Varsovan gettokapina 1943- miehitetyn Euroopan ensimmäinen kansannousu

Keväällä ilmestyi suomeksi Marek Edelmanin muistelmat Getto taistelee. Varsova 1939-1943  Varovan gettokapinan 80-vuotispäivän muistoksi. 94-sivuoisen kuvitetun kirjan julkaisi Palladium Kirjat. Marek Edelman oli yksi kapinallisten johtajista keväällä 1943 ja julkaisi kirjan puolaksi jo 1945, englanninkielinen laistos ilmestyi seuraavana vuonna. Siitä ovat suomennoksen tehneet A. Kallio ja J. Träskilä.

Kirjaa saa 14 euron hintaan, johon sisältyy toimituskulut minulta tai  kustantajalta palladium@palladiumkirjat.fi

Ohessa julkaisen alkuperäisen esipuheeni, jota julkaisija on lyhentänyt.

ESIPUHE:

Varsovan gettokapina 1943- miehitetyn Euroopan ensimmäinen kansannousu

Varsova, 19. huhtikuuta 1943: saksalaiset tunkeutuivat ghettoon tuhotakseen sen viimeiset asukkaat. Vastoin odotuksia he tarttuivat aseisiin. Marek Edelmanista, vähän yli parikymppisestä juutalaisen työväenliitto Bundin aktivistista, tuli yksi kansannousun komentajista. Toukokuun 10. päivä getto oli liekeissä, ja Edelman oli yhtenä pienessä ryhmässä joka pakeni viemäriverkoston kautta. Vuonna 1945 hän julkaisi tämä tämän muistelman. Se kertoo geton elämästä, kärsimyksestä ja joukkomurhista. Kovin sanoin kirjoittaja kuvaa gettoa hallinnoivan Juutalaisen neuvoston ja Juutalaisen poliisin yhteistoimintaa saksalaisten kanssa. Yhä uudelleen tulee esiin väestön pelko, mukautuvaisuus ja passiivisuus. Mutta ennen kaikkea kyseessä on kertomus Bundin ja muiden nuoren polven kannattamien järjestöjen vastarinnasta joka huipentui vuoden 1943 kansannousussa, miehitetyn Euroopan ensimmäisessä urbaanissa kapinassa saksalaisia vastaan. Edelman ei nosta esiin itseään ja omia tekemisiään vaan taistelutovereitaan, heitä jotka menehtyivät.

Marek Edelmanin tekstin julkaisi Bundin keskuskomitea Puolassa 1945 ja puolueen edustusto New Yorkissa englanniksi 1946. Shoassa, juutalaisten kansanmurhassa, valtaosan jäsenistöstään ja kannattajistaan menettäneellä Bundilla ei ollut enää paljon aikaa jäljellä. Neuvostoarmeijan pistimien varassa valtaan noussut kommunistinen puolue (Puolan yhtynyt työväenpuolue PZPR) sulautti sen itseensä 1949. Edelman vastusti liitosta.

Marek Edelman (1919-2009) oli tavallaan Bundin lapsi, hänen äitinsä jonka hän menetti 14-vuotiaana, oli puolueen aktiiveja. Marek kuului ensin Bundin lapsijärjestöön (SKIF) ja vuodesta 1939 nuorisojärjestöön Tsukunft (Tulevaisuus). Mutta mikä oli Bund ja minkälaista roolia se näytteli Puolassa?

Bund oli perustettu Keisari-Venäjän aikana 1897 Vilnassa (Wilno) Liettuan, Puolan ja Venäjän yleisenä työväenliittona (jiddišiksi Der Algemeyner Yidisher Arbeter Bund in Lite, Poyln, un Rusland). Puolueesta kehittyi Venäjän keisarikunnan ensimmäinen joukkopuolue. Sosialismia ja kansalaisoikeuksia ajanut puolue omaksui vuoden 1905 vallankumouksen melskeissä ajatuksen juutalaisten kulttuuriautonomiasta nykyisillä asuinsijoillaan. Ensimmäinen maailmansota toi vallankumoukset ja uusia valtioitakin syntyi. Neuvosto-Venäjällä ja Liettuassa Bundin taru päättyi mutta jatkui Latviassa, Romaniassa ja erityisesti Puolassa.

Itsenäisessä Puolassa Bund teki yhteistyötä toisen sosialidemokraattisen puolueen, Puolan sosialistisen puolueen PPS:n kanssa, mutta kohotti myöhemmin itsenäistä profiiliaan. Puolue toimi ammattiyhdistyksissä ja sillä oli laaja järjestöverkko, johon kuuluivat lapsi-, nuoriso- ja naisjärjestöt ja kulttuuri- ja urheiluseurat.

Bundilla oli keskeinen rooli yhä räikeämmän antisemitismin, juutalaisvastaisuuden, torjumisessa katujen itsepuolustusryhmien organisoinnista poliittisten päätöksentekoelinten aloitteisiin. Bund esitti Przytykin pogromin, juutalaisvastaisen mellakan, jälkeiseen yleislakkokehotuksen maaliskuussa 1936. Yleislakkoon liittyivät laajasti eri tavoin ajattelevat juutalaisryhmät ja myös suuri osa puolalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä.

Tein Adam Ringerin kanssa Ylelle radio- ohjelmasarjan Bundista 1980-luvun lopulla. Haastatellut veteraanit kertoivat että Bund oli enemmän kuin puolue, se oli elämäntapa jossa yhdistyivät poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen taso. Bundilla oli keskeinen asema jiddišinkielisen kouluverkon tukemisessa, sillä se piti jiddišiä Puolan juutalaiskansan äidinkielenä. Sionistiset järjestöt suosivat yleisesti hepreaa, sionisteista vain vasemmistolainen Poale Tsyon osallistui Bundin kanssa jiddišinkielisten koulujen ylläpitämiseen TSHYSHO- koulujärjestössä.

Bundista kehittyi 1930-luvun lopulla Puolan juutalaisyhteisön merkittävin puolue. Vuoden 1938 kuntavaalien jälkeen Varsovan kaupunginvaltuuston 20 juutalaisesta valtuutetusta 17 oli valittu Bundin listalta. Lodzin kaupunginvaltuuston 17 juutalaisesta valtuutetusta 11 oli valittu Bundin listalta.

Bund suhtautui kielteisesti sionismiin, joka tähtäsi juutalaisvaltion perustamiseen kansan muinaiseen kotimaahan Palestiinan mandaattialueella. Se kannatti n.s. doikayt-periaatetta, ”me olemme täällä”, Puolassa oli määrä rakentaa demokraattinen sosialistinen yhteiskunta, jossa juutalaisilla ja muilla vähemmistöillä olisi oikeutensa. Bund piti ajatusta juutalaisten joukkomuutosta Palestiinaan taantumuksellisena illuusiona, joka vei huomion pois kamppailusta kansallisten ja sosiaalisten oikeuksien puolesta nykyisillä asuinsijoilla. Sionistit ja puolalaiset nationalistit näyttivät puhuvan samaa kieltä, sillä myös Puolan autoritaarinen hallitusvalta 1930-luvulla pyrki edistämään juutalaisten maastamuuttoa. Joukkomuutto Palestiinaan vaikutti myös epärealistiselta hankkeelta. Sionistinen liikekin oli joutunut sopeutumaan brittien mandaattihallinnon muuttokiintiöön, jota arabikapinan jälkeen vuoden 1939 n.s. valkoisella paperilla (White Paper) rajoitettiin entisestään 75 000 henkilöön viideksi vuodeksi ja sen jälkeen muutto vaatisi arabien hyväksynnän. Brittilaivasto käännytti armotta Euroopasta tulevat pakolaislaivat. Samalla Iso-Britannia käytännössä näytti irtautuvan vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, joka lupasi ”juutalaisten kansallisen kodin” alueella, kaavailemalla yhden arabienemmistöisen Palestiinan valtion perustamista.

Bundin unelma juutalaiskansan tulevaisuudesta Puolassa ja yleensä Euroopassa oli kuitenkin tuomittu tuhoon Adolf Hitlerin kansallissosialistisen puolueen noustua valtaan Saksassa 1933 ja alettua juutalaisvainot. Kehitteillä oli suursota, joka olisi myös rotusotaa. Saksan kansallissosialistisissa rotusepitelmissä germaanien johtamat ”arjalaiset” tai ”pohjoinen rotu” oli ”herrarotu”, jolla oli oikeus alistaa ja vaikka surmata ”alemmat rodut” kuten slaavit ja natsien erityisesti vihaamat juutalaiset.

Itävallan ja Tšekkoslovakian miehitysten jälkeen Saksa kääntyi Puolaa vastaan. Hitler solmi liiton Neuvostoliiton diktaattori Stalinin kanssa elokuussa 1939.

Syyskuun 1. päivä 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, 17. syyskuuta Neuvostoliitto tunkeutui Puolan itäalueille, joissa oli valkovenäläistä ja ukrainalaista asutusta. Kaksi totalitaarista jättiläistä kilpailivat terrorissa omalla miehitysalueellaan. Itään paenneet Bundin historialliset johtajat Henryk Erlich ja Wiktor Alter päättivät päivänsä Stalinin pyövelien käsissä kymmenien tuhansien muiden puolalaisten tavoin.

Saksa liitti osan miehittämistään Puolan alueista suoraan Reichiin, mutta suurimmasta osasta muodostettiin niin sanottu Kenraalikuvernementti. Puolan yli kolme miljoonainen juutalaisväestö joutui Saksan miehityksen alusta saakka terrorin, rajoitusten ja kieltojen kohteeksi vielä enemmän kuin puolalainen valtaväestö. Varsovaan ja muihin kaupunkeihin juutalaisten perinteisille asuma-alueille perustettiin gettoja, johon juutalaiset eristettiin pakkotyöhön, nälkään, tauteihin ja joukkomurhiin. Keskitys- ja tuhoamisleirien rakentaminen Puolaan käynnistyi ja pian getoista alkoivat kuljetukset niihin.

Bund ja sen nuorisojärjestö jatkoivat toimintaansa uusissa oloissa niin poliittisella, sosiaalisella kuin kulttuurisella alueella. Se julkaisi monistettuja lehtiä, jotka pitivät vastarintahenkeä yllä ja paljastivat saksalaisten todelliset suunnitelmat. Ensimmäinen aktiivinen vastarintatoimi oli kun saksalaisten maksamat puolalaiset rettelöitsijät hyökkäsivät ghettoon pääsiäisenä 1940 ja Bundin miliisi taisteli heitä vastaan.

Vuoden 1942 alussa sionistinen pioneeriliike Hechaluts teki ensimmäisen aloitteen yhteisen taistelujärjestön luomiseksi aseellista kapinaa varten. Tuossa vaiheessa Bundissa katsottiin, että kapinan pitäisi tapahtua yhdessä Puolan vastarintaliikkeen kanssa onnistuakseen.

Heinäkuun 23.- syyskuun 12. päivä 1942 SS:n ja poliisin valtakunnanjohtaja  Heinrich Himmlerin käskystä toimeenpantiin  niin sanottu  ”Varsovan suuraktio”, jossa 245 00- 300 000 geton juutalaista vietiin Treblinkan tuhoamisleirille. Ghettoon jäi vain 55-60 000 asukasta. Tarkoitus oli tuhota getto vuoden loppuun mennessä.

Bundin taistelujärjestön tiedustelijat selvittivät jo varhaisessa vaiheessa, että geton asukkaiden evakuointijunat joiden sanottiin menevän “itään uudelleenasutuspaikkoihin” todellisuudessa päätyivät Treblinkan tuhoamisleirille.

Heinäkuun 28. päivä 1942 vasemmistosionistiset nuorisojärjestöt, kommunistit ja Bund perustivat Juutalaisen taisteluliiton (Żydowska Organizacja Bojowa -ŻOB, Yidishe Kamf Organizatsie). Stalin oli hajottanut Puolan kommunistipuolueen 1938 puolalaisvastaisessa kampanjassaan, mutta Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 se oli elvytetty Puolan työväenpuolueen (PPR) nimellä.

Nimitettiin viisihenkinen komentoryhmä, Mordechai Anielewicz ( sosialistinen sionistinen Hashomer Hatsair), Marek Edelman (Bund), Michal Rojzenfeld (PPR, kommunistipuolue), Icchak Cukierman ( sionistinen pioneeriliike Hechaluts), Hersz Berlinski (Poale tsiyon vasemmisto). Kolme miehistä oli sionisteja, kaksi antisionistia tai ainakin sionismia vierastavia. Mutta Edelman kirjoitti että taistelutoveruutta eivät haitanneet mitkään poliittiset erot. Mordechai Anielewicz nimitettiin komentajaksi, Marek Edelman ja kaksi muuta varakomentajiksi. Cukierman lähetettiin pian gheton ulkopuolelle yhteyshenkilöksi Puolan vastarintaliikkeen luo.

Geton vastarinnan puolueet loivat myös poliittisen johtokeskuksen Juutalaisen kansallisen komitean (Żydowski Komitet Narodowy; ŻKN) ja Bundin vetämiseksi mukaan myös ŻKN:n ja Bundin koordinaatiokomitean ( KK). Molemmissa komiteoissa oli myös naisjäsen Zivia Lubetkin, joka edusti sionistista Dror (Vapaus) -nuorisoliikettä. Vastarinnan poliittinen ja sotilaallinen organisaatio kytkettiin Puolan Lontoon pakolaishallitukseen ja sen alaiseen vastarintaliikkeeseen Kotiarmeijaan ( Armia Krajowa, AK).

Bund järjesti Puolan sosialistipuolueen tuella aseita, räjähteitä käsikranaatteihin ja bensiiniä polttopulloihin. Edelman selittää Kotiarmeijan aseavun vähäisyyttä sillä, että se oli itse vasta aloittamassa toimintaansa. (Myöhempi historiankirjoitus on huomioinut AK:n johtajien haluttomuuden juutalaisten tukemiseen. Aseita sillä oli Varsovassa merkittävä määrä.) Aseapua tuli myös niin ikään aloittelevalta kommunistien vastarintajärjestö Kansankaartilta (GL). Kun Juutalainen taisteluliitto vakiinnutti itsensä geton auktoriteettina, se kykeni keräämään varoja aseiden ostamiseksi ulkopuolelta mustasta pörssistä.

Juutalaisen taisteluliiton (ZOB) ohella getossa toimi puolta pienempi sionistisen liikkeen oikeistolaisen revisionistisen siiven Juutalainen sotilasjärjestö (Żydowski Związek Wojskowy– ŻZW ). Ryhmän historiankirjoitusta vääristää se että keskeinen todistaja on ilmeisesti tarkoituksella syöttänyt väärää tietoa tutkijoille. Edelman ei mainitse ZZW-ryhmää, mutta sillä oli tärkeä merkitys Muranowska- aukion taistelussa. Kovin kiistelty on legendanomainen tieto, että ryhmän johtajiin kuuluva Paweł Frenkel olisi ripustanut Muranowska- kadulla korkean talon katolle Puolan punavalkoisen ja sionistien sinivalkoisen lipun jotka näkyivät geton ulkopuolelle.ZOB ja ZZW olivat poliittisesti äärimmäisen kaukana toisistaan, mutta tunnustelivat yhteistyön mahdollisuuksia juuri kapinan alla.

Geton taistelu oli epäsuhtainen.  SS- kenraali Jürgen Stroopin johtamia  hyvin aseistettuja ja koulutettuja SS- joukkoja vastaan, joita panssarit, tykistö ja ilmavoimat tukivat, asettui muutama sata nuorta pääasiassa sotilaskoulutusta vailla olevaa juutalaista miestä ja naista aseinaan pistoolit ja jokunen kivääri, polttopullot ja omatekoiset käsikranaatit. Heillä oli alussa vain yksi konepistooli, mutta saksalaisilta otettiin lisää aseita.

Saksalaiset kukistivat kapinan lopulta polttamalla geton, tuhannet asukkaat paloivat elävältä tai ammuttiin paikalla. Kaikkiaan saksalaisten käsiin jäi näiden oman ilmoituksen mukaan 56 065 geton asukasta, joista 36 000 kuljetettiin tuhoamisleireille. Juutalainen vastarintaliike arvioi saksalaisten tappioiksi 300 miestä,SS- kenraali Stroop esitti raportissaan tappioiksi 110 kuollutta ja haavoittunutta.

Varsovan geton kohtalon jakoivat Puolan muut getot ja myös muiden itäisten miehitysalueiden getot.

Käyn lyhyesti lävitse Marek Edelmanin myöhemmät vaiheet. Edelman liittyi geton kansannousun jälkeen Puolan vastarintaliikkeeseen muiden eloonjääneiden kanssa ja taisteli Juutalaisen taistelujärjestön ryhmässä Varsovan kansannousussa 1944. Hän avioitui lodzilaisen lääkäripariskunnan tyttären Alina Margolis- Edelmanin (1922-2008) kanssa. He tapasivat vastarintaliikkeessä. Molemmat opiskelivat sodan jälkeen lääkäreiksi: Marek sydänkirurgiksi, Alina lastenlääkäriksi.

Edelmanin eloon jääneet sionistiset taistelutoverit kuten Icchak Cukierman ja Zivia Lubetkin edistivät holokaustista selvinneiden muuttamista Erets Israeliin (Israelin maahan) ja muuttivat sinne itsekin perustaen Gettotaistelijoiden kibbutsin (Lohamei HaGeta´ot) Haifan pohjoispuolelle. Myöhemmin he perustuvat yhä toimivan museon Ghetto Fighters´ House.

Paljon myöhemmin Marek Edelman johti sydäntautien osastoa Lodzin sairaalassa, minkä viran hän menetti 1968 juutalaisvastaisen kampanjan aikana. Alinaa estettiin juutalaisena väittelemästä tohtoriksi, ja hän muutti Pariisiin perheen lasten Alexanderin ja Annan kanssa. Myöhemmin hänet tunnettiin humanitaarisesta työstä eri kriisialueilla. Marek Edelman liittyi vuonna 1976 oppositioryhmään Työläisten puolustuskomitea (KOR) 1976 ja Solidarność-ammattiliiton jäsenenä 1980-luvulla hän tuli tunnetuksi ”opposition tohtorina” ja Puolan historian kiistattomana merkkihenkilönä.

Kun kenraali Jaruzelski julisti sotatilan joulukuussa 1981 Edelman internoitiin tuhansien muiden aktivistien tavoin. Vuonna 1983 Jaruzelskin hallinto kutsui Edelmanin geton kansannousun 40-vuotispäivän juhlallisuuksiin, mutta tämä kieltäytyi uskoessaan juhlan olevan ”kyynisyyden ja halveksunnan osoitus” maassa, jossa ”yhteiskunnallista elämää hallitaan nöyryyttämisellä ja pakolla”. Juhlien asemesta hän käveli ystäviensä kanssa kadulla, jossa aikanaan sijaitsi Mordechai Anielewiczsin bunkkeri.

Myöhemmin 1980-luvun lopulla kommunistihallinnon ja Solidaarisuus- opposition pyöreän pöydän neuvotteluissa Edelman oli opposition neuvonantaja mm. vähemmistökansallisuuksia ja terveyspolitiikkaa koskevissa asioissa. Puolan vapauduttua hän nimitettynä senaattorina tuki antisemitismin ja fasismin vastaisia aloitteita ja järjestöjä. Vuonna 1993 hän saattoi humanitaarisen saattueen serbien piirittämään Bosnian Sarajevoon. Hän tuomitsi voimakkaasti maailman välinpitämättömyyden Bosnian kansanmurhaa kohtaan. Edelmanin suhtautuminen sionismiin oli yhä varauksellista ja hän suututti Israelin median elokuussa 2002 avoimella kirjeellään palestiinalaisten taistelujärjestöjen johtajille ja sotilaille vaikka siinä tuomitsi siviileihin kohdistuvan terrorismin. Vanhan getossa taistelleen kapinallisjohtajan veljellinen tapa puhutella palestiinalaismilitantteja oli monille liikaa.

Marek Edelmanin Getto taistelee on tänään ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Juutalaisvastaisuus, antisemitismi, on nousussa ympäri maailmaa, Eurooppaa ja myös Suomessa. On tärkeää tuntea holokausti, jossa liki kuusi miljoonaa juutalaissyntyistä eurooppalaista murhattiin, heistä suuri osa oli puolanjuutalaisia. Toisekseen ajankohtaisuutta lisää Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, johon liittyy kansanmurhan piirteitä. Se muistuttaa pelottavalla tavalla toisen maailmansodan tapahtumia.

Israelin kansallisessa identiteetissä Varsovan geton kansannousun muistolla on pysyvä merkitys. Juutalaisten kansanmurhan uhrien ja sankareiden muistopäivää Jom hašoaa vietettiin 2023 kansannousun 80-vuotismuiston merkeissä. Muistopäivä sijoitettiin alun perin lähelle kansannousun vuosipäivää. Varsovan geton kapinan korostaminen ei kuitenkaan saa hämärtää sitä tosiasiaa että joissain muissakin getoissa ja jopa keskitysleireillä kapinoitiin, ja juutalaisten miesten ja naisten rooli partisaanisodassa saksalaisia vastaan oli merkittävä.

Päätän tämän esipuheen kirjasen ensimmäisen painoksen esipuheeseen, jonka kirjoitti Zofia Nałkowska. Zofia Nałkowska (1884-1952) oli maineikas puolalainen prosaisti, näytelmäkirjailija ja esseisti. Hän toimi sotienvälisenä aikana Puolan kirjallisuusakatemian johtajana. ”Minä en tuntenut tämän kirjasen nuorta kirjoittajaa, yhtä juutalaisen kansannousun johtajista. Hän toi minulle koneella kirjoitetun kopion, ja minä luin sen heti paikalla, kykenemättä keskeyttämään lukemista hetkeksikään. ”Minä en ole kirjailija”, hän sanoi. ”Tällä ei ole kirjallista arvoa.” Ja kuitenkin tämä epäkirjallinen kertomus saavuttaa jotakin mitä kaikki mestariteoksetkaan eivät tee. Sillä se muodostaa vakavin, tarkoituksenmukaisin ja karuin sanoin todisteen joka on yksinkertainen ja eleetön kertomus yhteisestä uhrista, sen koko kaaresta. Se on myös aito todiste periksiantamattomuudesta ja moraalisesta voimasta joka kesti rikkumatta läpi ihmiskunnan suurimman murhenäytelmän. ”

 

Tampereella huhtikuussa 2023, 80 vuotta Varsovan geton kansannousun jälkeen

Aulis Kallio

 

Aulis Kallio (s. 1956) on tamperelainen vapaa toimittaja ja tietokirjailija, jolta on julkaistu mm. Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet (2020).

 

 

auliskallio
Tampere

Moro! Olen -56 syntynyt vapaa toimittaja ja tietokirjailija Tampereelta. Olen avustanut Yleä, Aamulehteä, Ny Tidiä, mutta juttujani on julkaistu myös Kanavassa ja Parnassossa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto Tampereen yliopistosta, aineyhdistelmässä mm. valtio-oppi ja yleinen historia. Filosofian maisterin tutkinto jäi yleisen historian gradua vaille.
Neuvostototalitarismin ja suomettumisen aikaan toimin Itä-Eurooppa-solidaarisuusryhmän vetäjänä. Kiinnostus ns. itäiseen Eurooppaan on jäänyt. Liettuan asioita olen seurannut ja koonnut kirjoiksikin: Liettuan vaikea vuosisata 1918-2018- ja liettualais-juutalaiset suhteet ilmestyi 2020. Keväällä 2023 ilmestyi kääntämäni ja saatetekstillä varustamanani Marek Edelmanin muistelmateos: Getto taistelee. Varsova 1939-43 ( Palladium)
Juutalaisuus kiinnostaa minua monimuotoisena kulttuuriperinteenä ja olen myös Israelin tukija vaikka kannatan myös palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon. Nuorena harrastin myös Latinalaista Amerikkaa. Olen SDP:n äänestäjä isän puolelta ainakin kolmannessa sukupolvessa. Kuulun Tampereen katolliseen seurakuntaan. Kirjoitan sekä Puheenvuoroon että Vapaavuoroon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu