Aaro Hellaakosken elämäkerta ja runoja
Runoilijan kouluikä ja opiskelu yliopistossa
Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli Oulun Suomalaisen Klassillisen Lyseon luonnonhistorian ja maantiedon opettajan Antti Rietrikki Helaakosken ja ompelijatar Aina Maria Lindmanin vanhin lapsi. Perhe muutti vuonna 1905 pariksi vuodeksi Turkuun, mutta palasi sitten Ouluun. Hänen nuorempi sisarensa oli Aira Helaakoski, josta tuli taidemaalari. Perheeseen syntyi toinenkin poika, mutta hän kuoli pienenä.
Kun perheen isä sai vuonna 1912 Tampereen lyseon vanhemman lehtorin viran, Aaro jäi Ouluun kummitätinsä luokse suorittamaan opintojaan. Monenlainen urheilu oli hänelle mieluista, kuten uinti, hiihto ja pyöräily. Hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1913 yksityisesti erottuaan sitä ennen omasta halustaan koulusta (Oulun Suomalainen Klassillisesta Lyseosta).
Helaakoskien suku oli lähtöisin Pohjois-Pohjanmaalta, Pyhäjoen pitäjästä. Helaakosken suvannon mukaan nimetyn talon asukkaiden sukunimi pysyi suvussa. Kuitenkin Aaro lisäsi ensimmäisen runokokoelmansa ”Runoja” kanteen sukunimeen yhden l-kirjaimen lisää, joka jäi pysyväksi nimen muodoksi.
Hellaakoski seurasi isänsä Antin jalanjälkiä valitsemalla Helsingin yliopistossa saman tieteenalan, mm. maantiedettä ja eläintiedettä. Myös hän valitsi työkseen opettajan uran. Yhteistä olivat luonteenpiirteet, persoonalliset opetusmenetelmät ja ennen kaikkea halu vastustaa luutuneita käsityksiä. Hänen kenttätyönsä suuntautuivat Saimaan vesille 1915, ja laudaturtyön aiheena oli ”Saimaan järvialtaan entisistä vaiheista ja entisistä sekä nykyisistä rantamuodoista”. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1919. Hellaakoski väitteli 1928 tohtoriksi geologian alalta aiheesta ”Puulan järviryhmän kehityshistoria”.
Työskentely erilaisissa tehtävissä
Ennen vakinaista virkaa hän toimi tilapäisenä opettajana Tampereen lyseossa, Terijoen keskikoulussa ja Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa. Vuodesta 1927 alkaen Hellaakoski toimi luonnonhistorian ja maantieteen opettajana Helsingin suomalaisessa tyttölyseossa (myöhemmin nimellä Tyttönormaalilyseo). Hän oli tuossa koulussa alansa yliopettajana vuodesta 1935 lähtien vuoteen 1952 asti.
Maantieteen opetusmenetelmiä kehittääkseen Hellaakoski piti aiheesta esitelmiä ja laati koti- ja ulkomaisiin alan lehtiin artikkeleita. Hän oli myös Helsingin yliopistossa maantieteen dosenttina 1930 – 1949. Hellaakoski toimi vakinaisena taide- ja kirjallisuusarvostelijana monissa suomalaisissa lehdissä.
Aaro Hellakosken oma perhe
Kesällä 1921 Aaro Hellaakoski tutustui Hirvensalossa kuvanveistäjäystävänsä Wäinö Aaltosen sisareen Lempi Aaltoseen. He menivät naimisiin vuonna 1924.
Perheeseen syntyivät lapset Katri vuonna 1925 ja Eero vuonna 1929.
Hellaakosken vaikea persoonallisuus edellytti puolisolta valtavaa sitoutumista. Kun runoilijan aivoissa pyöri levottomia ajatuksia eikä runoa saanut puetuksi sanalliseen asuun, puolison myötäeläminen auttoi. Kesäpaikasta tuli yhä tärkeämpi levon ja rauhan tyyssija talven opetustyön jälkeen.
Runous
Aaro Hellaakoski sai nuorena virikkeitä runoihinsa Aleksis Kiveltä (1834-1872), englantilaiselta William Shakespearelta (1564-1616) ja ruotsalaiselta Gustaf Frödingiltä (1860-1911). Ensimmäinen kokoelma ”Runoja” ilmestyi vuonna 1916.
Seuraavan runokokoelman ”Nimettömiä lauluja” sopimuksen allekirjoituspäivänä tammikuussa 1918 syttyi kansalaissota/sisällissota. Hellaakoski joutui jäämään Tampereelle punaisten puolelle vasten tahtoaan. V. A. Koskenniemi arvosteli tuon toisen kokoelman myönteiseen sävyyn. Kolmas kokoelma oli nimeltään ”Me kaksi” ja se ilmestyi vuonna 1920.
Neljäs teos ”Elegiasta oodiin” ilmestyi vuonna 1921. Se on omistettu tulevalle vaimolle Lempi Aaltoselle, johon Hellakoski oli rakastunut. Näissä runoissa esiintyy vapaata mittaa, rytmiä ja kuuloelämyksiä. Kokoelma ”Maininki ja vaahtopää” vuonna 1924 on välivaihe kohti tunteiden selkiytymistä.
Perheen perustaminen, opetustyö ja tutkimukset väitöskirjaa varten rajoittivat tämän jälkeen runoilua. Sen jälkeen julkaistiin vuonna 1928 ”Jääpeili”, joka oli tuon kesän loistava huipennus kirjallisella alalla. Hellakosket lomailivat silloin Sääksmäen Kalalahdessa taiteellisissa ystäväpiireissä. Kokoelman myynti jäi sen hyvästä tasosta huolimatta heikoksi, koska vain harvat kriitikot ymmärsivät sen arvon. Sen kesän jälkeen oli runojen julkaisemisessa pitkä tauko.
Hellaakoski palasi myöhemmin taas runouden pariin. Sotien aikana ilmestyi ensin ”Vartiossa” vuonna 1941. Sen alanimike on: runoja sodan vuosina. Seuraava teos oli ”Uusi runo” vuonna 1943. Seuraavana oli ”Huojuvat keulat” vuonna 1946. Sen kritiikissä sanottiin mm.: ”Näiden runojen maailma on hyvin laaja, hyvin monivivahteinen, ulottuu pienistä jokapäiväisistä tapahtumista maailman kaikkeutta, sen salaista elämää käsittäviin ajatuksiin ja tunnelmiin”.
Vuonna 1949 ilmestyi kokoelma ”Hiljaisuus”. Arvosteluissa sanottiin mm.: ” Hiljaisuus on läheistä sukua edellisille kokoelmille Uusi runo ja Huojuvat keulat, mutta merkitsee samalla askelta eteenpäin (kirj. Lauri Viljanen)”. Tuon kokoelman tärkein teema on luonto. Sitä seurasi vuonna 1952 kokoelma ”Sarjoja”, jossa on yhdeksän laajaa runoelmaa.
Runoilijan kuoleman jälkeen koottiin hänen muista runoistaan julkaistavaksi postuumisti runokirja ”Huomenna seestyvää”. Se julkaistiin vuonna 1953.
Kuva 1. Runoilija Aaro Hellakoski. Kuvan lähde on vihdinuutiset.fi.
H E L L A A K O S K E N R U NO J A
Meren tuska kokoelmasta ”Elegiasta oodiin (1921)”:
Nousevat laine ja laine
rantaan laakeaan.
Ulapan tuskaisin paine
ajoi ne pakenemaan,
tunto niin ahdistavainen,
raskas, kuin lyijyä ois,
muodoton painajainen,
josta ei pääse pois.
Aallot, ne rannan kohtaa
rynnäten, särkyen.
Pakene! – tuska johtaa
takaa ahdistaen.
Idästä lännen ääriin
kohina lohduton.
Alku vie alutta-määriin,
loputon loppu on.
Tuuli rantoja pyyhkii.
Kivikot vaahtoaa.
Särkyvät aallot nyyhkii,
nyyhkii meri ja maa.
——
Tyranni kokoelmasta ”Jääpeili” (1928)”:
Tuli pikkuprinsessa maailmaan,
isä kynsi korvallistaan
että mikä tuon lienee tuonutkaan
tähän aivan talven niskaan;
tuli sangen alasti pakkaseen
ja alkoi sen jeremiaadin,
joka turvaa itkun tyrskeeseen
ja merkitsee: minä vaadin.
Sitä kuunnellessa sietää kait
isäraukan raapia niskaa
– tuo tulokas laatii uudet lait
ja entiset syrjään viskaa.
Voi sinuas, tyranni pikkuinen;
olet mahtaja aikamoinen,
sun valtas on kaksinkertainen:
olut kuopus ja esikoinen.
——
Itkevä Jumala kokoelmasta ”Uusi runo (1943)”:
Jumala, silmilläni
näinhän, näin sinut kokonaan.
Olethan vierelläni,
vierellä verisen maan,
jonka on kyntänyt kauhu
syviin viilloksiin,
josta on vainon sauhu,
tuhannet sortuvan templin pauhu
kohonnut korkeuksiin.
Tuskin jaksanet muistaa
kuin soi kunnias ylistys.
Hartioitas puistaa
hiljainen nyyhkytys,
aivan niin kuin meitä
ympärilläsi sun,
maahan lyyhistyneitä,
rujoiksi lyötyjä, tyrmistyneitä
ympärilläs sun.
Nostaen raskaan pääsi
tuijotat pilviin, kauas pois,
niin kuin ylempääsi
jotain siellä ois
valtaa, rukoiltavaksi
jumalan pyhäisen.
Ristit kätesi kaksi,
huohotat, painuen kumaraksi:
tätä en tahtonut, en.
——
Kevään kuuntelua kokoelmasta ”Hiljaisuus (1949)”:
Toukokuisen sateen suhu
vaiennut on kokonaan.
Tuulikaan ei vielä puhu
oksaan kimaltelevaan,
jossa vaiti aukeavat
silmut ilmaan tyveneen,
lehdenkärjet kurkottavat
nyt jo hiirenkorvineen
kuullakseen: huokuu herkin
hengin hyrinät jo suun
kunnes lauluun alkumerkin
antaa lintu toukokuun.
Kaksi runovideota:
Video 1. Matti Lehtinen lausuu Aaro Hellakosken runon ”Hauen laulu” kokoelmasta Jääpeili (1928). Äänite on vuodelta 2015.
Video 2. Anne Nielsen lausuu Aaro Hellakosken runon ”Tanssilavalla” kokoelmasta Huojuvat keulat (1946). Äänite on vuodelta 2020.
Kommentit (0)