Anna-Mari Kaskisen runoja

Luin peräkkäin 10 Anna-Mari Kaskisen kirjoittamaa runokirjaa. Merkitsin vihkoon niiden runoista mielestäni parhaimpia tai minua koskettavia. Jonkin ajan kuluttua kävin läpi poimimani runot tehdäkseni lopullisen valinnan. Minua ohjasi enemmän runoihin oma tunteeni kuin niiden muoto ja oma järkeni. Näistä kirjoista valitsin tällä tavalla seuraavat kahdeksan runoa teille luettavaksi.

Runot 1 ja 2 ovat kokoelmasta ”Minä en sinua unohda”, 2001:

Kuihtuvaa kosketa

Hiljaa vahvista meitä, / rakas Vapahtaja,

meidät rauhalla peitä, / kuihtuvaa kosketa.

Tunnet levottomuuden, / tiedät vaikeudet.

Toivon antaa voit uuden, / meidät kun ravitset.

Anna kansasi kuulla: / syntisen hyväksyt.

Puhu Henkesi suulla / sydämissämme nyt.

Murtui kuoleman muuri. / Tavoitit eksyneet.

Kiitos, Herramme suuri, / kaikesta minkä teet.

Kuin sade, kuin lumi

Kuin sade, joka laulaa, / niin kiittää tahtoisin,

kuin ruska, joka hehkuu / värein tuhansin.

Kuin lumi, joka hohtaa / ja menneen verhoaa,

niin tahdon minä laulaa / ja kiittää Jumalaa.

Kuin tunturien tuuli / soi yllä erämaan

ja tarttuu riekonmarjaan / ja kurjenkanervaan,

maan pintaan, alas aivan / myös armo laskeutuu

ja Vapahtajan käsi / luo heikon ojentuu.

—

Runo 3 on kokoelmasta ”Enkeleitä matkallesi”, 2003:

Tahtoisin olla herkkä / kuin sitruunaperhonen,

kuin lempeä kesätuuli, / jotta toisia loukkaa en.

Tahtoisin olla nöyrä / kuin routainen syksyn maa,

kuin rohkea muuttolintu, / joka uskossa vaeltaa.

Mutta en ole vahva / ja nöyrä en ensinkään.

Luovun kun vaikeus kohtaa, / usko katoaa hämärään.

Jumala, voimia anna, / tuo luottamus sydämeen.

Enkelin siivillä kanna / minut iloon ja vapauteen.

—

Runo 4 on kokoelmasta ”Jos jäisi yksi sana”, 2007:

Lähdetkö kanssani matkaan /lapsuuden puutarhaan?

Köynnösten peittämä portti / vielä on raollaan.

Siellä on koti ja kehto, / korkea vaahterapuu.

Rehevä viidakkolehto / eteesi avautuu.

Siellä on sammakkolampi, / pelto ja perunamaa.

Tahdotko kanssani tänään / mullassa vaeltaa?

Siellä on virtaava joki / tumma ja hiljainen.

Surujen itkevä paju / kumartaa ylle sen.

Lähdetkö kanssani tänään / lapsuuden puutarhaan?

Näetkö kuihtuneet oksat / nuppuja tulvillaan?

Runo 5 on kokoelmasta ”Sydän sanoja tulvillaan”, 2010:

Kuinka erossa oleminen

voi polttaa sisintäni näin.

Miksi sydämeni on rutikuiva

ja ystävieni keskellä

unelmoin vain sinusta.

Kun viimein puhun sinulle,

tekisi mieli suuttua

ja alkaa itkeä.

Kuinka saatoit olla

poissa niin kauan?

—

Runo 6 on kokoelmasta ”Ilon poluilla”, 2014:

Saavuin surun maasta / ilon portille.

Kauan luulin, että / suljettu on se,

kauan luulin, ettei / kukaan auttaa voi,

ettei ilolaulu / enää koskaan soi.

Saavuin surun maasta, / alas painoin pään.

Väsynyt niin olin / tietä etsimään.

Istuin aivan hiljaa. / Kaiken luovutin.

Silloin kutsun kuulin. / Portin aukaisin.

—

Runo 7 on kokoelmasta ”Kanssasi enkeli”, 2015:

Surujen maahan suureen / lentääkö saattaisin,

nähdäkö siellä voisin / silmillä enkelin?

Näkisin lapsen silmät, / kirkkaat ja kysyvät:

Kerrotko, miksi murheet / mielessä pysyvät?

Kerrotko, milloin isät / palaavat sodista

ja milloin loppuu suru / lapsien kodista?

—

Runo 8 on kokoelmasta ”Jos jäisi yksi sana”, 2007:

Mitä tänään toivottaisin / aikaan uuteen, alkavaan?

Paljon antaa haluaisin: / rakkauden kasvumaan,

kärsivällisyyden kielen, / ymmärryksen taitoa,

hellän, oivaltavan mielen, / ystävyyttä aitoa.

Vielä antaa haluaisin / virkistyksen hetkiä,

sylillisen ojentaisin / hiljaisia retkiä

metsätielle, järvenrantaan, / autiuteen erämaan.

Piirtää saisi jäljet santaan, / palaisit taas aikanaan.

Viimeisenä tahdon antaa / lahjaksi kaikkein kauneimman.

Halki elämän se kantaa. / Se on siunaus Jumalan.

Olkoon siunaus yllä pääsi, / minne tiesi johtaakin.

Koskettakoon elämääsi / siipi taivaan enkelin.