Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen apuun Tämä juttu on varmasti vielä ajankohtainen vaikka tästä oli puhetta vuosina 2019-2020. Vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa aika paljon mutta siinä on jännä…
Yksinäisiä ihmisiä taitaa olla liikaa palvelukodeissa Kesän ja syksyn aikana koronatilanne on hieman helpottunut mutta se on pahentanut joitakin ongelmakohtia liikaa kuten seuranpuute palvelukodeissa ja rajoitteet työtoiminnassa.…
Muumeille toinen satupuisto?! Olen monet kerrat vaikuttunut Lapinlahden vanhan sairaala-alueen nykykäytöstä ja minäkin olen sillä kannalla että sen toiminta saisi jatkua nykyisten toimijoiden avulla.…
Sijoittajille on taidettu antaa liikaa ylivaltaa On monia sijoitusyhtiöitä jotka tekee jotain hyvää ja on myös niitäkin jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa. Joissakin kunnissa sijoittajille on taidettu antaa…
Korona pisti työtoiminnan tauolle Ensin tulee lieto talvi ja nyt vielä korona, ne tuntui mullistavan mun maailman henkilökohtaisesti sillä niitä asioita en ole koskaan aikaisemmin…
Tauoton istuminen riskialtiista Istumisen vaaroista on puhuttu aika paljon mutta tauton istuminen on sellainen asia jota jokainen ei varmaan haluaisi kokeilla. Täytyyhän ihmisen liikkua…
Luovuus ei jätä rauhaan Joskus tuntuu siltä ettei luovuus jätä minua rauhaan kun ei mikään ihme etten saa aina unta. Olen ollut pienestä lähtien kova…
Takkuileeko muisti Muistin takkuiluun voi liittyä muitakin syitä kun pelkästään muistisairaudet. Elämän eri vaiheet, työtahti ja väsymys ovat myös eräitä syitä muistin takkuiluun.…
Hyvä onni voisi tulla Kuten yksi paikallinen trubaduuri on sanonut "Oikopolkuja ei voi onneen raivata" onni ei tule etsimällä vaikka kuinka yrittäisi etsiä. Esimerkiksi minä…
Kolme elementtiä On kolme asiaa joita ilman en eläisi: Kirjoittaminen on kuulunut elämääni lapsesta lähtien, tosin olen alkanut 19-vuotiaana tajuta että kirjoittamisen suhteen…