Eino Leino: Hymyilevä Apollo ja neljä muuta runoa
Kuva 1. Kirja ”Helkavirsiä ja hymyilevä Apollo” ilmestyi vuonna 2011. Kuvan lähde on rosebud.fi.
Runoilija Eino Leino syntyi 6. heinäkuuta 1878 Paltamossa. Hän kuoli 10. tammikuuta 1916 nykyisen Tuusulan alueella. Hänen ensimmäinen julkaisunsa oli runokokoelma ”Maaliskuun lauluja” vuodelta 1896. Runoelma ”Hymyilevä Apollo” julkaistiin vuonna 1898 osana runokokoelmaa ”Sata ja yksi laulua”.
Eino Leino (oikealta nimeltään Armas Einar Leopold Lönnbohm) oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Leinon laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta.
Viimeinen julkaistu kokoelma hänen elinaikanaan oli ”Shemeikan murhe. Uusia runoja”, Gummerus, 1924.
Leinon elämästä kertoo Jaakko Pakkasvirran ohjaama elokuva ”Runoilija ja muusa” (1978). Hänen elämästään ja tuotannostaan on kirjoitettu paljon kirjoja. Suosittelen niistä mm. seuraavia
”Eino Leino – Elämän kirja, Valikoima Leinon tuotannosta”. Toim. Hannu Mäkelä, Otava 1980.
Piippo, Esko: ”Keinu, keinu Eino Leino. Lapsuus- ja nuoruustarinat”. Edico 2010.
Mäkelä, Hannu: ”Eino Leino: Elämä ja runo”. Helsinki: Otava, 1997 (3. painos 2006).
– – – – – – – – – –
Videot
1. Runo ”Hymyilevä Apollo” Aunimarjut Karin tulkintana. Sen lukeminen kestää noin 17 minuuttia.
2. Runo ”Eino Leino, Kajaanin Linna”. Sen lukeminen kestää noin 7½ minuuttia. Lukija on Matti Heikkinen. Se on Eino Leinon uran ensimmäiseksi julkaistu oma runo. Se julkaistiin Hämeen Sanomissa syksyllä 1890.
3. Runon ”Legenda” lukeminen kestää noin 1½ minuutin. Sen lukija Paula Tapiomäki.
4. Runon ”Minust´oli kuin olisi soudettu” kesto on 2 minuuttia. Sen lausuu Eeva-Maria Söderberg.
5. Runon ”Syreenien kukkiessa” lukeminen kestää 1:45 minuuttia ja sen lausuja on Eeva-Maria Söderberg.
Video 1. Eino Leinon runoelma ”Hymyilevä Apollo”.
Video 2. Eino Leinon ”Kajaanin Linna”. Kainuun Lausujat ry.
Video 3. Eino Leinon runo ”Legenda”.
Video 4. Eino Leinon runo ”Minust oli kuin olisi soudettu”.
Video 5. Eino Leinon runo ”Syreenien kukkiessa”.
Näitä syntyy harvemmin kuin yksi vuosisadassa.
Aikoinaan Leinon manttelia sovitettiin Pentti Saarikosken harteille – lähinnä Saarikoski itse.
(Saarikoski kirjoitti teoksen sarjaan Legenda jo eläessään Eino Leinosta, ei hullumpi, vaikka sitä vaivaakin jonkin verran 70-luvun vasemistoideologia.)
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan Leinon mantteli sopisi parhaiten Eeva-Liisa Mannerin harteille, vaikka hän epäilemättä olisi ollut viimeisenä sitä itselleen sovittelemassa. Mannerin runous on kestänyt mielestäni paremmin aikaa, vaikka Saarikoski oli tavallaan paljon enemmän meidän aikamme ihminen, julkisuudenkipeä narsisti. Manner inhosi julkisuutta, mikä varmasti tuntuu nykyihmisistä kummalliselta. Tosi-tv on tuottanut tusinoittain tähtiä, jotka ovat tunnettuja siitä että ovat kuuluisia.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen ajatellut että Leinon mantteli sopisi henkilölle joka olisi yhdistelmä loistavaa, spontaania riimittelijää (Reino Helismaa, Juha Vainio, Vexi Salmi), kielitaitoista laajan yleissivistyksen omaavaa, maailmankirjallisuuden tuntijaa (lisää nimet), oivaltavaa, syvällisten, filosofisten ajatusten taitavaa sanoiksi pukijaa ja kiteyttäjää (Georg Henrik von Wright, Pentti Saarikoski), terävää yhteiskuntakriitikkoa (Paavo Haavikko, Erno Paasilinna), rytmitajun mestaria (Heikki Sarmanto) sekä sosiaalista eläintä (Saarikoski…)
Tällaista virtuoosia ei liene nähty samassa persoonassa Leinon jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Manner kyllä täyttää nuo muut ehdot mutta sosiaalista eläintä hänestä eivät olisi kyllä vetäneet esiin villit hevosetkaan – hän ei halunnut. Hän oli pikemminkin yksinäinen susi.
Ehkä viime vuosisadan merkittävin suomalainen runokokoelma oli Tämä matka (1956), joka oli Eeva-Liisa Mannerin läpimurtoteos. Sen hän kelpuutti myös valittuihin runoihin, tosin vahvasti leikattuna. Kokoelmasta otettiin useita painoksia, kunnes Manner kielsi uusintapainosten ottamisen. Kustantajaa syyllistettiin siitä että runoilijan pääteos ei ole saatavilla, eikä ihmisillä ollut aavistustakaan että neiti Manner itse istui runojensa päällä ja kielsi niiden julkaisemisen. ”Miksette voi ottaa uutta painosta kahdesta parhaasta kokoelmasta, Fahrenheitista ja Pursista, niin lakkaavat ihmiset kitisemästä?” Manner kirjoitti kustantajalleen. Kompromissina Manner suostui sitten valittujen runojen antologiaan, mutta vierasti varhaistuotantoaan kovasti. Kahdesta ensimmäisestä kokoelmastaan hän ei kelpuuttanut yhtään runoa mukaan, ja läpimurtoteoksestaankin vain osan.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/kirjojen-kirja/
Ilmoita asiaton viesti
Manneria arvostan, mutta hån oli kuitenkin sielultaan ja tyyliltään ennen kaikkea modernisti. On vakea nähdä häntä nokkelana, loppusoinnullisten riimittelijänä jollainen Leino, monen muun ohella, oli.
Ilmoita asiaton viesti
Oli hän sitäkin, etenkin kokoelmassaan Kamala kissa (1976) joka oli riemastuttava yllätys vakavaan ja eettiseen runoilijaan tottuneille. Jotkut tosin jopa paheksuivatkin moista ”rallattelua”.
On muuten mielenkiintoista että Mannerin ”sielun veli” on vakavissa teoksissa hevonen ja koomisissa kissa.
Ilmoita asiaton viesti