Nykyisiä mainontatapoja tulisi muuttaa ihmisten hyvinvoinnin vuoksi

Monet eri tutkimukset eri maissa ovat todenneet mainonnan tekevän meistä onnettomampia. Esimerkiksi Harvard Business Review mainitsee, että mitä enemmän rahoja on jossain maassa käytetty mainontaan, sitä vähemmän tyytyväisiä sen maan asukkaat ovat. Tuleeko tämä kuitenkaan kenellekään yllätyksenä?

Omalta osaltaanhan se tietenkin taitaa myös todistaa mainonnan toimivuuden. Mitä tyytymättömämmiksi mainonta meidät tekee, sitä enemmän yritämme hamuta elämäämme varsinkin materiaa. Näkemämme mainokset saavat meidät siis kaipaamaan asioita joita meillä ei ole tai joita emme voi saada, silloinkin kun se ei olisi muuten edes käynyt mielessämme. Onkohan tämä millään tapaa eettistä?

Ei ainakaan minun korvaani kuulosta siltä, että olisi. Toisaalta, onko se yksinään mainonnan ja mainosfirmojen vika, että näin on? Eikö ihan yhtäläinen syypää löydy ylipäänsä yhteiskunnastamme, joka aina kannustaa haluamaan enemmän, sen sijaan, että olisimme tyytyväisiä siihen mitä meillä on?

Sama juttuhan on silloin ylipäänsä sosiaalisen mediankin kanssa, vaikkei vastaan tulisi mainoksen mainosta. Näemme Instagram-kuvien kautta kuinka lujaa ja onnellisesti tutuillamme menee, ja masennumme verratessamme omaa muka-mälsää elämäämme siinä vieressä. Vaikka tajuammekin näiden kuvien olevan pitkälti pelkkää lumetta ja vain osa totuutta, teemme silti itsellemme näin! Jostain syystä emme osaa olla vertailematta itseämme muihin, ja siksi meitä alkaa myös himottaa se uusi auto tai jokin muu huippuhieno tuote, mitä juuri nyt eri kanavilla mainostetaan.

Mikä sitten voisi tämän näennäisen ulkopuolisista syistä nousevan riittämättömyyden tunteen korjata? Ensimmäinen ajatus ja idea voisi tietenkin olla mainosten poistaminen keskuudestamme kokonaan. Mutta eikö näin ollen pitäisi sulkea myös kaikki sosiaalisen median kanavat? Ja varmaan monta muutakin juttua joutuisi saman giljotiinin alle, kuten tietynlaiset lehtiartikkelit ja tv-ohjelmat.

Eikö täten paljon kaikkia hyödyttävämpi vaihtoehto olisi enemmänkin muokata vaikkapa tapoja, joilla käytämme sosiaalista mediaa tai kulutamme mainontaa? Esimerkiksi voisimme ainakin muuttaa mainontaa niin, että olisimme vähemmän altistuneita sille. Eli mieluummin kehittelisimme roll up – bannerimainoksia kauppakeskuksiin ja kauppoihin, kuin pyörittäisimme mainoksia radiossa joka kymmenes minuutti.

Ja jo pelkät liikelahjat logolla varustettuna, niin yritys- kuin yksityisasiakkaille, saattavat jättää asiakkaalle yrityksestä positiivisemman vaikutelman kuin jatkuvat yhteydenpitoyritykset puhelimitse tai sähköpostitse. Eikö tämäkin voisi olla yksi kohdennetun mainonnan taktiikka, joka onkin jo suuressa käytössä etenkin sosiaalisessa mediassa. Myös kohdennetussa mainonnassa on omat sudenloukkunsa, koska se ei todellakaan poista materiaviettiämme, mutta niissä tapauksissa sentään ympäröisimme itsemme mainoksilla, joista voisi oikeasti olla meille hyötyä, aina uusien urheiluvarusteiden hankinnasta uusiin huonekaluihin. Kuluttajallehan kohdennettu mainonta vielä tässä vaiheessa vaikuttaa tietenkin pelottavalta, saa ajattelemaan ja pelkäämään, että meitä suurin piirtein stalkataan. Tässä olisi kuitenkin yksi hyvä tulevaisuuden suuntavalinta monelle yritykselle mitä tulee mainontaan, sen sijaan, että mainoksia tungetaan joka nurkkaan ja lähinnä onnistutaan ärsyttämään tai väsyttämään kuluttajia, joita sen sijasta olisi toivottu uusiksi asiakkaiksi.

Mainosyritykset saattaisivat kärsiä tästä, mutta muutenhan yrityksetkin mahdollisesti vain hyötyisivät, sillä rahaa säästyisi kun mainontaa skaalattaisiin vähän pienemmäksi, tai ainakin erilaiseksi. Miksei näin olla vielä tehty vaan nimenomaan yritetään saada sitä omaa tuotetta näkyville kymmenen eri mainoskanavan kautta?

Vuorovastaisesti meidän kuluttajienkin tulisi suhtautua kriittisemmin myös omiin tunteisiimme ja käyttäytymistapoihimme, eikä vain sohia syyttäviä sormia mainoksien suuntaan. Yhteiskunnassa on vikansa, mutta eikö jokainen meistä ole osansa sitä, ja näin ollen kykeneväinen muokkaamaan sen ajattelutapoja?

Jos nyt kuitenkin kokeilisimme vähentää mainonnan määrää ja samalla kehittää omia ajattelutapojamme, kuinka nopeasti mahtaisimmekaan olla jo onnellisempaa kansaa?

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu