Holokaustin varjot ja antisemitismi Suomessa -seminaari Eduskunnassa

Tällä kertaa jaan vain You tube-videon joka dokumentoi Holokaustin uhrien muisto HUM ry:n ja Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän 23. tammikuuta Eduskunnassa järjestämän seminaarin Holokaustin varjot ja antisemistismi Suomessa. Puhujina ministeri Tytti Tuppurainen, joka on myös Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän varapuheenjohtaja, Eduskunnan ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio, Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Harry Serlo, HUM ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi, Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen  ja kansanedustaja Ben Zyskowicz.

auliskallio
Tampere

Moro! Olen vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt.Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin. Liettuan historiani ilmestyi syksyllä 2009 .
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija. Nuorena harrastin myös espanjankielistä Amerikkaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu