Kirjailija Aino Kallaksen elämänkerta ja kirjallinen tuotanto

Johdanto

Tässä kirjoituksessa kerrotaan Aino Kallaksen elämänvaiheista, perheestä ja julkaisuista. Seuraavassa toisessa osassa on tarkoitus kertoa hänen runoistaan. Kolmannessa osassa kerrotaan hänen romaaneistaan ja novelleistaan, jotka ovat hänen myöhemmän maineensa kannalta tärkein osa tuotantoa.

Kuva 1. Aino Kallasta käsittelevän kirjan kansikuva. Kuvan lähde on kirjat.finlit.fi.

Aino Kallas, 1878 – 1956

Aino Kallaksen (o.s. Krohn) tuotantoon kuului runoja, novelleja, romaaneja, näytelmiä ja päiväkirjoja. Myös virolaiset pitävät Aino Kallasta omana kirjailijanaan. Hän oli virallisesti ensin Suomen kansalainen ja myöhemmin Viron kansalainen avioliiton solmimisen kautta.

Aino Krohn avioitui vuonna 1900 virolaisen Oskar Kallaksen kanssa ja muutti pois Suomesta. He muuttivat aluksi Venäjälle Pietariin ja sen jälkeen 1904 Viroon ja asettuivat asumaan Tarttoon. Avioliitossa syntyi viisi lasta:

1. Virve Ainikki Kallas-Päss, elinvuodet 1901 – 1953 (tytär: puoliso Viktor Päss)
2. Laine Ilona Määr, os. Kallas ja Poska, elinvuodet 1902 – 1941 (tytär: puolisot Jaan Poska ja Aleksander Määr)
3. Sulev Julius Kallas, elinvuodet 1904 – 1941 (poika: ei naimisissa)
4. Lembit, kuoli vauvana 1906
5. Hillar Mihkel Kallas, elinvuodet 1910 – 1978 (poika: puolisot Anna Brunton ja Aino Riitta Kallas-Björklund)

Viron menettäessä itsenäisyytensä Kallakset joutuivat kokemaan myös henkilökohtaisia menetyksiä. Ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana tytär Laine sai surmansa puna-armeijalaisen harhaluodista, ja poika Sulev teki itsemurhan venäläisten tekemien kuulustelujen jälkeen, koska ei tahtonut suostua NKVD:n palvelukseen. Lapsista myös tytär Virve kuoli ennen äitiään, vuonna 1953.

Ainon aviomies Oskar Kallas oli virolainen diplomaatti ja samalla kansanrunouden tutkija. Hän syntyi vuonna 1868 Saarenmaalla Virossa. Oskar opiskeli Tarton yliopistossa klassillista filologiaa ja sen jälkeen Helsingin yliopistossa Suomalais-ugrilaisia kieliä. Vuonna 1901 hän väitteli filosofian tohtoriksi. Oskar Kallas oli Pietarin yliopiston dosenttina 1901-1903, jolloin myös Aino asui Pietarissa. Oskar oli Tarton lukion opettaja vuodesta 1903 alkaen. Oskarista tuli 1806 Tarton tyttökoulun rehtori. Kallakset rakensivat Tarttoon huvilan, jossa he asuivat vuosina 1914-1918.

Oskar Kallas nimettiin 1918 Viron lähettilääksi ensin Helsinkiin ja vuodesta 1922 alkaen myöhemmin Lontooseen.  Paluu Lontoosta Viroon tapahtui 1934, kun Oskar jäi eläkkeelle. Hän kuoli maanpaossa ollessaan vuonna 1946 Tukholmassa. Hänen tuhkansa on haudattu Helsinkiin.

Suomen kansalaisuuden palautus

Saatuaan takaisin Suomen kansalaisuuden Aino Kallas palasi Suomeen vuonna 1953. Kansalaisuus ja Wihurin elämäntyöpalkinto olivat toistensa seurauksia. V. A. Koskenniemi ehdotti Aino Kallasta Jenny ja Antti Wihurin rahaston palkinnon saajaksi. Rahaston sääntöjen mukaisesti palkinto saatettiin myöntää vain Suomen kansalaiselle. Ainon kansalaisuushakemus pantiin vireille heti Koskenniemen virallisen palkintoesityksen jälkeen. Presidentti Paasikivi vahvisti nopeasti Aino Kallakselle Suomen kansalaisuuden ja hän saattoi palata sen jälkeen Suomeen.

Julius Krohnin suku

Aino Kallas on haudattu Hietaniemen hautausmaalle hukkumalla vuonna 1888 kuolleen isänsä Julius Krohnin sukuhautaan.

Julius Krohn (1835-1888) oli kansanrunouden tutkija, suomen kielen ja kirjallisuuden professori, runoilija ja lehtimies. Isän kuollessa Aino oli vasta 10-vuotias. Aino Kallaksen äiti Minna Krohn (ennen naimisiinmenoa Maria Wilhelmina Lindroos) eli vuosina 1841-1917. Minna oli opettaja ja lastenlehti Pääskysen toimittaja. Julius Krohnin syntymäkodin kieli oli saksa ja Minna Krohnin kotikieli oli ruotsi. Heidän avioiduttuaan perheen kotikieleksi vakiintui alusta lähtien suomi.

Heidän vanhin lapsensa oli Kaarle Krohn (1841-1917), joka oli kansanrunouden tutkija. Seuraava lapsi oli Ilmari Krohn (1867-1960), joka oli säveltäjä ja Suomen ensimmäinen musiikkitieteilijä. Kolmanneksi vanhin oli Helmi Krohn (1871-1967). Hän oli suomentaja ja kirjailija. Neljäs lapsi oli Aino Kallas o.s. Krohn (1878-1956). Viides ja nuorin lapsi oli Aune Krohn (1881-1967), joka oli kirjailija ja uskonnollisen kirjallisuuden suomentaja.

Tänä keväänä ja myös ensi syksyllä 2024 Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitetään näytelmää ”Kurjet”. Sen ovat kirjoittaneet Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela. Näytelmä kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta – tässä kirjoituksessa esiintyvistä kirjailijasisaruksista.

Kuva 2. Aino Krohn ja Oskar Kallas kihlajaiskuvassa vuonna 1899. Kuvan lähde on seura.fi.

Aino Kallas julkaisi runokirjat:

–  Lauluja ja balladeja, 1897 (tekijänimellä Aino Saunio)

–  Suljettu puutarha, 1915

–  Kuoleman joutsen, 1942

–  Kuun silta, 1943

–  Polttoroviolla, 1945

–  Aino Kallaksen kauneimmat runot, 1959 (toim. Eino Kauppinen ja Sirkka Rapola)

Aino Kallaksen kirjoittamia romaaneja:

– Kirsti: sielunkuvaus, 1902 (tekijänimellä Aino Julia Maria Kallas)

– Katinka Rabe, 1920

– Barbara von Tisenhusen, 1923

– Ants Raudjalg, 1907 ja uusi painos 1924

– Reigin pappi, 1926

– Sudenmorsian, 1928.

Aino Kallaksen kirjoittamia novellikokoelmia:

– Kuloa ja kevättä, 1899 (tekijänimellä Aino Suonio).

– Meren takaa, 1904

– Meren takaa: toinen sarja, 1905

– Lähtevien laivojen kaupunki, 1913

– Seitsemän: Titanic-novelleja, 1914

– Vieras veri, 1921

– Pyhän Joen kosto: kaksi balladia, 1930

– Seitsemän neitsyttä, 1948

– Virvatulia, 1949

– Rakkauden vangit: tarinoita, 1951

Aino Kallaksen kirjoittamia näytelmiä:

–  Bathseba Saarenmaalla – yksinäytöksinen näytelmä, 1932

–  Mare ja hänen poikansa – kolminäytöksinen näytelmä, 1935

–  Talonpojan kunnia – yksinäytöksinen näytelmä, 1936

–  Sudenmorsian – viisinäytöksinen balladinäytelmä, 1937

Aino Kallaksen julkaisemia päiväkirjoja:

– Päiväkirjat vuosilta 1897-1906, 1952

– Päiväkirjat vuosilta 1907-1915, 1953

– Päiväkirjat vuosilta 1916-1921, 1954

– Päiväkirjat vuosilta 1922-1926, 1955

– Päiväkirjat vuosilta 1927-1931, 1956

– Vaeltava vieraskirja vuosilta 1946-1956, 1957

– Elämäni päiväkirjat 1, 1897-1916, 1978

– Elämäni päiväkirjat 2, 1917-1931, 1978

Aino Kallaksen kirjoittama Lydia Koidulan elämänkerta:

Kallas, Aino: Tädenlento – virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä, 1915 ja 1935

Tämän kirjan toinen laajennettu painos vuodelta 1935 löytyy digitoituna Kansalliskirjaston hakemistosta ”digi.kansalliskirjasto.fi”. Siinä on 322 sivua ja se on Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisu. Kirja käännettiin vuonna 1918 viroksi ja herätti Virossa huomiota. Kirjan nimi viroksi on ”Tähelend: Koidula elulugu”.

Kirjallisuutta ja muistelmia kirjailija Aino Kallaksesta:

Kallas, Aino: Langatonta sähköä. Pieniä kirjeitä Lontoosta, 1928

Kallas, Aino: Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: muistoja ja muotokuvia, 1945

Kallas, Aino: Uusia kanssavaeltajia ja ohikulkijoita, 1946

Kallas, Aino: Kolmas saattue kanssavaeltajia ja ohikulkijoita, 1947

toim. Setälä, Annikki: Elämäntoveri – Oskari Kallas, 1959

toim. Kallas, Riitta: Kolme naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa 1, 1978

Laitinen, Kai: Aino Kallas 1897-1921. Väitöskirja, 1973 ja 1995

Laitinen, Kai: Aino Kallaksen mestarivuodet. Tutkimus, 1995

Leskelä-Kärki, Maarit: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä, 2006

toim. Vuorikuru, Silja: Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa 2, 2008

Vuorikuru, Silja: Aino Kailas. Maailman sydämessä, 2017 (elämänkerta)

Aino Kallas sai seuraavat kirjallisuusalan palkinnot:

1. Aleksi Kivi-palkinto vuonna 1942
2. Valtion kirjallisuuspalkinnot vuosina 1908, 1921, 1927 ja 1943
3. Jenny ja Antti Wihurin rahaston elämäntyöpalkinto 1953

Aino Kallas Seura

Hänen muistoaan ylläpitää Aino Kallas Seura, joka perustettiin vuonna 2006 Turkuun. Aino Kallas Seuran lähtökohtana on suomalais-virolaisen kirjailijan Aino Kallaksen (o.s. Krohn) kirjallinen tuotanto ja elämä. Kallas edustaa suomalaisessa kirjallisessa kaanonissa poikkeuksellista, kiinteästi eurooppalaiseen ja venäläiseen modernismiin kiinnittyvää naiskirjailijaa.

Toiminnallaan seura pyrkii kartoittamaan myös laajemmin naisten erilaisia kirjoittamisen muotoja ja tapoja suomalaisessa kulttuurissa 1900-luvun alussa. Siten seuran tarkoituksena ei ole keskittyä vain Kallakseen.

Tällä seuralla on omat kotisivut: ainokallasseura.wordpress.com