Asia pihvi

Tänään tuli kuunneltua sivukorvalla kahden duunarin keskustelua lounaspaikan ruokajonossa turvakengistä.

Toinen kertoi hankkineensa Sievin mallistosta yli kaksisataa euroa maksavat nastajalkineet, kun työnantaja oli sellaiset maksanut viime talvena. Toinen miehistä puolestaan kertoi laittavansa omiin(?) kenkiinsä irtonastat tarvittaessa, kun työnantaja ei moisia ”turhia nastoja” maksa.

Nopealla arvioinnilla molemmat parhaassa työiässä olevia suomalaisia miehiä raksakuteissaan.

Keskustelu sai uuden käänteen, kun Sievin kiiltävissä turvakengissä viihtyvä mies tokaisi, että se liukastuminen tulee yleensä myös työnantajalle melko kalliiksi — samalla kun laski hymyillen vettä naarmuiseen lasiinsa.

Niin. Niinhän se tulee, sanoi nastaton miehistä ja huokaisi, aivan kun hän olisi tämän keskustelun käynyt jo aiemminkin….

Teki mieli ottaa osaa tähän keskusteluun, mutta päätin keskittyä pihvin metsästykseen lämpölamppujen loimusta.

Joka kerta minua jaksaa ihmetyttää tämä sama laskukaava, jota selitellään unholaan jollain kertakustannuksella ja hälläväliä -asenteella työjohdon toimesta. Kuitenkin pikkujouluissa ollaan niin massipäälliköitä, mutta kun pitäisi työntekijän henkeä miettiä, haetaan Biltemasta edullisimmat turvavaljaat kattotyöntekijälle. Tämä laskukaava on työnantajan kukkarosta kevenevä osuus kalliista kertainvestoinnista. Halvemmat on paremmat sano.

Pääasia lienee, että omassa bemarissa ja baylinerissä riittää menovettä kalenterin ympäri. Valitettavan usein tammipöytien takana istuvat ne ihmiset, joilla ei enää moneen vuoteen ole ollut kontaktia kunnon työelämään — poislukien sähköpostit ja ajaston pöytäkalenteri täynnä miehen/vaimon/lasten/ menoja.

Jos edessä oleva työ(maa) vaatii varustukseen turvakengät, kypärän, hanskat ja vaikka kuulonsuojaimet niin sitten niitä on käytettävä. Ja jos työmaa tai työpiste on sen verran vaarallinen, että 213,- euroa maksavat  turvajalkineet eivät ole ollenkaan hullumpi ratkaisu, niin sitten sellaiset on työntekijälle hoidettava.

Nyt viimeistään kaikki toimitusjohtajat on sulkeneet selaimen, joten voin avata tätä laskukaavaa hieman:

Kymmenen työntekijää x 213e = 2130e ja kun firma saa tästä vielä vähentää ALV osuuden, niin maksettavaa tulee 1717 euroa kymmenen parin setistä kotimaisia jalkineita.

Kun jätetään ostamatta ne laadukkaat kengät ja haetaan perus Italialaiset(!) turvajalkineet teräskärkisenä Suomen talviolosuhteisiin 75e pari (60e alv 0%) ollaan jo menty säätämisellä metsään. On se kertaostoksena helvetisti halvempi.

Mitä italialaiset ymmärtävät Suomen talvikelistä tai vaikka jääkiekosta? Niinpä.

Työntekijän liukastuminen työpaikalla tulee kalliiksi yleensä kaikille. Työnantajalle, sairaanhoidolle, vakuutusyhtiölle ja työntekijälle itselleen. Pahimmassa skenaariossa työntekijän vammat ovat niin pahoja, ettei töihin tarvitse tulla enää ikinä. Joku maksaa entiselle työntekijälle palkan kuitenkin. Yleensä se on ensin työnantaja ja sen jälkeen vakuutusyhtiö. Korvauksia ja niiden lisäksi vähän vielä korvauksia.

Onko tilanne sitten kaikille hyvä?

Säästettiin esimerkkitapauksessa reilu tonni kunnon turvajalkineissa, maksetaan palkkaa työntekijälle, joka ei kuitenkaan pysty tekemään työnantajalleen tuottavaa työtä. Summia tähän voisi laittaa vaikka miten, mutta matematiikka tuli varmaan selväksi.

Ei sillä, eivät kalliit turvavarusteet(kaan) suojaa työntekijää tyhmyydeltä.

Siihen, kun joku vielä keksisi ratkaisun.

ArvoTalve

Kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Kiertelemättä, kaartelematta ja kaunistelematta. Joskus terävä kynä piikittää tarkoituksella syvälle. Arkielämässä kahden lapsen isä ja tavallinen duunari. Instagram: @atalve

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu