”Huono tyttö” on romaani irakilaisista

Luin tositapahtumiin perustuvan kirjan

Sara Al Husaini: Huono tyttö (Like, 2023).

Kirjoittaja vietti lapsuutensa Kuopiossa. Perhe saapui Irakista kiintiöpakolaisina. Hän oli kuukauden vanha, kun perhe saapui Suomeen. Häntä kohdeltiin suomalaisessa koulussa eri tavalla kuin muita lapsia. Hän pohti, miksi muut lapset eivät käytä huivia, vaikka hänen piti käyttää. Hänen veljensä saivat perheessä eri oikeudet kuin hän. Sama asia näkyi muissakin irakilaisten perheissä. Tytöt eivät olleet yhtä arvokkaita kuin pojat. Tytöillä oli perheen antamat säännöt, jotka olivat erilaiset kuin poikien säännöt.

Kun kirjoittaja oli vanhempi ja asui omassa asunnossaan, hän kutsui eräänä päivänä äitinsä kylään. Hän kertoi, ettei usko (Allahia) ja aikoo lopettaa huivin käytön. Hän kohtasi rajun reaktion, joka ulottui myös perhepiirin ulkopuolelle. Muslimeista koostunut kaveriporukkani hylkäsi minut, Al Husaini sanoi. Tämä on kerrottu tuossa kirjassa.

Hän katui ja palasi perheen pariin alkaen taas käyttää huivia. Myöhemmin vanhemmat ehdottivat lomamatkaa Irakiin. Hänen veljensä vakuutti, että tuskin mitään vakavaa tapahtuisi, kun hän epäröi.

Tuolloin 23-vuotiaan Al Husainin aikoi palata kuukauden kuluttua Suomeen. Sen sijaan hänen piti mennä oman perheensä painostamana naimisiin serkkunsa kanssa. Aviomies oli etukäteen hänelle valittu. Hän kieltäytyi koko ajan ajatuksesta. Kirjoittajasta tuli kuitenkin pakkoavioliiton uhri.

Kirja kertoo mielenkiintoisesti tästä aiheesta. Al Husaini pääsi takaisin Suomeen ja sai vaikeuksien jälkeen avioliitostaan ja miehestään eron. Kirjasta voi lukea, kuinka vaikea tuo prosessi oli ja mitä suomalainen lakiasiantuntija hänelle neuvoi.

Kirja on kirjoittajansa esikoisromaani. Se kiinnostaa varmaankin muista kulttuureista ja maahanmuuttajista kiinnostuneita ihmisiä. Luin kirjan läpi yhdessä päivässä alusta loppuun. Se tempaisi mukaansa.

 

 

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista ja kirjallisuudesta. Lisäksi luen joskus runoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu