Aila Meriluodon runoja
Aila Meriluoto (1924-2019) valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1943. Hän julkaisi 22-vuotiaana ensimmäisen runokokoelmansa ”Lasimaalaus” vuonna 1946. Teos sai kriitikkojen kiitokset ja oli myös kaupallinen menestys. Se osui suoraan sodasta selvinneen sukupolven sydämeen.
Aila Meriluoto solmi 1948 kirjailija Lauri Viidan kanssa avioliiton, joka kesti kahdeksan vuotta. Lasimaalaus ja seuraava kokoelma ”Sairas tyttö tanssii” (1952) ovat perinteistä runoutta, mitallista ja loppusoinnullista. Perinteinen on myös runojen naiskuva. Meriluoto joutuikin kantamaan unelmoivan runotytön imagoa vuosikausia vaikka vastusti sitä itse aktiivisesti. Aila Meriluoto asui viimeksi Helsingissä. Hän avioitui vuonna 1979 kansantaloustieteilijä, professori Jouko Paakkasen kanssa.
Hänen muita runokokoelmiaan ovat
Pahat unet, 1958. Portaat, 1961. Asumattomiin, 1963. Tuoddaris, 1965. Silmämitta, 1969. Elämästä, 1972. Kootut runot, 1976. Varokaa putoilevia enkeleitä, 1977. Talvikaupunki, 1980. Ruusujen sota, 1988. Kimeä metsä, 2002. Kootut runot, 2004. Miehen muotoinen aukko, 2005. Tämä täyteys, tämä paino, 2011.
Näiden lisäksi hän on julkaissut kolme romaania ja neljä lastenkirjaa. Hän kirjoitti myös elämänkertakirjan ”Lauri Viita, legenda jo eläessään”, 1974.
Panu Rajala on kirjoittanut runoilijasta kirjan ”Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta”, 2010.
Meriluodon ja Viidan taiteilija-avioliitosta on tehty Heikki Kujanpään ohjaama näytelmä ”Putoavia enkeleitä”. Kujanpää ohjasi myös samannimisen elokuvan, jonka ensi-ilta oli 5.12.2008. Elokuvassa Meriluotoa näyttelivät Elina Knihtilä ja Elena Leeve.
Kuva 1. Runoilija Aila Meriluoto nuorena vuonna 1961. Kuvan lähde on mtvuutiset.fi.
Aila Meriluodon runo hänen ensimmäisestä kokoelmastaan Lasimaalaus (1946):
Yön kämmenellä
Pientä on kaikki yön kämmenellä,
pientä meret ja vuosisadat,
tornit päivällä pystytetyt,
pieniä ihmisten matavat joukot…
Hetkeksi päivään päästyänsä
silmiään sokkoina siristävät:
vääntynein muodoin kaikki seisoo,
vääriä peilejä kaikkialla.
Katsovat kättään ja sanovat: vahva.
Katsovat työtään ja sanovat: suuri.
Mutta yön kämmen on alati auki.
Vähenee päivä ja päivän valta.
Kasvavat totuudet syvyyksistä.
Kuljet polkua yötä kohden,
pieneksi käyden ja vastustamatta.
Pieneksi kaikki käy ympärilläs,
tiet sinun polkemas, takomat tornit,
pientä on ”minä” ja ”minne” ja ”miksi”.
Valmiina astut yön kämmenelle.
———-
Runo kokoelmasta Kimeä metsä (2002):
Kompastun mattoon
mennen tullen.
Joku ei ole viitsinyt oikaista.
Joku ei ole viitsinyt imuroida.
Lattiassa on verta tai konjakkia.
Mennen tullen.
Minä kompastun paitsi mattoon
myös sanomalehtikasoihin
myös roskapusseihin
myös mieheeni
myös itseeni.
Myös elämiseen ylipäänsä
mennen tullen.
Jalkoihin, ajatuksiini,
vihaani, vihaani.
Hyvä on: rakkauteeni.
Tullen. Ja mennen.
—
”Kuningatar” on Aila Meriluodon runo lausuttuna:
Video 1. Alila Meriluodon runo ”Kuningatar”. Lukija on Eeva-Maria Söderberg (kesto 4.24).
Runo kokoelmasta Lasimaalaus:
Kahlaajatyttö
Kahlasin veteen miettivin jaloin.
Katselin kauan. Nähdä aloin.
Ehtoo läheni aaltojen myötä
paeten jäljessä-liukuvaa yötä.
Tyyntyi läike ja kuvasti saaret,
taivaan, rannat, kaislojen kaaret.
Kaiken omistin, kuin vedenpinta.
Kirkasta rauhaa, hiljaisinta …
Katsoin sieluuni, katsoin eteen. –
Solahti vieras airo veteen:
mies tuli soutaen selkiä pitkin.
Kuvastin särkyi. – Aamulla itkin.
Video 2. Aila Meriluodon runo ”Kahlaajatyttö” Kaj Chydeniuksen säveltämänä. Laulaja on Oona Airola (kesto 1.13).
Runo kokoelmasta Kootut runot:
Jälkeenpäin
Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
– ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa.
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmistä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla lauennut lie.
Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen.
– – –
”Jälkeenpäin” on seuraavassa lausuttuna (Lausuja Aila Meriluoto näkyy videolla):
Video 3. Aila Meriluoto lausuu itse runonsa ”Jälkeenpäin” lyhennettynä (kesto 0.41).
Video 4. Aila Meriluodon runo ”Jälkeenpäin” Toni Edelmannin säveltämänä. Osa säkeistöistä kerrataan. Laulaja on Eija Ahvo (kesto 4.36).
Runo kokoelmasta Lasimaalaus:
Kakskymmentä suvea
Kakskymmentä suvea sulta sain,
oi elämä. Itkenkö? En!
Kakskymmentä suvea omistain
minä kuljen iloiten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie,
joka polveillen, joka kisaillen vie
läpi suven viimeisen.
Kakskymmentä suvea sulta sain.
Soit rikkaasti, rikkaasti sen:
valon, varjon välkettä, tuulta vain
ja nuppujen runsauden.
Mitä siitä, jos eivät ne aukeakaan,
mitä siitä, jos ylitse vaalean maan
nous pilvi jo hirmuinen!
Kakskymmentä suvea sulta sain…
Jos sentään – itkisin,
älä huoli: se on pisar kastetta vain,
kuin kaste se haihtuukin!
Ah, helppoahan, niin helppoa ois
kakskymmentä suvea antaa pois
käsin nuorin ja ehdottomin!
Video 5. Aula Meriluodon runo ”Kaksikymmentä suvea” Kaj Chydeniuksen sävellyksenä. Laulaja on Terttu-Anneli Ulenius (kesto 1.28).
Runo kokoelmasta Lasimaalaus:
Kesäyö
Ja tyttönen seisoi yksin,
ypöyksin kunnaallaan
ja lauloi kirkkaasti, houkuttain
yli himmenevän maan:
– Oi armaani, missä oot?
Ja kuunteli … Latvansa nostain
yötaivaan kalpeuteen
puut vaiti jäivät.
Mut kaiku vitkalleen:
– Oi armaani, missä oot!
Surunkuulain silmin katsoivat
vedet syvältä, juurilta kukkulain.
Yhä kuunteli hän, yhä kuunteli hän –
voi kaiku vain:
– Oi armaani, missä oot!
Ei värettä tuulen hiljenneen.
Puut seisoivat varpaillaan
ja vartoivat. Yli metsän ja veen,
yli kuuntelevan maan
yhä etsi kaiku – ja sammui
suon laitaan etäiseen:
– … missä oot!
Vaan syvällä korvessa, minne ei soinut
enää ääni, ei henkäys vaimeinkaan,
pois vaelsi armas matkallaan,
ei kuullut, ei kääntyä voinut,
ei palannut milloinkaan.
Video 6. Aila Meriluodon runo ”Kesäyö II” Kaj Chydeniuksen sävellyksenä. Laulaja on Taru Nyman (kesto 2.34).
Kommentit (0)