lienevätkään, mutta ainakin mulla on nuha. Lapsikin on jatkuvasti sairaana…"
Osa asukkaista ei edes tiedä miksi liesikuvussa on neljä nopeutta.
"Me ollaan pidetty sitä aina tos kakkosella…"
Kuulostaako tutulta?
Liesituulettimen ykkösasento on poissaolo -asento. Eli viikko lomalla ja kämppä tyhjänä.
Kakkosasento riittää silloin, jos asut yksin ja olet vain kotona tekemättä mitään.
Kolmosasento on jo hiukan tehostetumpi, joka otetaan / pidetään käytössä silloin, kun asunnossa oleilee enemmän kuin kaksi ihmistä. Ilma vaihtuu tehokkaasti ja kesällä ilmanvaihtoa voi tehostaa avaamalla ikkunoita joista korvausilma tulee asuntoon samalla, kun kone poistaa sitä liesikuvun ja wc:n / kylpyhuoneen poistoaukoista.
Nelosasento, eli kaikkein tehokkain (ja kuulema myös kauhean äänekäs?) vaihtoehto otetaan käyttöön silloin kun KUKA TAHANSA käy suihkussa tai saunassa. Saunoessa varsinkin ilmanvaihto tehostuu saunassa, eikä happi pääse loppumaan. Mukavampi olla kun ei tule huono olo.
Suihkun jälkeen kylpyhuoneen ovi pidetään raollaan ja nelosasento on päällä ainakin tunnin.
Tai niin kauan, että kylppäri on kuivunut.
Poistoimua voi tehostaa kylpyhuoneessa / wc-tiloissa kääntämällä kuvun läpän kiinni -asentoon, jolloin imu paranee muualla asunnossa.
Liesituulettimen oikea käyttö on tärkeää!
Sisätilan ilmaongelmat pysyvät kurissa, kosteus pysyy poissa ja asunnossa on tarpeeksi happea hengitettäväksi. Pidemmän päälle terveys paranee ja asunnon arvo säilyy.
Millä nopeudella teidän liesituulettimenne on?
Hyvää ja terveellisempää kevättä…
En oikein ymmärtänyt, liesituulettimellako kuivataan suihkun tiloja?
Kerrostaloissa liesituuletin ei työnnä käryjä ulos, vaan käikki käry kiertää yläkautta takaisin keittiöön. Tätä ei ole mitenkään kytketty huippuimuriin. Huippuimuri imee omaan tahtiinsa huoneistosta käryjä kaikkialta.
Omakotitaloissa ja varmaan useimissa rivitaloasunnoissakin liesituuletin lykkää käryt suoraan ulos joko seinän läpi tai ilmanvaihtohormin kautta.
Ei liesituuletinta ole tarkoitettu kuin keittiön käryjen poistoon. Arvo varmaan tarkoittaa omaa erillistä ilmstointilaitetta joka pitää olla ykkösellä poissaollessakin tai oman huippuimurin ohjausmahdollisuutta. Vai onko olemassa liesituulettimia johon on kytketty koko asunnon ilmanvaihto?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Siis liesituuletin, jossa on tietysti hormi keittiöstä ulos, mutta samaan IV-koneeseen on kytketty koko rivitalohuoneiston ilmanvaihto.
Kerrostaloissa on nk. liesikupu, jossa on usein aktiivihiilisuodatin. Liesikupuahan ei saa kytkeä kerrostalon ilmanvaihtohormiin missään nimessä.
Ilmoita asiaton viesti
Osaisinhan minä käyttää kun omakotitalossa oli, mutta kerrostalossa täytyy tyytyä siihen mitä on: ei voi säätää edes on ja off, ja käynnissä pari kertaa päivässä aikana, jolloin en yleensä kokkaa.
Kysyin heti kättelyssä voiko asennuttaa oman, mutta ei voinut kun koko talon ilmanvaihto- tai mikä lie systeemi olisi voinut mennä sekaisin.
Se siitä.
Ilmoita asiaton viesti
”Siis liesituuletin, jossa on tietysti hormi keittiöstä ulos, mutta samaan IV-koneeseen on kytketty koko rivitalohuoneiston ilmanvaihto.”
Onko jokaisesa keittiössä oma moottori ja imuri joka imee sen keittiön ilman ja puhaltaa seinästä ulos?
Miten siihen kyteytyy koko rivitalon ilmastointi eli katolla oleva huippuimuri. Jokainenko pääsee ohjaamaan sitä? Eihän siin ole järkeä.
Jutussasi neuvot ihmisiä miten liesituulettimella ohjataan rivitaloasunnon koko ilmanvaihtoa, se tuntuu oudolta.
Ilmoita asiaton viesti
No en minäkään tuosta mitään ymmärtänyt: = jos on liesituuletin, jota voi säädellä niin eiköhän sen mukana tule käyttöohje.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrätkö tahallasi väärin?
Jokaisessa rivitaloasunnossa on OMA ilmanvaihtojärjestelmä, jotka eivät ole kytköksissä toisiinsa.
Kerrostaloissa taasen on yksi tai useampi huippuimuri, jolla hoidetaan useamman asunnon ilmanvaihto.
Rivitaloasunnon ilmanvaihtoa ohjataan liesituulettimella. Itse fyysinen kone suodattimineen on pesuhuoneessa / kodinhoitohuoneessa, jonka kautta poistoilmakin menee ulos.
Sellaisen käyttöä tässä koitan opastaa.
Olen nähnyt maahanmuuttajan asuvan tyytyväisenä rivitaloasunnossa, jonka kylpyhuone oli puoleenväliin seinää mustan homeen peitossa. Saunan ovi oli mädäntynyt haperoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisihän sentään tällaiseen rivitalon muuttajaa ohjeistaa käyttämään ilmanvaihtoa oikein.
Ilmoita asiaton viesti
Jos liesituulettimella ohjataan suihkun ilmastointia, silloin ei ohjeet riitä, silloin kyseessä paha systeemivika.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs mitä tarkottaa kerrostalossa semmonen asuntokohtanen pömpeli ja omat suodatukset siinä ja liesituuletin, jota ei saa kiinni eli on aina ainaki ykkösellä. Paitsi joo, on liesituulettimessa pelti(?), jonka voi kääntää kiinni.
Keittiökaapin sisäpuolella on ohje, kuinka tehhään saunan ja suihkun yhteyssä leisituulettimen kans. Ja saunan valon sytyttäminen, laittaa jonku ilmastoinnin päälle, äänestä päättäen.
Ilmoita asiaton viesti