Vai muka uutuus: Hulavanteet pyöri Stadissa joka pihalla 50-luvuulla!

Joka puolelta kuulen, että hulahulavanteet ovat riemukas uutuus ihmisten liikuntaan.

Ymmärän, sillä kukaan ei ollut 1950-luvulla kirjoittamassa vannevillityksestä Wiki- tai muuhunkaan – pediaan. Silti hukahulavanteet pyöri ainakin Helsingin joka hiton pihalla ja kaikissa nurkissa. Jopa koulun matseissa aina maalivahdeiksi joutuneet lihavat yksilöt treenailivat jossain vähän syrjemmällä ivanaurujen välttämiseksi.

Samaa historiasta tietämätöntä huuhaata toimittajat kertoilevat HIFK:n uudesta Garden Helsinki -hankkeesta.

”Koskahan Töölönlahden rannalla viimein luistellaan ja kiekkoillaan” haaveili tv-toimittaja ruudussa ääneen heti uudesta hallista ekan kerran ruudussa juteltaessa.

Hakusanat Messukenttä ja Jääpallo lehtien vanhassa leikearkistossa paljastavat, että tulevan jäähallin paikalla pelattiin ”isolla jäällä” jo 1950-luvulla. Ainakin minä ja kaverini Porvoonkatu-Viipurinkatu-kulmilta pelasimme. Näimme myös isompia jätkiä joukkueiden pelipaidoissa siellä viuhtomassa.

Ja mitä Töölönlahden rantaa vanha Messukenttä muka on! Eihän lahti edes näy sinne. Kohta varmaan Helsingin Sanomien toimittajatkin sanovat olevansa Töölönlahdella töissä!

Yksi nyrpeys näkyi HIFK:n halliuutisen yhteydessä. Jokerien tukijana tunnettu Helsingin kaupunginjohtaja  Jussi Pajunen ei kuulemma ole yhtään innostunut kaupungin keskeisen paikan antamisesta kilpailevan joukkueen bisneksiä rikastamaan. Miten pientä, kaupunginjohtaja! Eikös alepa olekin lyhennys Alennus-Pajusesta,diplomikauppias Jussi? Meidänkin kulmilla työläiskaupunginosassa oli hienommalle väelle hyvin sopinut Pajusen Siirtomaatavaraliike.

askolinlasse
Sitoutumaton Raasepori

Matkoilla - omaksi itsekseni. Toivon tapaavani muita aidosti, jotta rikastuisimme toistamme.Antaja rikastuu, ottaja pysyy samana tai köyhtyy.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu