Varissuo on tänään sun

Nihkeä, todella syksyinen perjantai Varissuon lähiössä Turussa. Itäkeskuksen sydämessä ravintola Basso. Open -valo ovenpielessä kertoo paikan olevan auki. Savukoneen vienon tuoksun rikkoo pienen pieni puheensorina ja kaljatuoppien kilinä. Joku keräilee kolikoita lattialta. Kanssani ovesta saapuu iloisella mielellä olevaa kansaa sisälle. Osa paikallisia mutta joukossa selkeästi myös muualta tulleita. Kuten itsekin, kaukaa Piikkiöstä.

Tunnen itseni hieman ulkopuoliseksi ja mietin, uskallanko jättää palttoon narikkamiehen huolehdittavaksi? Päätän kuitenkin pitää takkia päällä, ettei ihan hanskasta lähde tänä iltana.

Kiertelen aikani lähiöbaarin nurkkia ja totean, että paikalla on ihan hyvin ihmisiä. Katselen hetken ympäristöä ja istun varmuudeksi selkä seinää vasten. En tietenkään sen vuoksi, että pelottaisi, vaan sen vuoksi että tykkään tarkkailla ihmisiä. 

Tapaan sattumalta ravintolassa ennen keikkaa bändin basistin Wessun joka odottaa keikkaa varovaisen odottavasti. Hymy ei hyydy bändin pipon alla, sillä live on aina live. Tupakkakopin tuoksu imaisee basistin syövereihinsä ja itse suuntaan Birgitin ja Jaanan (nimet keksittyjä) välistä kohti tiskiä aistimaan lisää lähiöbaarin tunnelmaa. Baarin kaiuttimista pauhaa Anna Abreun Antonio, joka kaipaa laulussaan huuliharppuunsa soittajaa. Olisiko Luuvitosella oma harppu sentään tänään mukana?

Purjehdin tiskille ja kyselen muutamalta paikalliselta aivan turistina, että mitä keikalta on odotettavissa? Eräs pilottitakkiin ja verskoihin pukeutunut herrasmies esittäytyy Jereksi. Jere oli sitä mieltä, ettei Luuvitosta parempaa bändiä ole Varissuolla nähty sitten Bodom of Hoods – orkesterin jälkeen syyskuun 1988. Olin ehdottomasti samaa mieltä ja Jere heitti koronatervehdyksen.  

Samalla hetkellä kun nyrkkimme koskettivat aistillisesti toisiaan, alkoi Luuvitosen intro pauhaamaan. 

Kaikki aistini jännittyvät äärimmilleen ja katson, kuinka staff only -ovesta bändin jäsenet tulivat lavalle yksitellen. Solisti Vincen hahmoa en nähnyt missään! Meinaako Luuvitonen muka esiintyä ilman yhtä jäsentään? Ah, ei sentään! Kuin noiduttuna – mies kuin veistos – solisti Vince Söderlund, saapui esikuvansa tavoin irokeesissä ravintolan hämyyn marssien lavalle kuninkaan elkein. Ja välittömästi ravintolan asiakkaat säntäävät lavan eteen. Odotettu keikka on alkamassa!

Luuvitonen ottaa yleisönsä pehmeään syleilyynsä heti ensimmäisestä Paiste -merkkisen rumpulautasen iskusta. Se on kuin sähköisku. Kaikkien aistien voimalla paikalla oleva yleisö imee Luuvitosen musikaalista antia. Aloituskappale Klamydian Rakas Hullu menee heti jalan alle. Itse seuraan vielä sivusta, kuinka livemusiikista nauttiva yleisö ottaa suosikkinsa vastaan. 

Tovin kuluttua eräs eturivissä ekaa biisiä kitarisat punaisena hoilannut neiti saapuu tiskille mustassa nahkamekossa. Kysyn ”Tandeksi” itsensä esitelleeltä neidiltä, että mikä Luuvitosesta tekee hyvän? Neidin silmät suurenevat, kun hän kertoo, kuinka bändin solisti hivelee lauluillaan hänen sieluaan. Samalla hän maksaa kuitenkin viisi mustikkashottia, jotka katoavat tuulensuojaan yhdessä hujauksessa. Tilasin itse lonkeron, mutta sain tiskille ison kaljan. Baarihenkilö näytti katuvaiselta ja toi lonkeron. Lahjoitin bissen eräälle herralle, joka katsoi minua ja bisseä kuin ruttoa. Ilmeisesti joi sen kuitenkin, kiitettyään tarjoilusta. 

Luuvitonen pitää meininkiä yllä kappaleesta toiseen. Hiki virtaa lavalla. Eturivissä ei koronarajoitusten vuoksi ole ruuhkaa, mutta ihmiset vaihtuvat tasaiseen tahtiin, riippuen tietysti mistä biisistä on kyse.

Popedan ikiaikainen hitti, Repe ja Lissu ja sen alkutahdit saa kuitenkin lavan edustalla olevat ihmiset tanssimaan ja laulamaan.
”…mutta huh hah hei, meillä surrata ei, mennään kaupunkiin, lande nyt jäädä saa..” karjuu Vince mikkiinsä ja pyyhkii hikeä otsalta. Etualalla oleva yleisö laulaa mukana. 

Samaan aikaan ovella kaksi herraa pyrkii sisälle, mutta ovimies myy eioota loppuunmyydyn keikan vuoksi. Kaksikko poistuu takaisin hämyiselle kadulle kurkittuaan salin puolelle kaula pitkänä. Repe ja lissu olisi varmasti heillekin maistunut oluen kera.

Luuvitonen on perustettu jo vuonna 2016. Yhtyeen nuorin jäsen lienee rumpali Kim Keinonen, joka saa keikan aikana kuulla sukunimestään veljellistä naljailua. Kuulema kolme Keinosta samassa paikassa on ihan liikaa. Pimentoon jäi hämyisessä illassa, että ketkä ne kaksi muuta Keinosta olivat? Kannujen takominen kuitenkin sujuu ja keikka menee eteenpäin jouhevasti. Paikalla oleva yleisö todellakin saa sitä, mitä oluen ja lonkeron lisäksi tulivat hakemaan, eli Luuvitosta koko rahalla!

Bassossa meininki loppusyksyn perjantai-illassa jatkuu lämpimänä.
Luuvitosen solisti Vince kyselee yleisöltä, että tahdotteko mut tosiaan ja yleisöhän tahtoo. Popedan vuonna 1994 julkaistu hitti täyttää ravintolasalin ja jo aiemmin mustikkashotteja kumonnut Tandekin näkyy bailaavan eturivissä. Suurin osa bilettäjistä osaa tuttujen laulujen sanat ja yhdessä kohtaa keikkaa Vince antoi yleisön laulaa kertosäkeen.

Luuvitosen jäsenistö koostuu pitkän linjan soittajista ja sen huomaa kaikessa tekemisessä. Soitto soi, eikä virheistä ole tietoakaan. Soundista päätellen voisi kuvitella, että Luuvitonen voisi vetää isommallakin lavalla kuin juuri ja juuri rumpusetin kokoisella stagella Varissuolla. Isompiakin lavoja on matkan varrelle muutamia mahtunut, kuten viime kesäinen Ideaparkin keikka Seinäjoella — vain jonkun mainitakseni. Basson kaltaiset pubikeikat bändi hoitaa ihan samalla intensiteetillä, kuin suuremmatkin. Siitä huomaa, että soittajat eivät enää ole mitään amatöörejä, vaan kovia rokkareita, joille puolivaloilla vedetty keikka ei ole vaihtoehto. 

Seuraavassa hetkessä ravintolan täyttää savun lisäksi Klamydian hitti Pala rauhaa. Tämä radiosoittoa rutkasti niittänyt Klamydian kappale on tuttu myös yleisölle, jossa osassa alkaa pieni turnausväsymys paistamaan kasvoilta. Silti yhteisselfiet eturivin bailuporukassa pystytään vielä nappaamaan. Myös laulun sanat löytävät suusta vielä ulos, ehkä hieman epävireisesti mutta kuitenkin. 

Keikka lähestyy loppuaan. Osan kunto yleisössäkin alkaa arveluttaa. Alkukeikasta eturintamassa bailannut herrasmies nuokkui tiskillä samaan aikaan, kun orkesteri lyö isompaa vaihdetta vielä silmään Yhden illan varieteen muodossa. Mietin herraa siinä katsoessani, että Luuvitosen keikka pitää ottaa urheilusuorituksena. Nesteytys pitää osata  hyvin. Pari tuntia kun tamppaa kovimpien suomirokki -hittien ja tämän bändin seurassa, tulee hiki ihan kaikille. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä reilu kahden tunnin keikka.
Bändi poistuu lavalta, mutta yleisö vaatii vielä heittämään yhden biisin. 

Vince kyselee yleisöltä lavan edessä, että vieläkö laitetaan yksi biisi ja joutuu kysymään vielä uudelleen, kunnes yleisössä kuuluu sekalaista huutoa. Bändi vetää encoren, joka saa vielä tunnelman nousemaan hetkellisesti. 

Yleisesti ottaen kaikesta tekemisestä näkyy, että korona-aikana on Luuluolassa treenattu, vaikka keikkailusta on ollut taukoa.
Olen antanut itselleni kertoa, että varsinkin Vince on viimeisen päälle tarkka kaikesta tekemisestä ja vaatii sitä myös muilta. Lopputuotteesta sen kyllä huomaa, että laadulla on tekijänsä!
Kahden tunnin keikka kokonaisuudessaan on sellainen suoritus, että siihen vaaditaan jo harjoitusta ja suunnittelua.

Yhtyeen facebookissa julkaistiin hiljattain mystinen päivitys, jossa bändi lupailee avaavansa joulukuun ensimmäinen päivä kalenteriluukun, josta paljastuu jotain, jota tämä poppoo ei aiemmin ole tehnyt?
Olisiko se peräti ihan omaa musiikkia…?

Jos Luuvitosen haluaa livenä nähdä, rahat eivät todellakaan mene hukkaan!
Ainakin, jos Popedan, Yön ja Klamydian hitit ovat lähellä sydäntä.

Seuraavat keikat yhtyeellä on 27.11 Naantalin Suntownissa ja Megakeikka Apollossa Turussa 4.12.
Apollossa yhtyeen mukana on neljä vierailevaa artistia, joiden nimet julkaistaan myöhemmin.

Arvo Talve