”Anna tunturin selvittää, kuka viereesi jää” "Kun kaukana on kaikki muu Ja kun päättyvät pitkospuut, Kuka rinnallas ruikuttaa Takaisin mennä saa." Näin neuvotaan kappaleessa "Ystävän laulu", joka…
Joulumuorilta vielä toivotus alkaneelle vuodelle Tässä ohjeita uuteen vuoteen lounaismurteella. Ohjeet on kirjoittanut lounaissuomalainen murrerunoilija Heli Laaksonen. Viimeisenä ohjeena neuvotaan pitämään huoli annetuista sydämistä . Uure…
Joulu on jo ovella Joulumuori on meillä hoitanut aikoinaan myös joulupukin virkaa. En koskaan edes yrittänyt uskotella pojallemme tarinaa oikeasta joulupukista, mutta tällainen pieni näytelmä…
Joulumuorin pieni tonttujuttu Joulun rekvisiittaan kuuluu myös punainen tonttulakki kilikelloineen. Joulutonttuja esintyy koulujen kuusijuhlissa ja aikuisten pikkujoulujuhlissa. Joulukorteissa ja mainoksissa joulutonttu on yleinen aihe.…
Kesämuistoja Saaristomereltä Kuvat ovat 80-luvulta, jolloin vietimme kesälomat saaristossa purjehtien. Kuvat on ottanut Seppo Häkkänen.
Tuntemattoman setäni muistolle Tänään vietetään talvisodan päättymisen muistopäivää. Sodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Talvisodassa kalleimman uhrin, oman henkensä isänmaan puolesta, joutui antamaan myös…
Toiveet vuoden vaihtuessa "Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen. Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä…
Kotikuusen edustustehtävä Turun tuomiokirkon eteen pystytettiin tänäkin vuonna joulukuusi. Ensimmäisen kerran paikalle pystytettiin joulukuusi vuonna 1900. Kuuselle on tarkat vaatimukset: sen tulee olla…