Lapsilta ei saa kieltää uimataitoa

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan lapset eivät saa riittävästi uintiopetusta, kun korona estää uimakoulujen työn.

Minun lapsuudessani kaveripiirissäni yksikään ei tarvinnut uimakoulua oppiakseen uimaan. Jokainen lapsuudenkaverini oppi uimaan vain toistensa seurassa, joki- ja järvivesissä. Olimme noin 5 – 7 vuotiaina aina kesäisin rannassa ja jokainen oppi uimaan. Uimakouluun muutamat menivät vasta 12 – 14-vuotiaina saadakseen kandidaatin tai maisterin todistuksen. Useimmat eivät tarvinneet todistusta, kun oma näyttö riitti osoittamaan taidot ilman koulujakin.

Olen aiemminkin ihmetellyt, miten vanhemmat onnistuvat estämään lastensa uimaan oppimisen. Meidän lapsuudessamme se ei onnistunut. Opimme uimaan salaa, oma-aloitteisesti ja yhtä varmasti kuin kävelemään ja puhumaan. Samoin kaikki oppivat ajamaan polkupyörällä. Siihenkään ei tarvittu koulutusta.

Olen joskus huvittuneena asettanut ns. uimataitoiset kahteen kategoriaan, ”allasmaisterit” ja järviuimarit. Allasmaisterit ovat lapsesta alkaen polskineet uimahallin valkoisessa puhtaassa altaassa, jossa näkee pohjan ja saa siihen sekä näkö-, että varvaskontaktin. Muutamat allasmaisterit ovat pelänneet uida järvessä, koska siellä ei näe pohjaa yli 1,5 metrin syvyydessä. Juuri siinä syvyydessä uimataito ja itsevarmuus ovat tärkeimpiä. Uimahallissa harvoin tarvitsee pelastaa hukkuvia. Järvessä 10 metriä syvässä voimakkaasti virtaavassa vuolteessa olen sen tehnyt.

Jotkut ovat myös pelänneet, että hauki tulee puremaan varpaisiin. Se on kyllä järvi- ja jokiuinnin pienimpiä vaaroja. Olisi myös totuteltava siihen, että sääolosuhteet ja veden lämpötila eivät ole vakiot ja aina mukavat. Vene voi kaatua huonollakin säällä ja silloin on osattava ja uskallettava muutakin kuin uimahallissa opittua.