Kuunnelkaa suomalaisia klassisen kitaran soittajia

JOHDANTO

On tarkoitus tutustua eräisiin Suomen tunnetuimpiin klassisen musiikin  kitaran soittajiin. Se on varmaankin vaikea laji. En itse soita kitaraa, mutta kuuntelen mielelläni myös tällaista musiikkia.

Esittelen valitsemani 4 taiteilijaa. He ovat Timo Korhonen, Janne Lehtinen, Otto Tolonen ja Patrik Kleemola. He kukin esiintyvät vuorolla kahdella videoäänitteellä. Olen valinnut ne suoratoistossa tarjolla olleiden kappaleiden kuuntelun ja musiikkimakuni perusteella.

 

  1. Timo Korhonen

Hän on syntynyt vuonna 1964 Rautalammella. Hän on tehnyt huomattavan kansainvälisen uran. Hän toimi vierailevana professorina Firenzen Conservatorio di Musica luigi Cherubinissa vuosina 2005-2007. Hänelle on omistettu lukuisia klassisen kitaramusiikin sävellyksiä.

 

Video 1. Eduardo Sainz de la Maza: Habanera (kesto 2:58). Video on äänitetty 2012.

 

Video 2. J. S. Bach: Violin Partita No. 3, BMW 1006, I. Preludio, jonka on sovittanut Timo Korhonen (kesto 4:26). Video on äänitetty 2010.

 

  1. Janne Lehtinen

Hän on syntynyt vuonna 1974. Hän on ollut ”Mummypowder”-yhtyeen säveltäjä-kitaristi-laulaja (englanninkielistä kitararockia). Hän on diplomikitaristi ja on esiintynyt nykyisin kirkoissa soittaen klassista kitaramusiikkia, mm. espanjalaista musiikkia.

Kuva 1. Ensimmäinen, tässä esitelty kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Janne Lehtinen. Kuvan lähde on rumba.fi.

Video 3. Joaquin Rodrigo: Aranjuez, mon amour (kesto 4:43). Video on äänitetty 2019.

– – – – –

Toinen Janne Lehtinen on syntynyt vuonna 1959. Hän on toiminut noin 30 vuotta kitaransoiton opettajana Hyvinkään musiikkiopistossa. Hän on tehnyt konserttimatkoja mm. Argentiinaan. Hän suorittanut ”diplomikitaristin” tukinnon Sibelius-Akatemiassa.

Kuva 2. Toinen kitaristi Janne Lehtinen, joka oli Sibelius-Akatemiassa vuonna 1978. Kuvan Lähde on aamuposti.fi.

Video 4. Isaac Albeniz: Sevilla, Suite Espanola (kesto 4:30). Video on äänitetty 2016.

 

  1. Otto Tolonen

Hän on syntynyt vuonna 1980 Espoossa. Hän on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä klassisen kitaran taiteilijoita. Hän valmistui musiikin maisteriksi keväällä 2008 Sibelius-Akatemiassa. Hän on täydentänyt opintojaan ulkomailla. Otto Tolonen on mukana ”Tjango!”-yhtyeessä (ranskalaista ja latinalaisamerikkalaista musiikkia). Hän on ensimmäinen suomalainen klassisen kitaran professori.

 

Video 5. Gustave Samazeuilh: Serenade (kesto 4:28). Video on äänitetty 2022.

 

  1. Patrik Kleemola

Hän on syntynyt vuonna 1981. Hän voitti kansainvälisen kitarakilpailun Italiassa ja on konsertoinut useissa eri maissa. Patrik Kleemolan ohjelmisto ulottuu 1500-luvun renessanssin musiikista J. S. Bachin teoksiin. Kleemolan yhteistyö kansainvälisten säveltäjien kanssa on tuottanut jo lähes 40 uutta kamarimusiikkiteosta. Hänen ensimmäinen levynsä ”Perchitarrasola” julkaistiin huhtikuussa 2012.

Viimeisessä videossa numero 7 esiintyvät kitarataiteilijat Otto Tolonen ja Patrik Kleemola yhdessä!

 

Video 6. Chopin: Prelude No. 15, Raindrop, op 28 (kesto 5:27). Video on äänitetty vuonna 2020.

 

Video 7. Fernando Sor: Divertissement Op. 38. Se on duetto 2 kitaralle (kesto 7:56). Video on äänitetty vuonna 2022.

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista ja kirjallisuudesta. Lisäksi luen joskus runoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu