Laulakaa Anna-Mari Kaskisen kirjoittamia virsiä
Johdanto
On tarkoitus joko laulaa mukana tai kuunnella Suomen kirkon sellaisia virsikirjan virsiä, jotka on sanoittanut runoilija Anna-Maija Kaskinen (synt. 1958). Seuraavassa kirjoituksessani on tarkoitus käsitellä Anna-Maija Kaskisen runoteoksia, joita hän on julkaissut suuren määrän.
Niiden lisäksi hän on sanoittanut paljon virsiä ja hengellisiä lauluja, jotka löytyvät eri hengellisten liikkeiden omissa virsikirjoissa ja monissa suomalaisissa laulukirjoissa. Nyt keskitytään tässä vain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa esiintyviin virsiin. Ottakaa esille virsikirja ja seuratkaa laulettuja virsiä sieltä.
Virsi 502 (Jeesus, meitä kosketa nyt)
Sanat on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen ja säveltäjä on Pekka Simojoki. Tuo laulu otettiin virsikirjaan vuoden 1986 painoksessa. Pekka Simojoki (synt. 1958) on koulutukseltaan teologi, joka on kokonaan omistautunut nuorisomusiikille.
Video 1. Siinä esiintyvät Jyväskylän seurakunnan musiikin viranhaltijat Terhi Hassinen, Jenni Jurva, Tiina Järvinen ja Laura Kaartinen. Kuvaus on tehty kesäkuussa 2021.
Virsi 517 (Herra, kädelläsi)
Sen säveltäjä on Pekka Simojoki. Kyseessä on ensimmäinen Anna-Mari Kaskisen teksti, josta tuli virsikirjaan. Se otettiin siihen vuoden 1986 painokseen.
Video 2. Tässä esiintyy Tommi Kalenius Band. Kuvaus on tehty Oulun Vanhassa pappilassa vuonna 2012. Yhtyeen jäsenet ovat Tommi Kalenius (laulu ja kitara), Pasi Ryökkynen (basso), Viljami Viipola (piano) ja Ville Salminen (kitarat).
Virsi 489 (Sinua, suuri Jumala)
Sen on kirjoittanut virsikirjakomitean pyynnöstä vuoden 1986 painokseen Anna-Mari Kaskinen erityisesti peruskoulun yläasteen ja lukion oppilaita varten. Sen sävelmä on vanha toisinto Pohjois-Savosta. Virrestään Kaskinen on kertonut seuraavasti: ”Vastuun kantaminen alkaa lähipiiristä, koulusta ja luokkatovereista, ja ulottuu koskemaan koko ihmiskuntaa.”
Video 3. Kanttori Piia Laasonen Jyväskylän seurakunnasta säestää itseään kitaralla ja laulaa tämän virren. Kuvaus on tehty elokuussa 2021.
Virsi 581 (Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan)
Virsikirjavaliokunnan puheenjohtaja piispa Paavo Kortekangas kertoi, että valiokunta pyysi Anna-Mari Kaskista kirjoittamaan ja Pekka Simojokea säveltämään isänmaan virren. Se on tarkoitettu erityisesti nuorille. Se tuli vuoden 1986 painokseen.
Video 4. Tämän virren esittää lauluyhtye A-men. Sen johtajana toimii Mikko Peltokorpi. Hän on Nurmijärven seurakunnan kanttori. Videon äänitys on tehty toukokuussa 2019.
Lisävihkon virsi 950 (Laulu kuuluu kirkkotiellä)
Virren sanoitti Anna-Mari Kaskinen vuonna 2008. Virren alku on suomalainen kansansävelmä. Loppuosan on säveltänyt Ilmari Hannikainen. Perhekirkoissa laulavien lasten iloiset kulkueet kulkevat usein kohti alttaria tämän virren sävelten tahdissa.
Lisävihkon virren 950 sanat:
1. Laulu kuuluu kirkkotiellä, väkeä on paljon siellä. Tervehtii nyt kaikki kansa toisiansa laulullansa. On niin turvallista olla taivaan Isän asunnolla. Hän on itse läsnä täällä, siunaus on päämme päällä.
2. Kirkonkellot kuminoivat, suuret urkupillit soivat. Ääni holvistossa raikuu, korkealle asti kaikuu. On niin turvallista olla …
3. Maailmalla myrsky pauhaa. Meille toivotetaan rauhaa. Alttarille käydä saamme, ehtoollisen juhlan jaamme. On niin turvallista olla …
4. Virsi nousee riemuisasti korkealle kuoriin asti. Herran sanaa kuuntelemme. Isä meidän, rukoilemme. On niin turvallista olla …
Video 5. Tämän virren esittää lauluyhtye. Video on tehty vuonna 2021.
Kommentit (0)