Virolainen naisrunoilija Lydia Koidula

Esipuhe

Otan alkavassa kirjoitussarjassa ensimmäiseksi virolaisen naisrunoilijan Lydia Koidulan. Myöhemmin kirjoitan muista virolaisista runoilijoista ja kirjailijoista.

 

Kuva 1. Viron kansallisrunoilija Lydia Koidula. Kuvan lähde on antikka.net.

 

Lydia Koidula, 1843 – 1886

Lydia Koidula (oikealta nimeltään Lydia Emilie Florentine Jannsen, myöh. Michelson) syntyi 1843 Vana-Vändrassa ja kuoli 1886 Kronstadtissa. Hän on näytelmäkirjailija ja Viron kansallisrunoilija. Hän oli lisäksi virolaisen sanomalehtityön uranuurtaja.

”Mu isamaa on minu arm” (suom. Isänmaa on rakkauteni) on Lydia Koidulan runo, joka nyt ilmestyi vuonna 1866 julkaistussa runokokoelmassa ”Emmajöe Öpik”. Aleksander Kunileid sävelsi runon lauluksi, joka esitettiin ensimmäisen kerran Viron laulujuhlien perinteen aloittaneilla Tarton laulujuhlilla vuonna 1869.

Muita Kunileidin säveltämiä Koidulan runoja ovat ”Meil aiaäärne tänavas”, ”Miks sa nutad, lilleke?”, ”Mu isamaa, nad olid matnud”, ”Sind surmani” ja ”Õitse ja haljenda, eestlaste maa”.

Koidula käänsi Savolaisten laulun neljän säkeistön mittaisena laulujuhlien juhlamarssiksi nimellä ”Mu meeles seisab alati”. Juhlat nostattivat Koidulassa kansallisromantiikkaa, heimoaatetta ja myös kiinnostusta Suomea kohtaan.

Vuonna 1871 Lydia Koidula matkusti isänsä ja veljensä kanssa Suomeen viettämään heimokansojen juhlaa. Hän tapasi Jalavan ohella monia suomalaisia kulttuurivaikuttajia, muun muassa J. V. Snellmanin, Elias Lönnrotin ja Yrjö Koskisen.

Lydia Koidula meni vuonna 1873 naimisiin latvialaisen sotilaslääkärin Edvard Michelsonin kanssa. Avioliitto vei Koidulan Kronstadtin kaupunkiin Pietarin edustalle saarelle. Hän ei viihtynyt tuossa venäläisessä kaupungissa, mutta ei lopettanut silti runojen kirjoittamista. Hän sairastui myöhemmin syöpään ja kuoli Kronstadtissa vuonna 1886.

Koidulan merkitys Viron runoudelle oli suuri, ja hänen arvonsa on vain noussut. Pärnussa sijaitsee runoilijalle omistettu Lydia Koidulan museo (rakennus, jossa hän asui vuosina 1850-1863) ja isojen kivipaasien päälle sijoitettuna hänen muistopatsaansa. Tartossa on Lydia Koivulan ja hänen isänsä Johann Jensenin muistokenttä, joka avattiin elokuussa 2018. Tuolla kentällä on heidän ”näköispatsaansa” ja laatoissa tekstit.

Hänen runojensa tähän mennessä laajin suomennos ”Sillalla soi satakieli” ilmestyi vuonna 2018 NyNorden-kustantamon toimesta. Käännöstyön suoritti 16 hengen työryhmä jakaen runot keskenään. Mainittakoon lisäksi ”Syksy” teoksessa Iltalaulu (1971) ja ”Äidin sydän” teoksessa Elämäni runot (2009).

Kirja kirjailijasta:

Kallas, Aino: Tähdenlento – virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä (Otava, 1935), 296 sivua, kuvitettu.

 

                                       Lydia Koidulan runoja

 

Runo 1. Otan tähän esimerkkinä ”Mu isamaa on minu arm”-nimisen kuorolaulun (Viron laulujuhlien juhlahymnin, joka on usein noiden juhlien päätösnumerona) suomennoksen. Sen on kääntänyt suomalainen kuoronjohtaja ja kääntäjä Hilkka Norkamo. Asetan vierekkäin alkuperäisen laulun ja sen suomennoksen:

 

        alkuperäinen                                                      suomennos

 

1. Mu isamaa on minu arm                                  1. Oi sinä armas isänmaa,

kell´ südant annud ma,                                        mun sydämeni saat,

sull´ laulan ma, mu ülem õnn,                            ja teille laulu kajahtaa,

mu õitsev Eestimaa,                                              te rakkaat mannut, maat,

sull´ laulan ma, mu ülem õnn,                            ja teille laulu kajahtaa,

mu õitsev Eestimaa.                                              te rakkaat mannut.

Su valu südames mul keeb,                                 Sä toivon annat rintaani,

su õnn ja rõõm mind rõõmsaks teeb.               sun riemus on mun riemuni,

Su õnn ja rõõm mind rõõmsaks teeb,               sun riemus on mun riemuni,

mu isamaa, mu isamaa.                                       oi isänmaa, oi isänmaa.

 

2. Mu isamaa on minu arm                               2. Oi sinä armas isänmaa,

ei teda jäta ma,                                                     en sua hylkää, en

ja peaksin sada surma ma                                  vaan vaarat tahdon karkoittaa

see pärast surema.                                               ain rauhaas vaalien.

Ja peaksin seda surma ma                                 Vaan vaarat tahdon karkoittaa

sa siiski elad südames.                                        ain rauhaas vaalien.

Kas laimab võõra kadedus                                  Ei kauneuttas vieras nää,

sa siiski elad südames.                                         mut kalleimmaks se mulle jää,

Sa siiski elad südames,                                         mut kalleimmaks se mulle jää,

mu isamaa, mu isamaa.                                        oi isänmaa, oi isänmaa.

 

3. Mu isamaa on minu arm                                 3. Oi sinä armas isänmaa,

ja tahan puhata                                                      on pyhä multasi,

su rüppe heidan unele,                                         ja kerran helmaas uinahtaa

mu püha Eestimaa:                                               saan viime lepooni,

Su rüppe heidan unele                                          ja kerran helmaas uinahtaa

mu püha Eestimaa.                                                saan viime lepooni.

Su linnud und mul laulavad,                               Ja vielä luona haudan sen,

mu põrmust lilled õitsevad,                                 soi kiittäin laulu lintujen,

mu põrmust lilled õitsevad,                                 soi kiittäin laulu lintujen,

mi isamaa, mu isamaa.                                         oi isänmaa, oi isänmaa.

 

Alkuperäinen teksti ja sen käännös ovat kirjasta ”Suuri toivelaulukirja 8”, sivulta 100 – 101.

 

Runo 2. Lydia Koivulan runon ”Äidin sydän” (viroksi ”Ema süda”) Hilja Haahden suomennos ja Robert Theodor Hansenin sävellys ja saman runon uudempi Hanna Pippurin suomennos:

 

 teksti: Hilja Haahti                                   teksti: Hanna Pippuri

 

Maan päällä paikka yksi on,                             Yhteen paikkaan on piilotettu

niin pyhä, armas verraton,                               maailmassa harvinaiset

mi tarjoo lemmen turvaisan                             uskollisuus, rakkaus ja onni

ja kätkee onnen kalleimman.

 

Vain sydän äidin tunnet sen,                            Tiedäthän äidin sydämen?

näin hellä on ja lämpöinen.                              Se on vankkumaton ja lempeä,

Se riemuitsee sun riemustas.                           elää kanssasi ilon ja epäonnen.

Se tuntee huoltas, tuskias.

 

Kun ihmismielet vaihtelee,                    Kun kunnioitus, kiitos ja ystävyys ailahtelevat,

kun kiitos kaikuu vaikenee,                               ja toiset halveksivat tai vihaavat

kun poljetaan ja moititaan                                ja usko ja rakkaus pettävät,

jäät yksin yöhön unholaan.

 

On paikka missä lohdun saa:                            paljastuu äidin sydän

sua sydän äidin rakastaa.                                  ja uskollista rintaa vasten

Voit hellään helmaan painaa pään,                 on lupa itkeä aina.

ja itket murheen lientymään.

 

Pois moni kallis mennyt on.                              Olen menettänyt monta rakasta

Sä kauan tunsit kaipion.                                     ja itkenyt aikani,

Muut korvas aika mitkä vei,                              mutta äitiä ikävöin yhä.

sydäntä äidin konsaan ei.

 

Hilja Haahden käännöksen säkeistöt 1- 2, 4- 5 on otettu Kalajoen seurakunnan lauluvideosta 8.5.2020, jossa laulajana on Heli Huuki. Puuttuva 3. säkeistö löytyi toisesta lauluvideosta ruudulle kirjoitettuna.

Vaihtoehtoinen käännös on Hanna Pippurin suomennos kirjasta ”Lyydia Koidula: Sillalla soi satakieli” (2018), sivu 46.

 

Lauluvideo:

https://youtu.be/vAEQQIQFuRU

Video 1. Georg Ots esittää laulun ”Äidin sydän” Hilja Haahden suomennoksena: sen kaikki 5 säkeistöä. Häntä säestää George de Godzinskyn orkesteri (kesto noin 4 minuuttia).

 

Runo 3. Runosta ”Kaljukiri” on edellä mainitussa Lydia Koivulan runokokoelmassa suomennos ”Kirjoitus kalliossa”, jonka on tehnyt Hanna Pippuri. Samassa kirjassa on myös Aaro Kalliokosken suomennos samasta runosta vertailun vuoksi. Valitsen näistä kahdesta edellisen, koska se on mielestäni kauniimpi.

 

Runo 4. Runosta ”Ise” on samassa kirjassa Hannu Oittisen suomennos nimellä ”Itse!”. Se on mielestäni hyvin vaikuttava runo ihmisestä

                        

Seuraavassa on vasemmalla puolella Lydia Koidulan runo ”Kaljukiri” Hanna Pippurin suomennoksena ja oikealla puolella runo ”Ise” Hannu Oittisen suomennoksena:

 

       Kirjoitus kalliossa                                      Itse!

 

Rakkautemme kirjoitin                            Jos jätät teot toisille,

kivikovaan kallioon,                                  et onnea saa esiin.

sinä samat merkit piirsit                          Seiso itse puolestasi,

hiekkarannan kainaloon.                         Tuo totuus näkyviin.

 

Jonkin ajan kuluttua                                 Vieraan huomassa on vieras

 tulen tuttuun poukamaan                       vain vieras järkiään.

merkeistä hiekassa en                              Vaan vieraan omaksensa saa,

näe enää ainuttakaan.                              Ken kuulee sydäntään.

 

Aallot ovat yli juosseet,                            Vapauta ei vieraan sana

nimet kaikki pyyhkineet,                          sua viime tuomiosta.

sanasi ja rakkautesi                                   Ei vieraan käsi irrota

hiekan päälle syntyneet.                          Maan, mullan otteesta.

 

Eivät minun kirjaimeni                             On voiton portti kaita.

lähde kiven pinnasta,                                Itse oma Golgatasi

eikä poistu suuri suru                               sinulle orjantappurat

kaipaavasta rinnasta.                                luo kruunuksi, / suo hurskaan taistella!

 

Lauluvideo:

https://youtu.be/Vqc9l1rJsr8

Video 2. Runo ”Meil aiaäärne tänavas” laulettuna viron kielellä. Laulun vironkieliset sanat tulevat näkyviin osoittamalla ruudun alareunaa (kesto noin 2 minuuttia).

 

Runo 5. Edellä videossa esitetty laulu on tässä alkuperäisessä muodossa vironkielisenä Lydia Koidulan vuonna 1869 kirjoittamana runona:

 

Meil aiaäärne tänavas

        (suomeksi: meillä on puutarha kadulla)

   

 Meil aiaäärne tänavas,

 kui armas oli see!

Kus kasteheinas põlvini,

 me lapsed jooksime.

 

Kus ehani ma mängisin

Küll lille rohuga.

Kust vanataat käekõrval mind

Tõi tuppa magama.

 

Küll üle aia tahtsin siis

Ta kombel vaadata.

„Laps oota”, kostis ta,

„See aeg on kiir küll tulema”.

 

Aeg tuli. Maa ja mere peal

Silm mõnda seletas –

Ei poolt nii armas olnud seal,

Kui külatänavas.

 

Eino Tienari
Oulu

Työskentelin koko työurani Oulun yliopistossa. Olen kirjoittanut omaa blogia syyskuusta 2019 alkaen 3 eri alustalla. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, yleisestä historiasta, musiikista, tietokirjoista, kirjallisuudesta ja puutarhanhoidosta. Lisäksi luen joskus runoja. Maaliskuusta 2024 alkaen kirjoitan vain Vapaavuoro-osastoon enkä enää Puheenvuoro-osastoon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu